Voi tuli ja leimaus, mikä neronleimaus!

Nyt kuulosuojaimet hollille ja luovat pamauttelijat irti.

Aina joskus sitä vaan keksii lähikauppojen puutteessa jotain kätevää. Nyt pääsi niin tapahtumaan. Maalaamisen suhteen meillä asustaa välillä sellaisia välineurheilijoita, joita stressaa kauheasti kun veto epäonnistuu tai odotukset eivät täyty. Silloin on hyvä vähän harhauttaa tekemään niitä maalaushommia vähemmän perinteisillä tavoilla. Tykkään kovasti kaikenlaisesta painopinnasta ja töpöttämisestä, mutta en ollenkaan pidä sormet sotkevista kömpelöistä välineistä tai liiasta varomisesta tekemisen äärellä. Taaperoleluvaraston ja kodintarvikekaapin pyhästä liitosta syntyi näihin tuntemuksiin vastaava väline, olisiko se huopanuija, ehkäpä jopa huopamuija!

Huopanuijamuijalla ihan pienikin pystyy nopeasti ja näppärästi tekemään maalipintoja yhdellä tai useammalla värillä. Sormet pysyvät kaukana maalista ja huopapinta imee aika sopivan määrän väriä kerrallaan. Nuija saattaa tämän jälkeen siirtyä maalausvälinevarastoon, mutta jos nuijan omistaja jo tähän hommaan pystyy niin ehkäpä onkin jo aika astua eteenpäin. Huopapäätä voi kulutuksen mukaan vaihtaa jos tarvetta on, mutta vaikutti aika kestävältä.

Tasaiselle pinnalle voi tehdä maalitippoja, enemmän tai vähemmän juoksevalla värillä, tämä riippuu ohjaavan tahon roiskimistoleranssista, ja niitä saa pamautella menemään. Tämä ääni houkuttelee paikalle myös isompia lapsia. Muistakaa nyt kuitenkin ne vahakangas- tai sanomalehtisuojat, sekä pahvista kyhätyt roiskesuojat pahimmille pamauttelijoille.

Huopanuijasella on hauska tutkia värien sekoittumista ja pintojen rakentumista, työtä voi rakentaa yksin tai porukalla. Täydellisen pallon muotoa voi tavoitella, jos tekee vaikkapa lumipalloja, toukkia, autonrenkaita tai hedelmiä. Tästä alta voit kurkata mitä me lähdettiin tekemään, vähän pelottaa mitä noista kuoriutuu…

Tervetuloa seurailemaan Latvarellin ääriviivoja Instagramiin tai Facebookiin, niin saat aina tuoreimmat jutut tietoosi. Latvarellin blogi yhdistelee luontoa ja taidetta rennolla otteella, taustalta löytyy Green Care -ajattelua sekä kuvataiteen ja sosiaalialan osaamista.

Juuri sopiva lumoutuminen

Olen tässä kahlannut läpi kirjan sivuja, hitaasti ja hetkittäin, mutta luvut pitävät koukussaan. Kirjan nimi on Metsän parantava voima ja sen kirjoittanut Florence Williams seikkailee ympäri maapalloa luontoon liittyvien tutkimusten perässä. Vapaa suomennos kirjan nimestä olisikin ehkä ”Korjaava luonto: Miksi luonto tekee meidät onnellisemmaksi, terveemmäksi ja luovemmaksi?” Nämä kaikki kolme ihmiselämän elementtiä ovatkin monesti hälyn alla piilossa, tai ainakin ne kovassa stressissä tuppaavat kutistumaan.

Luonnossa liikkuminen tutkitusti auttaa palautumaan, vähentää stressiä ja laskee sykettä. Monesti liikkeelle lähteminen myös virkistää ja saa ideat lentoon.

Miksi luonto tekee meille niin hyvää? Kirjassa tuodaan esiin kutkuttava termi: maltillinen lumoutuminen. Arjen oravanpyörä väsyttää jatkuvasti aivojamme, eikä palautumisaika ole välttämättä riittävällä kantilla. Luonnon katseleminen työllistää mieltä, mutta ei kuluttavalla tavalla. Luonnon tapa käyttää mieltämme on virkistävää ja elvyttävää. Tätä pohdiskeli myös herra Frederick L. Olmstedt jo vuonna 1865. Omassa mielessäni piipahti ajatus, kuinka vähän meillä enää on työ- ja arkielämässä sitä tervettä stressiä, joka kannustaa ja patistaa sopivalla tavalla. Suurin osa kuormituksesta on, no kuormittavaa.

Maltillinen lumoutuminen. Elämme Suomessa, missä luonnollisen maiseman ihailemiseen ei edes yleensä tarvita autoa. Kävelyretki rantaan hoitaa mieltä vaikka asiaa ei edes ajattelisi.

Tutkimuksissa on havaittu, että vaikkapa auringonlaskun katseleminen lumoaa. Silloin on maltillisen lumoutumisen hetki: Maisema on kutsuva ja sitä tarkkailee mielellään, mutta se ei kuitenkaan ole liian kiinnostava. Liian kiinnostava näky suorastaan velvoittaa katsojaa imemään jokaisen vaikutelman aivojensa muistilokeroihin. Maltillinen lumoutuminen rentouttaa aivoja ja auttaa niitä palautumaan. Tätä aihetta on tutkinut lähemmin tarkkaavaisuuden elpymisteoria. Omasta mielestäni maltillinen lumoutuminen on ihanan stressitön tapa vähentää stressiä: Sehän suorastaan huutaa menemään ulos ja sen kummemmin suorittamatta katselemaan asioita, joista pidän. Kiusallisen helpon kuuloista.

Toinen hälyttävä asia, mitä kirja sai minut miettimään on ympäristön äänimaailma. Etenkin suurissa kaupungeissa on vaikeaa löytää paikkaa, jossa ei olisi mitään sivuääniä. Kirja listaa tervehdyttävän kuuntelun kulmakiviksi tuulen, veden ja lintujen äänet. On muuten aika kummallista, että minua itseäni rasittaa suurin osa arkielämän kovista äänistä jos niihin ei saa hetken rauhaa, mutta milloinkaan ulkona en ole karjunut talitintille, että nyt nokka umpeen. Ulkona voi siis myös suunnitella reittejään niin, että äänimaailma maiseman ohella hoitaa kuormituksia ja auttaa palautumaan.

Tämän ajan ihmiselle on ominaista suhata sadan asian äärellä yhtä aikaa. Keskittyminen katkeilee ja ajatus hajoilee, kun rahkeet eivät vaan riitä. Luonnossa oleilu lisää keskittymiskykyä auttamalla aivojamme palautumaan ylikuormasta.

Luonnollisen äänimaailman hukkuminen ihmisten tuottamien äänien ja surinoiden tasaiseen virtaan ei ole vain stressaavaa, vaan myös muuttaa meitä ihmisinä. Florence Williams muistelee kirjassa kuulemaansa: Kaupunkien meteli ajaa ihmiset käyttämään kuulosuojaimia, mikä aiheuttaa opittua kuuroutta. Itseoppinut kuuro ei koskaan herkisty lintujen laululle tai ympäristön pienille herkille luonnon äänille, eikä hän koskaan opi rentoutumista luonnon äänien avulla.

Minulla on vielä vähän sivuja jäljellä. Välillä on hyvä ottaa hetki kirjalle. Kirjoissa on paljon samaa kuin luonnossa: rasittavien ärsykkeiden määrä on rajattu, mutta lumoutumisen ja ajatuksen virran määrä on rajaton. Tulisipa kohta kevät ja riippumattojen aika, niin voisi yhdistää nämä kaksi elementtiä. Ja ottaa lintujen laulun vielä taustalle kuhisemaan.

Lähteet:

Metsän parantava voima, Florence Williams. Minerva Kustannus Oy, 2017.

Näin kävi! -ilmepeli lapsille

Kuinka Hama-helmet paljastivat minullekin paremman puolensa.

Jotkut meistä osaavat jo syntyessään paukutella henkseleitään. He ovat todellakin saaria, joille veneilijät rantautuvat vain käväisemään, eikä se saarta paljon hetkauta. Sisäsyntyinen itseluottamus ja usko omiin kykyihin on suuri lahja, varsinkin jos sitä tuetaan ja autetaan kukoistamaan. Mutta kaikki emme ole syntyneet yhtä varmoina.

Usko omiin kykyihin ja itsearvostus on asia, joka koskettaa ihan kaiken ikäisiä, mutta tänään olivat mielessäni lapset. Olen saanut tutustua moniin kouluikäisiin lapsiin, joilla on vahva empatiakyky ja suuri kiltteys, mutta pettymyksen tuottaminen toiselle ihmiselle ihan sallitullakin tavalla on haastavaa. Oma pelkoni on, että lapsi joka ei osaa tarvittaessa sanoa ei tai linjata mikä hänelle on ok, on vaarassa joutua tuuliajolle toisten toiveiden ohjaamana isompana.

Ei muuta kuin luomaan iloisia, omannäköisiä ilmeitä. Taiteesta ei ehkä kannata puhua tässä yhteydessä, mutta näpertelykin on ihan terapeuttista puuhaa.

Nämä lapset mielessäni kehittelin tämän päivän Latvarellin tekemisen: Näin kävi-korttipelin. Siinä rakennellaan Hama-helmistä ilmeosat ja peilataan niillä omia reaktioita arkipäivän tapahtumiin. Näin kävi -korttitulosteen löydät blogitekstin lopusta. Ilmeiden rakentelun hyvä puoli näiden superempaattisten lasten kohdalla on se, että monesti he ovat myös niitä, jotka eivät ääneen halua kertoa kielteisistä mielipiteistään. Peli saattaa antaa ohjaajalle tietoa myös erityislasten kokemusmaailmasta, sillä joskus vieraamman ihmisen on haastavaa päästä perille heidän ajatuksistaan.

Nyt varastoistani löytyykin Hama-helmistä tehdyt ilmeilijät arki- ja työkäyttöön, koska näillä on hauska tehdä sekä hyödyllisyyksiä että hyödyttömyyksiä.

Meidän perhe, josta myös löytyy sekä saaria että kilttejä miellyttäjiä, hurahti joulun pyhinä Hama-helmiin. Hurahduksen koki ihan jokainen lapsi ja aikuinen, mikäs sen hellyyttävämpää kun pöydän äärellä kyyristelee useampi sata kiloa näpertelijöitä kerrallaan. Olen karttanut noita imuripussin salaisia agentteja jo aika pitkään, mutta putkihelmet paljastuivatkin liittolaisiksi: Lapsen into kohtaa kasaripikseligrafiikan nostalgian, pienet ja näppärät sormet sekä isot ja tumpelot näpertävät trendiaiheiden parissa keskittymistä ja motoriikkaa vaativalla tavalla. Hama-helmissä on paljon leikkimielisyyttä ja se on kaikille yhtä helppoa tai vaikeaa. Ilmeisesti ainakin aidot Hama-helmet ovat myös ekologisesti muuta muoviromua kestävämmällä kantilla. Nyt varastoistani löytyykin Hama-helmistä tehdyt ilmeilijät arki- ja työkäyttöön, koska näillä on hauska tehdä sekä hyödyllisyyksiä että hyödyttömyyksiä.

Kouluikäisten osallistujien kanssa tämä homma voisi lähteä vaikkapa siitä, että jokainen tekisi itselleen Hama-helmistä itseä miellyttävät silmät, joilla on selkeät kulmakarvat. Jokainen tekisi myös nenän, nokan tai kärsän ja kaksi suuta: iloisen ja neutraalin ilmeen. Iloisesta suusta saa vihaisen kääntämällä sen ylösalaisin ja neutraalia voi käyttää jos ei ole niin suuren tunnemyrskyn paikka. Silmien ilmettä voi käännellä ja väännellä sekä korkeuksia vaihdella, niillä saa paljon ilmeikkyyttä. Kaikki onkin hyvä aloittaa parin minuutin ilmepyörittelyllä: Voi antaa vaikka tehtäväksi pikailmeitä, kuten iloinen, surullinen, vihainen, yllättynyt ja väsynyt, jotta kaikki pääsevät jyvälle.

Mitä sitten tehdään?

  • Peliä varten jokaisella olisi edessään omat ilmeosat ja vaikkapa pahvista leikattu kasvojen muoto alustana.
  • Ohjaaja voi tästä blogitekstin lopusta tulostaa itselleen ”Näin kävi!” -kortit ja leikata ne erilleen.
  • Ohjaaja lukee aina yhden kortin sisällön kerrallaan. Peli menee niin, että ilmeitä muutetaan aina ”Näin kävi” -tapahtumia vasten.
  • Jokainen muuttaa kasvojen ilmettä omasta lähtökohdastaan, on siis tärkeää että kukaan ei yritä antaa mallivastauksia vaan kuvata juuri niitä omia tuntemuksia.
  • Kun kaikki ovat saaneet ilmeen valmiiksi kortin tekstiin liittyen, voidaan käydä kierros, jonka aikana ilmeen tunnetta kuvaillaan joko yhdellä sanalla tai parilla lauseella.
  • Ilmeen tekijä saa itse ensin kertoa mikä tunne tai reaktio on kyseessä, muut voivat kommentoida vasta sen jälkeen.
  • Jokaisen kortin kohdalla voidaan tutkailla ohjatusti ja yleisesti oliko kaikilla sama reaktio? Näin ryhmä oppii tuntemaan toisiaan ja ohjaaja ohjattaviaan, myös taidot ymmärtää erilaisuutta lisääntyvät
  • Hama-ilmeitä voi käyttää myös yksinkertaisemmin ja rakentaa niillä tunnetiloja keksittyjen tunnesanojen mukaan.
  • Ohjaajan kannattaa arvioida onko rakentelu ja pelailu päivän homma vai viikon projekti, etenkin oman ilmekokonaisuuden suunnitteluun saa kulumaan aikaa.

Tästä alta voit ladata kolmisivuisen Näin kävi -korttitiedoston tulostettavaksesi omaan tai ammatilliseen käyttöön.

Kukaan ei enää puhu niinkuin Runeberg

Runebergin päivä on ylihuomenna. Jotain vähän arkea ylevämpää väreilee siis ilmassa, ehkäpä kansallistuntoa ja runoutta. Mietin saisinko Runebergin viisaista sanoista vähän pontta tähänkin kirjoitukseen, mutta kovin ovat korkealla kielikuvat tässä minun maailmassani, jossa taustalla hakkaa pesukoneen linkousohjelma ja tekemättömien asioiden lista painaa päälle. Mutta ei auta valittaa, Runebergin aikana siellä taustalla hakkasivat paljon konkreettisemmat häiriötekijät.

Nyt illan ruskoon, auermaan, on lento joutsenen. Se laskee virran hopeaan ja laulaa, auvoinen. (J.L.Runeberg, runosta Joutsen)

Kieli muuttuu koko ajan. Suomen kielen tutkijat eivät ole siitä niin huolissaan, lainasanojen lisääntynyt määrä ja nuorten uudet ilmaisut ovat ilmeisesti vain kielen keino uusiutua ja säilyä mahdollisimman käyttökelpoisena puhujalleen. Omasta mielestäni on aina välillä hyvä vähän sukeltaa myös runojen maailmaan, missä kieli on ilmaisuvoimaisimmillaan ja epäkäytännöllisyyden palveluksessa. Aina välillä löytää itsekin sanoja, joita ei enää muista tai ymmärrä. Runebergin tuotannossa niitä on jo monta. Myös jälkipolvi kyselee kieleen liittyen mitä kummallisimpia asioita. Mitä on kropsu? Mikä on suutari? Heidän kysymyksensä paljastavat kuinka kauas he ovat kasvaneet entisaikojen elämäntyylistä ja liikkuneet isiensä murrealueilta. On hyvä vähän haastaa omaa sanavarastoaan ja ottaa haltuun myös näitä vanhempia sanoja. Nuorisoslangi on jo niin korkeaa avaruustiedettä ymmärrykselleni, että sen sisäistäminen etenee yksi sana kerrallaan.

Tässä liuta sanoja, joiden kääntämiseen jälkipolville minä olen käyttänyt aikaa. Tunnetaanko nämä teillä?

Luonto on kokonainen sanojen meri. Rakkaalla luonnolla on aina ollut monia nimiä, mutta nekin alkavat putoilemaan mielestä, kun aikansa tallaa asvalttia. Tänään Latvarellin lennokkaat liitetiedostot keskittyvät Runeberginkin kunniaksi kieleen ja synonyymeihin. Lataa itsellesi tai ammatilliseen käyttöön synonyymisivut 1&2. Toisella pohjalla on kirjoitettuna ehkäpä ne luontosanojen vieraammat muodot, toisella kuvitettuna ja kirjoitettuna vähän tutummin. Voit itse miettiä kuinka haluat sanapareja hyödyntää: Leikata, laminoida ja piilottaa, pelata noppapelinä, arpoa vai antaa osallistujien keksiä itse säännöt. Tärkeintä on, että kieli on käytössä ja sen vivahteita vähän maistellaan. Tehtävien haastavuus sopii luonnossa liikkuville lapsille tai urbaaneille aikuisille. Voi olla että joku yllättää tiedoillaan.

Olisipa hauskaa kerätä kaikki 80-luvun kadonneet arjen sanat ja katsoa mitä muistuu mieleen.

Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin. (J.L.Runeberg, Vänrikki Stool)

Tästä alta voit ladata luontosynonyymit pdf-tiedostoina. Muista tulla Facebookiin tai Instagramiin seuraamaan Latvarellin uusimpia käänteitä, niin pysyt kärryillä blogin uusista käänteistä ja pensselin heilahduksista.

Lähteet:

www.runeberg.net

Suomen kielen virstanpylväät | Kulttuuri | yle.fi

Synonyymit.fi: Synonyymisanakirja netissä

Pakko ja sen mahdollisuudet

Koronan ajasta on vaikea kirjoittaa. Se on aivan liian läsnä ankeuttamassa arkeamme ja pelottelemassa piikeillään. Tietoa on yhtä aikaa liikaa ja liian vähän.

Kaikki on muuttunut niistä ajoista kun itse olin lapsi. Perheen saamisen myötä aikaa tarkastelee sukupolvien sykleissä. Maailma näyttäytyy hyvin eri valossa tämän päivän lapsille kuin 80-luvun tenaville. Myös koronan aika on laittanut oman ympäristön uuteen valoon. Saavutetuista eduista ei haluaisi tinkiä, mutta tämän päivän maailma asettaa eteemme jotain sellaista, mikä isoäideillemme oli tuttua: pakon.

Pakko on kuivaa känttyä, kun on kasvanut oman sukupolveni maailmassa. Meillä on ollut vapaus valita ja seurata toiveitamme, meillä on ollut lupa ja kannustus tutkia minäämme ja rakentaa itsetuntoamme individualistisessa ympäristössä. Matkallamme oman elämän loistokkuuteen olemme karistaneet muuttokuormastamme hankalat ihmissuhteet ja epämuodikkaat räsymatot.

Latvarelli: Hirvi

Lastemme maailma etenee yksilöllisessä jatkumossa, mutta siihen on kehittynyt jotain muutakin: Yhä varhaisemmassa vaiheessa huomatut lahjakkuudet ja niiden harjaannuttaminen. Lapsemme harrastavat, ovat kiinnostuneita ja sitoutuvat paljon muuhunkin kuin koulunkäyntiin jo ihan pienestä pitäen. Tätä olen miettinyt paljon, sillä omat lapseni harrastavat hyvin vähän jo maantieteellisistä syistä, että pitäisikö minunkin entistä tarkemmin havainnoida heidän erityisiä kykyjään ja auttaa hiomaan ne huippuunsa ennenkuin kilpaveikot ja -sisaret kiilaavat kauas edelle.

Koronan aika on vienyt harrastavilta lapsilta paljon jättäen tilalle paljaan arjen. Ja sen arjen tarkastelun valossa omat syrjäseudun mukulani ovat vetäneet pidemmän korren: Heidän elämänsä kiinnostuksen kohteet ovat pysyneet ennallaan monipuolisen luontoympäristön ja luovia virikkeitä tursuavien jemmakaappien turvin. Arjen sisällön vastuu on tässä ajassa yksin perheillä. Kotikuvioissa pyöriessä voisikin hetken miettiä sitä omaa lapsuuttaan, jolloin elinpiirimme olivat luonnostaan suppeammat ja touhut vähemmän tavoitteellisia: Mitkä asiat arjessa silloin tuottivat iloa ja voimaa, voisiko niitä tuoda tähän päivään?

Latvarelli: Korppi

Palaan ajatuksissani taas isoäitien aikaan: Heille yhden koronavuoden rajoitukset olisivat ehkä olleet henkisesti paljon kevyempi selättää, kun ei ollut niitä kaikkia saavutettuja etuja, joista ahdistua. Elämä pyöri luonnostaan kodin töissä ja matkailu oli hyvin vähäistä. Heillä oli ehkä muistissaan myös paljon suuremmat uhraukset kuin meillä. Tämän ajatuksen ei ole tarkoitus vähätellä perheiden sosiaalisia tai taloudellisia ahdinkoja tässä ajassa, tiedän että niitä on paljon, vaan pohtia sitä kuinka koko koronarajoitusten ajassa näkyy maailman nopea kehitys ja yksilön sinnittely sen vauhdin kelkassa.

Isoäideillämme oli kenties myös paremmat mahdollisuudet ottaa haltuun vaikeita tilanteita. Pakko sanana sisälsi tiedon siitä, että jos tämän jättäisi tekemättä voisi talo kylmetä, eläimet kuolla tai työmatka jäädä taittamatta. Omalle sukupolvelleni pakko on paljon venyvämpi käsite. Käsitteitä omaan muottiin venyttelevä sukupolveni sekä rakkaat lapsemme olemme hieman hukassa koronarajoitusten edessä: Suurin osa meistä puree hammasta ja tekee parhaansa, mutta sitten ovat ne oman elämänsä supertähdet, jotka tanssivat yössä suuren joukon yläpuolella. Isoäidit olisivat ehkä tienneet paremmin senkin kuinka heitä lähestyä.

Koronan ajasta on vaikea kirjoittaa. Se on aivan liian läsnä ankeuttamassa arkeamme ja pelottelemassa piikeillään. Tietoa on yhtä aikaa liikaa ja liian vähän. Ehkä otamme tästä vaikeasta vuodesta tai parista mukaamme jotain arvokasta: Yksilön vastuun yhteisön hyväksi, yhteisön tuen yksinäisten hyväksi ja aikuisen katseen siirtymisen perhearjen pyörittämisestä sen arjen sisällön laatuun. Lasten vastuuksi jääköön tästä ajasta näkyväksi tuleminen omassa perheessään, leikki ja ulkoilu. He kantavat kapeilla harteillaan aikuisten tympääntyneitä huokailuja, supinoita, uutisten irtosanoja ja käsidesin tuoksua. Ja isoina he muistavat tästä ajasta sen, mitä me heille annamme.

Latvarelli: Karhu

Kaikkien vuodenaikojen värit

Jokaisella vuodenajalla on oma väripalettinsa. Se sävyjen maailma, joka nousee silmiemme eteen, kun vain joku sattuu sanomaan vuodenajan nimen. Talvi. Kevät. Kesä. Syksy. Talven värit ovat muutakin kuin harmaata ja valkoista, kun niitä lähtee tarkastelemaan silmät avoimina. Auringon keltainen kirkkaus nostaa esiin lumen sävyt sekä huurtuneiden puiden värit. Sitten iltaa kohden vajotaankin taas harmaaseen ja mustaan, mutta aamulla on se sininen hetki. Taianomainen sinisen värin maailma, johon pääsee kiinni vain pieneksi ajaksi kerrallaan. Ota hetki aikaa ja mieti, minkä väriset sinulla heräävät, kun ajattelet tiettyä vuodenaikaa?

Talvi

Green Care -opintojen myötä löysin yhden suosikkiharjoitukseni, jossa on juuri sopiva määrä ohjattua toimintaa ja vapauden riemua. Nimeltään se on Luonnon värit -bingo. Annetulle värikartalle tulee saalistaa luonnosta saman väriset vastineet, itse voi sitten kohdallaan miettiä onko kuinka kunnianhimoinen sävyn tarkkuudessa vai rennosti sinnepäin. Toiminnallinen harjoitus sopii monen ikäisille, yksin tai porukalla tehtäväksi ja innostaa myös niitä, jotka eivät ole valmiiksi ihan pähkinöinä.

Kevät

Kuulin jostain, uskoakseni eräs tuttavani totesi lukeneensa asian, että tutkimuksen X mukaan luonnosta löytyy yhteensä noin 200 vihreän sävyä. En tiedä tuon lähteen uskottavuudesta, mutta haluaisin kyllä kallistua ajattelemaan, että tämä on totta. Olen tätä väribingoa ollut tekemässä moneen otteeseen ja sanoisin, että kymmenen vihreän sävyä on vielä sulan maan aikaan helppo keräillä. Haastavinta on ehkä opettaa ne omat aivot uskomaan, että sävyjä löytyy uskomaton määrä, kun vertailee, kaivelee ja katsoo eri korkeuksilta.

Kesä

Tein tähän liitteeksi väripohjat bingoa varten, jos itsekin haluat perheesi, ystäviesi tai työpaikan väen kanssa kokeilla kuinka värit löytyvät luonnosta. Ajatuksena on, että jokainen saa yhden bingopohjan, jotta voi kuljettaa sitä mukanaan sävyjä etsiessään. Jos teette porukalla yhdelle pohjalle, voitte sopia jaatteko ruudut vai etsiikö kaikki yhtä aikaa samoja värejä. Hauska idea olisi myös leikata väriruudut irti, päällystää ne ja laittaa rasteiksi pihapiiriin vaikka lautasten päälle, jolloin jokainen voisi jättää rastille oman löydöksensä ja porukka voisi lopussa tarkastella kattaustaan. Siinä säästyisi vähän mustetta tulostimeltakin.

Syksy

Näitä Luonnon väri -bingopohjia löytyy muiltakin ympäri verkkoa, mutta omasta mielestäni minun ovat aivan parhaat, sillä Latvarellin pohjia on neljä erilaista jokaiselle vuodenajalle. Suurin osa valmiista pohjista ei huomioi suomalaisen vuodenkierron vaikutusta värimaailmaan: Talvella on paha etsiä leinikkiä tai kesällä lunta. Jemmaa tästä siis tiedosto omaan tai ammatilliseen käyttöösi jokaiselle vuodenajalle. Muistathan, että kuvat omistaa Latvarelli, joten kaupallisesti et voi niitä hyödyntää.

Iloista värien saalistusta! Miettikääpä myös, että jollekin itseni kaltaiselle väriahnehtijalle voi aina antaa pienen lisähaasteen, eli vaikkapa kesän väripohjan tammikuulla. Ladattavat tiedostot löydät tästä:

Metsänkävijän arvailukartta

Jonka jälkeen kaikki tietävät syökö karhu kanttarelleja

Jokainen perhe on luonnon kokijana erilainen. Luontoympäristöt tarkentuvat ja hahmottuvat aina vähän tutummiksi, kun niissä vieraillaan. Ensin lapsi sanoo marja. Seuraavalla kerralla toteaa, että mustikka. Kohta hän osaakin jo havaita, että tämähän on raaka. Pian todeta pikkusiskolle, että ei saa syödä sudenmarjaa, vaikka se näyttääkin mustikalta. Supikoiran kakassakin näkyy mustikoita. Mustikalla on myös lehdet ja varpu. Mustikka kasvaa hitaasti, sitä ei saa repiä ja riipiä irti maasta. Tieto kehittyy monella tasolla yhtä aikaa ja silmät avautuvat tälle ihmeelliselle planeetalle, jolla saamme tallustaa.

Luontoon liittyvä kokemus ja tieto on pienen kulkijan kasvussa tärkeää. On niin monta asiaa, jotka jaamme yhdessä luonnon kanssa. Onkin kummallinen ajatus, että ihmiset olisivat jotenkin erillinen osa tästä muusta kasvustosta, vaikka elämäntapamme vievätkin monet pois poluilta ja kärpästen surinasta. Kasvit ja eläimet ovat kuitenkin olleet täällä paljon kauemmin kuin ihmiset. Tapojamme vertaillessa tällainen keski-ikäistyvä käpy vähän miettii, että kumpi vetää lopulta pidemmän korren.

Mutta nyt katse kohti arvailukarttaa. Tiedän, että aika moni lasten kanssa touhuava raskaan työn tai arjen raataja potee kroonista vaivaa nimeltä maitopurkin korkkien hamstraus määrittelemätöntä tarvetta varten. Tänään saatte ottaa hyötykäyttöön ainakin 12-15 korkkia! Latvarellin kivi vieri alas leikkimielisyyden mäkeä ja tuotti ulkoilijoiden iloksi Metsänkävijän arvuuttelukartan, jonka avulla taas tiedetään vähän enemmän luonnosta.

Kartta koostuu kolmesta sivusta. Ensimmäinen sivu on seikkailijoille. Siinä on kuvasymboleja ja niiden jokaisen päälle pitäisi etsiä Suuren Seikkailuntulostajan piilottamat korkkiaarteet ja vielä laittaa ne oikeille paikoilleen. Jokaiseen korkkiin liimataan siis kuva (sivulla 3) ja ne piilotetaan. Ideana on yhdistää metsän eläin ja sille sopiva ravinto, mutta mukana on myös kuvia, jotka sopivat poimittaviksi tai varottaviksi. Kartat ovat kuvitettuja, joten seikkailijoilta ei edellytetä lukutaitoa. Mukana on hankalia ja helppoja kuvia, yhteensä tusina kuvapiiloa.

Materiaalit on ihan hyvä ajatus laminoida, päällystää kontaktimuovilla, laittaa muovitaskuihin tai suojata muuten, jos haluaa että ne kestävät useamman seikkailun ajan tai voi antaa eteenpäin. Tämä tietysti on tavoite, ihan kestävä kehitys mielessä. Itsekin aion nämä taskuttaa, kun ovat käyneet nyt kuvauksessa.

Sivulla kaksi on Suuri Tarkistus. Etsinnän jälkeen seikkailijat voivat tarkistaa menivätkö kaikki korkit oikeille paikoilleen. Ja tietysti voi vähän pohdiskella, että mitä ne kuvat esittävät, jos asiaa ei ole karttaan tarkemmin määritelty. Ehdottomasti kannattaa myös vängätä, että kartta huijaa ja on väärässä, näin syntyy loistavia keskusteluja metsäneläinten ruokavalion vaihtelevuudesta.

Sivulla kolme ovat nyt sitten ne vihjeet. Pyöreät kuvat liimataan korkkeihin, mutta ole rauhassa luova sielu ja vaikkapa laminoi! Tai kätke vanhoihin sukkiin. Pieni huumori ei ole koskaan lannistanut kenenkään motivaatiota. Kun vihjekorkit ovat valmiina tulee valinnan paikka: Haluatko vain kätkeä korkit vapaasti rajaamallesi luontoalueelle ja päästää villilauman mellastamaan vai kenties lähettää etsijät yksittäin tai pareina, jolloin toiminta pysyy hieman hallitumpana? Haluatko kenties kätkiessäsi hyödyntää tulosteiden vihjekortteja, ja kätkeä korkit keksimiesi vihjeiden perusteella? Hyviä vihjeitä ovat vaikkapa alueen suurin puu, muurahaispesän lähellä tai kannon päällä. Vihjeet voi piirtää tai kirjoittaa.

Kun nyt kuitenkin mietit, että kuinkahan käy, jos on lumihankea kuin Suomessa tammikuussa 2021, niin suosittelen lisänäkyvyyttä aarteille. Ehkäpä niitä vaarin vanhoja villasukkia. Tärkeää on myös alueen selkeä rajaaminen ja pieni muistilappu itselle, että missäs ne nyt olivatkaan. Pistin sinne korkkikuvien sekaan myös muutaman jekku-korkin: Niihin voit itse keksiä vaikkapa salatehtäviä, jos mukana on lukutaitoisia. Hyvä salatehtävä olisi vaikka “Piilota tämä korkki jonkun taskuun huomaamatta”, lopussa voi sitten kokea taikuutta, jos tekijä on onnistunut.

Nyt mars seikkailuun! Tänne blogin kommentteihin tai Latvarellin Facebookiin/Instagramiin olisi muuten mukava kuulla, että toimivatko ideat ja heräsikö tunteita. Itse kun toimii tutuksi tulleiden pikkuihmisten kanssa, niin osaa ennalta hyvin arvioida kuinka asiat sujuvat ja mihin rima vedetään, mutta toivoisin että Latvarellin luontoideat toimisivat mahdollisimman yleisellä tasolla ja tuottaisivat punaisia poskia useammallekin.

Tästä alta voit ladata kolmisivuisen tulostettavan materiaalin. Muistathan, että kartan kuvitusten tekijänoikeudet ovat Latvarellin omaisuutta, joten ethän hyödynnä materiaaleja kaupallisesti. Yksityiskäyttöön tai ammatilliseen käyttöön: Antaa tulostimen sauhuta!

Tunteet mielessä, välillä pielessä

Metsään menevä tunneleikki pikkuväelle

Viime aikoina meidän talossa ovat olleet tunteet pelissä. Poikkeavan ajan kireys alkaa valua välillä myös pikkuväen mieliin, kun rajoitukset pilaavat syntymäpäiväjuhlia, reissuja ja harrastuksia. Kuusivuotiaskin iski hanskat tiskiin ja ilmoitti, että hänen juhlansa vietetään vasta seuraavana vuonna. Hienosti tämä nuori herra kyllä tiedosti sen katkeruuden määrän, minkä kanssa olisi elettävä koko vuosi, jos olisi saanut pelkät tynkäkekkerit. Kaikesta tästä ei synny hyvä mieli, vaan paha mieli. Tämähän on monen lapsen perusmitta-asteikko, kun tunteita tulkitaan, mutta voisikohan niihin porautua leikin avulla vähän syvemmälle?

Tunnetaidoista puhutaan paljon ja niistä on saatavilla monenlaista arvokasta tietoa sekä käytännön vinkkejä. Niiden opetteleminen yhdessä lapsen kanssa on loppujen lopuksi aika helppoa ja mielekästä, varmasti hyödyllistä ja tärkeää. Meillä tunnetaitojen opettelemisesta on ollut selkeää hyötyä: Lapsi osaa tarkemmin kertoa mikä mieltä painaa ja tulkitsee myös toisten touhuja empaattisemmin. Aikuisetkin saavat oman osansa viiltävistä tunneanalyyseista, yleensä johtopäätöksenä voi vetää, että kaikkien on aika syödä jotain.

Oman olon heilahduksien tunnistaminen kantaa kauas tulevaisuuteen, näin uskon. On hyvä osata huomata, että tämän päivän synkeys ei kestä ikuisesti, mutta myöskään hulvaton hauskuus ei enää jaksa naurattaa, jos sitä on saatavilla aina. Tänään askartelin iloksemme ja käyttöön Latvarellin pienet tunnekortit, jotka voi näppärästi ladata ja tulostaa, sekä leikata korteiksi ja kenties jopa päällystää. Kortit voi ottaa mukaan metsään ja harjoitella metsän eläinten roolien kautta tunteita ja reaktioita. Tämä metsäinen tunneleikki sopii pienille koululaisille, mutta sitä voi muokata myös pienemmille tai isommille sopivaksi.

Metsään on tässä maassa menty aina ylä- ja alamäessä, joten mikä olisikaan parempi miljöö myös lasten opetella tunteita ja niiden ilmentymiä? Metsään menevässä tunneleikissä jokainen lapsi ja aikuinen vetää omalla vuorollaan esiin yhden tunnekortin. Lapsen kanssa luetaan tai tutkaillaan mikä tunne on kyseessä. Kortin nostaja saa kertoa, siinä maisemassa missä ollaan, mihin menisi juuri nyt ja mitä tekemään, jos hän itse olisi eläin, jolla on tuo kyseisen kortin tunne. Esimerkiksi: Jos Poika Pikkarainen nostaisi kortin, jossa olisi tunne ”mietteliäs”, pohtisi hän ensin yhdessä muiden kanssa mitä mietteliäs tarkoittaa, ja sitten Poika menisi paikkaan, jossa hänen mielestään mietteliäs eläin voisi hyvin olla tekemässä…niin mitä?

Helpotuksia, muunnoksia ja lisää haastavuutta:

  • Jos toiminta tuntuu liian abstraktilta, voi mukaan ottaa vaikkapa pehmolelun, jonka lapsi laittaa maisemaan tunnetilan mukaisesti. ”Mihin pupu menee, kun sillä on pelokas olo?” Voi myös kysyä ”Mitäpä luulet, miksi pupu on pelokas?”.
  • Korttien noston yhteydessä nostaja voi päättää mikä eläin hän mielestään on kyseiseen tunnetilaan liittyen.
  • Mukaan voi ottaa pussillisen muovieläimiä ja tunnekortin nostajalle nostetaan myös eläin, jolloin hän saa tarinallistaa tunnetta enemmän. Mihin menisi vaikkapa iloinen tiikeri metsässä ja mitä touhuamaan?
  • Isommat osallistujat voivat etsiä metsästä paikkaa, johon hän itse ihmisenä menisi, kun kokisi kortin tunnetta.
  • Korteille voi myös etsiä metsästä luontosymboleja. Mikä luonnonelementti kuvastaa kenellekin pettymystä tai väsymystä? Aika haastavaa, mutta saattaa nostaa esiin hyviä keskusteluja.
  • Lapset voivat myös näytellä eläinten rooleja: Toiset nimeävät nostajalle eläinhahmon ja tämä näyttelee piilossa nostamansa tunnetilan sanoin ja elein, muut arvuuttelevat mikä tunne on kyseessä.

Tästä alta löydät ladattavat tiedostot tätä tunneleikkiä varten. Voit valita otatko valmiiksi kuvitetun tunnekorttipohjan vai tyhjät kortit, joihin joku taituri saa itse piirtää tunneilmeet. Muistathan, että kuvitukset ovat Latvarellin omaisuutta etkä voi ottaa niitä kaupalliseen käyttöön. Omaan yksityiskäyttöön tai ammatilliseen käyttöön kortteja voi tulostella kaikessa rauhassa.

Iloista päivää kaikille! Tai sittenkin riehakasta, touhukasta tai virkeää. Ehkäpä reipasta, hullunkurista, haltioitunutta tai ihan perusjeesmenoa.

Huolettoman Torvelon joulukorttitehdas

Kohta se taas rapsahtaa postilaatikkoon. Se punainen kuori, jossa on deadline. Se kauhea päivä, mihin mennessä (aivan kohtuuttoman aikaisin) pitää olla tehtynä kymmeniä joulukortteja, jos mielii päästä edullisemmalla postimerkillä. Mielellään kortit täytyy tehdä tietenkin itse, koska hyvänen aika perinteet ja kunnioitus kanssaihmisiä kohtaan velvoittavat. Oma korttisumani tarkoittaa yleensä kymmeniä kortteja juuri niistä materiaaleista, joita tarjolla on. En harrasta askarteluoppaita, -kuvastoja tai joulukorttiaskartelutrendejä. Tavoite on yleensä tehdä ihan kiva kortti pienessä ajassa sellaisella tekniikalla, etteivät ihan kaikki muut kilpakorttikosijat tee samaa.

Tämän vuoden älynväläys oli nopea painaminen softislevyn avulla ja sattumanvaraisuudesta ammentava lopputulos (lue: jos ei tule priimaa, niin kuva-aiheen suurpiirteisyys antaa sen kyllä anteeksi). Kaikki alkoi kuvan raapimisesta softislevyn palaan, mielellään sitä vähän paksumpaa levyä. Hyviä raapimisvälineitä olivat parsinneulat ja cocktail-tikut pikkuväelle, sellainen pistelyväline olisi varmasti myös hyvä, jos sellainen on. Piirustuksen on hyvä olla suurpiirteinen, orgaaninen ja eläväinen, sillä ihan tarkkaa viivaa tai pieniä yksityiskohtia on vaikea tehdä. Partakarvat ja pisteinä toteutetut lumihiutaleet näyttivät erityisen kivoilta. Kun levy on piirretty se leikataan irti haluttuun muotoon. Levyä suunnitellessa kannattaa muuten miettiä se oman leimasintyynyn koko: Varsinkin pikkuväen on helpompaa siirtää mustetta omaan levynpalaan, jos se on pienempi kuin leimasintyyny.

Tonttuja ja kuusimetsää jouluyön usvaisessa tunnelmassa, vain huoleton leimaaja voi saavuttaa moisen salamyhkäisyyden verhon.

Leikattu levynpala liimataan purkinkannen tai paksun pahvin sileälle puolelle, se ei saa jäädä notkolle tai leimaaminen on hankalaa. Kuivuttuaan leimasin painetaan jämäkästi leimasintyynyyn, leimasinta täytyy vähän siirrellä jos se on suurempi kuin tyyny. Purkinkansi oli siitä hyvä, että mustetta pystyi painelemaan myös kannen sisäpuolelta siististi. Itse lorautin kuivuneeseen tyynyyni vähän pullomustetta kyytipojaksi, ei tuntunut siitä suuttuvan, tontut kun olivat aikamoisia mustesyöppöjä. Sitten vaan painelemaan kuvia x määrä! X = lähetettävien joulukorttien määrä ja muutama yli epäonnistumisten varalta.

Tuunatut tontut.

Hyviksi havaittuja leimasinhahmoja olivat karvaiset tontut, utuiset maisemat, joulupallot, mökit ja kuuset. Ihan pieni leimaaja, joka ei muotoja kumartele, voi vain pistellä ja raapia levyn palaa, painotuotteen voi leikata jouluisiin muotoihin vaikkapa piparimuotin (ja äidin) avulla. Epäonnistuneet leimaukset päätin tuunata uuteen uskoon: Jatkoin kuvaa tussilla piirtäen tai valkoisella maalilla sutien, niistäkin tuli välillä ihan hauskoja.

Mökki keskellä joulumaata.

Tehtiin pikkuihmisen kanssa taustapaperia leimaamilleni taloille. Levitimme joka reunasta teipatulle akvarellipaperille vettä, mustetta, glitterliimaa ja karkeaa merisuolaa edellämainitussa järjestyksessä, varoen ettei liima ja suola mene kauheasti sekaisin. Syntyi talven timantteja täynnä oleva tekstuuri, johon mökit istuivat kuin satuun. Olen kuullut huhuja, että myös vesivärit reagoivat merisuolaan samalla tavalla. Paperin kuivuttua suola tulee rapistella pois roskikseen. Teimme pohjia myös akryylimaaleja käyttäen, mahdollisimman värikkäitä tietysti. Lastasimme maalia paksun pahvin avulla ja muistimme lopettaa ajoissa ennenkuin tulos muistutti ruskeaa.

Katkerinta tässä kaikessa on se, kun lapset tekevät niin paljon hienompia juttuja kuin minä. Näitä ei kaikkia ehkä raaski lähettää.
Hippitonttutyttöjen mekko on paperille lastattua akryylimaalia, leimasintyyny vaihtui välillä punaiseen.

Oma korttiläjäni alkaa jo parin illan leimailun jälkeen hipoa riittäviä lukemia, ja pahinta on että nyt se ideoiden keksiminen vasta lähtee käyntiin. Täytyy kirjoittaa ylös ja palata aiheeseen ensi sesonkina. Toivotan kaikille oikein piperrystä välttelevää joulua!

Luonto vain on

Marraskuu on ollut yhtä juoksua. Välillä jalassa ovat olleet kumisaappaat, välillä nahkakengät, välillä villasukat, mutta harvoin ne lenkkarit, joihin yhdistettynä juoksu on yleensä hyvä asia. Yksi etappini viime viikolla oli Green Care 2020 -päivien etäseminaari pienellä luontohenkisellä yhteisöllä. Päivä oli täynnä ajatuksia ja keskusteluita, mutta sen jälkeen mieleeni juolahti viime vuoden samaisten päivien eräs luennoitsija: Marita Niemelä.

Jään alla kuplii hiljakseen.

Marita kertoi yhden kiteyttävän mietteen: Luonto ei tee, luonto on. Tämän tekemisen määrän edessä unohtaa monesti sen olennaisen olemisen. Oleminenhan on mitä parasta läsnäoloa, kun hyväksyy oman kiireettömyytensä ja avaa kuuntelevat korvansa ihmisille ympärillään. Läsnäolo synnyttää muistoja, kiire harvemmin jää kenenkään mieleen.

”Luonto ei tee, luonto on.”

Samassa tapahtumassa luennoitsija kiinnitti huomionsa vuoden kiertoon: Luonnossa on selkeä sykli kasvulle, kukoistukselle, kuihtumiselle ja levolle. Tästä samasta ajatuksesta haen lohtua nyt marraskuussa, kun ideointi takkuilee ja kaikki käynnistyy hitaammin. Nyt on ihmiselläkin oikeus vähän käpertyä, vetäytyä ja kuihtua, olemmehan osa luontoa. Entisaikoina, kun lähes jokaisen työ oli kiinni alkutuotannossa, oli marraskuulla ja muilla talven kuukausilla omat tehtävänsä: Silloin parsittiin, korjattiin, kudottiin, vuoltiin ja valmistauduttiin taas uuden kukoistuksen aikaan. Tämän hetken työelämä on sidoksissa tehokkaisiin kvartaaleihin, joissa seuraavan ei tulisi hävitä edelliselle.

Levon ajanjaksolla vuodenkierrossa on myös tarkoitus: Silloin kerätään voimia kevättä ja uuden kukoistuksen aikaa varten. Levännyt mieli jaksaa paremmin synnyttää jotain uutta ja ainutlaatuista.

Kotimaisten kielten keskuksen mukaan sana marras tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa, toinen tulkinta on, että silloin kuolleiden henget ovat liikkeellä. Marraskuun mielleyhtymät ovatkin meille vaativan arjen sankareille yhtä synkkyyttä, pimeyttä ja piinaa. Mutta onko sen oltava niin? Voisiko pimeän ajan ottaa vastaan sellaisin mielin, että pudottelee hetkeksi arkipäivästään turhat lehdet, jäädyttää kotvaksi tarpeettoman maaperän? Olisiko marraskuu helpompi kohdata, jos pimeys olisi irtipäästämisen aikaa tehden tilaa levollisuudelle ja läsnäololle?

Marraskuun ja läsnäolon kunniaksi jaan tähän blogiin ladattavan hengitysharjoituksen, jonka avulla voit harjoitella kiireettömyyttä syvän hengittelyn avulla. Kuvan oikeudet omistaa Latvarelli, eli vain yksityiseen käyttöön tai työvälineeksi oman ryhmän kanssa.

Armollista pimeän aikaa meille kaikille.

Marita Niemelän luentodiat löytyvät Green Care Finland ry:n verkkosivuilta pdf -muodossa.

https://www.gcfinland.fi/yhdistys/green-care–paivat/kokkola-2019/ohjelma/