Joskus viime vuonna tykästyin kehittelemään piirtelijöille taulukoita, joissa luotiin hahmoja nopan avulla. Nyt kun kevätlinnut laulaa ja rikkaruohot kurkkii, niin ei sitä malta olla sisällä ollenkaan. Ulos voi nyt alla olevasta tiedostoliitteestä ladata mukaansa Ötönopan.
Tulostettavan taulukon ja nopan avulla voi lähteä rakentelemaan ulos ötököitä ja katsoa millaisia tulee! Taulukossa on kahta numeroa vastaamassa aina kaksi eri luonnonmateriaalia, jotta ei etsimisestä ei tule liian hankalaa erilaisissa luontoympäristöissä. Näiden rakentelu vaatii varmasti pientä luovuutta ja hahmotusta. Samalla saa tutkia mitä ulkoa löytyy ja tunnistaa erilaisia asioita.
Muistakaahan ne jokamiehenoikeudet! Jos se on kiinni, sitä ei voi ottaa :D.
Moni varmaan miettii, että voisiko ne fontit olla vähän selkeämpiä ja laitettu vaikkapa tietokoneella. Voisi ne, mutta käsin piirtäminen on sata kertaa hauskempaa.
Lataa ötönoppasi omaan tai ammatilliseen käyttöön tästä. Ja tervetuloa seurailemaan Instaan tai Facebookiin @latvarelli.
Olemme tässä hurahtaneet aika ajoin tuijottelemaan Instagramissa legovalokuvaajia, nimenomaan niitä sellaisia, jotka rakentavat tyyppejä ja skenaarioita luontoyhteyteen ja saavat aikaan todella hienoja tunnelmia. Kevät tuli, lumi suli ja Lego-ukkelikin saattoi jo sanoa puli puli. Siksi lähdimme kokeilemaan varsin nopealla ja matalalla kynnyksellä legovalokuvausta kotimetsään. Lapset x 3 nappasivat haluamansa keskushenkilöt matkaan kannelliseen rasiaan (!) (arvaatteko miksi huutomerkki?) ja lähtivät vapaasti toteuttamaan itseään pelkästään Instagramista saamiensa visuaalisten tärppien innoittamina.
Tämä oli kyllä innostavaa ja hauskaa puuhaa, sekä leikin että luovuuden että kasvattajan kokeman hyödyllisyyden kautta. Kuvien tapahtumien rakentelu oli innostavaa ja kannusti lapsia kehittämään omaa tarinaansa: kuin itsestään syntyi juonia, jatkotapahtumia ja mielikuvia maaston käytöstä. Visuaalinen maailma muuttui siis tarinallisuudeksi, jonka punaista lankaa rakensi lapsi itse.
Toisena näkökulmana syntyi minäkeskeistä kerrontaa: Tyyppi olikin valokuvien rakentaja itse. Ukkeli meni istumaan kannon päälle, vaeltelemaan vuoristoon ja lämmittelemään saunaan ilta-auringon loisteessa. Tekemään sellaisia asioita, jotka tekisivät hahmon luojankin onnelliseksi. Kuvista syntyi hyvää mieltä, mutta niiden rakentaminen oli hyvin vakava asia, johon ei auttanut aikuisen mennä säätämään omiaan.
Väkisinkin tuli mieleen tässä yhtymäkohdat voimauttavaan valokuvaukseen, jota olen opiskellut aikoja sitten, mutta käyttänyt oppimaani harvakseltaan. Tässäkin oltiin hienossa ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa kuvan rakentajan ja valokuvaajan välillä. Legoukkeleiden asettelijat tarkistivat kuvat joka välissä ja pyysivät korjaamaan kuvakulmia, jotta tarina olisi juuri oikeannäköinen ja tuottaisi heille onnistumisen kokemuksen. Jatkossa kokeillaan kyllä kuvan näppäämistä ihan itse, mutta vielä näin kuralätäköiden aikaan en ottanut riskiä kameran kohtalosta. Itse kuvista tuli mielestäni kertovia ja hienoja, mutta tärkeimpänä antina pidän itse kuvan rakentamiseen liittyvän tarinan luomista ja innostusta, joka sai jo suunnittelemaan jatko-osia.
Mukana oli myös se pienin pahnanpohjimmainen, joka rakensi kuviaan leikin kautta, mutta oli hyvin tyytyväinen onnistuessaan luomaan kauniin ja harmonisen kuvan ponien piknikistä. Hänen tarinansa oli vielä päivärytmin ja arkeen kuuluvien rutiinien tarinaa, mutta se oli aika hauskaa seurattavaa kuinka pieni leikki-ikäinenkin osasi rakentaa loogista kuvastoa omasta arjestaan.
Lähtekää tekin kokeilemaan legoilla, muovieläimillä, prinsessoilla tai millä keksittekään. Lämmin suositus!
Missä sinä olet hyvä? Mitä sinä osaat? Oletko omasta mielestäsi enemmän tekijätyyppiä vai pohdiskelija? Tykkäätkö liikkua tai ilmaista itseäsi? Keikutko kantojen päällä kauemmin kuin muut tai osaatko aivan erityisen hyvin pysähtyä auringonlaskun äärelle? Ovatko sinun huipputaitosi sellaisia, jotka näkyy tai kuuluu jo kauas vai huomaako ne vasta pidemmän tuntemisen jälkeen?
Entäpä muut ihmiset lähelläsi: Millaisia taitoja he sinussa näkevät? Tai miten sinä näet kaverin vierelläsi? Mitkä taidot olisivat sellaisia, joita ehdottomasti haluaisit opetella lisää? Mikä sinua ei kertakaikkiaan oikein kiinnosta? Tai onko jokin tekemisen aihe, josta saat harmaita hiuksia ja näppylöitä?
Latvarellin Taidokkaat toukat -kotikutoinen korttisarja avaa ammatilliseen tai yksityiseen käyttöön 33 leikki-ikäisen tai koululaisen perustouhua. Voit tulostaa kortit, leikata ja laminoida ja ottaa tueksi silloin, kun haluat vähän visuaalista apua lapsen tai lapsiryhmän taitojen kartoittamiseen.
Alkunsa toukat saivat ihan kotona tapahtuneesta hetkestä, kun 9-vuotias piti ihan mahdottomana vastata kysymykseen ”missä sinä olet hyvä?”. Mieleen tuli pelkkiä humpuukeja ja älämölöjä, mutta kuvien kautta ne tuppisuutkin usein alkavat vähintään sulkemaan pois kiinnostuksen aiheitaan. Koko korttisarjasta oli alussa hankalaa valikoida, kun oma itsetuntemus on vasta rakentumassa, mutta kortteja saattoi asettaa myös muutaman riveihin, joista lapsi valitsi sen parhaiten hallussa olevan taitonsa.
Latvarelli on Tampereen pohjoisessa kolkassa asustava yhden naisen yritys. Latvarelli yhdistää taidetta, luovuutta ja luontoa Green Care -otteella, mutta nämä vuorovaikutusta tukevat menetelmät ovat myös lähellä sydäntä ja blogista niitä löytyy matkan varrelta ammatilliseen tai yksityiseen käyttöön.
Ystävänpäivä. Se oli niin ihanaa kun oltiin vielä ala-asteella. Halisydämiä, askarteluja, kortteja, kimalletta, naamiaisasuja ja salaisia posteja. Nykypäivänä taitaa käydä minullekin niin, että ystävät kuitataan giffeillä ja lapset pullapussilla. Jotenkin ei enää jaksa sitä krääsäosuutta, vaikka periaatteessa itse päivä onkin minusta oikein kiva asia.
Mutta ystävänpäivänä, kuten muinakin päivinä, mennään joka tapauksessa pihalle! Niin voihan sitä silläkin tavalla juhlistaa, että havainnoi ystäväämme luontoa yhdessä oman ystävän tai pikku porukan kanssa. Ylitin itseni askarteluasiassa ja kehittelin Luonnon Lemmenlinssin. Tarvitset vain teippiä, vessapaperirullan per osallistuja sekä sakset, niin voitte kaikki kokea maailmaa erityisen sydämellisellä tavalla.
Pikaohjeet linssin valmistukseen.
Luonnon lemmenlinssi on siis paperirullaan kiinnitetty musta paperin pala, johon on leikattu sydämen muotoinen aukko. Kuvasta voit katsoa kuinka minä sen toteutin. Sitähän voisi vielä koristella aivan ihastuttavaksi, mutta tosiasia on, että lumivauriot saattavat vetistää upeat toteutukset.
Linssin idea on sellainen, että yhdessä kaverin kanssa tai porukalla mennään ulos etsimään mahdollisimman monia erilaisia sydämiä linssin avulla, Erilaisuutta tuovat värit, pinnat, valoisuudet, kuviot ja muut luonnossa esiintyvät struktuurit. Tämän kirjoituksen lopusta voit tulostaa rastitehtävä pdf:n, jossa on esitelty 12 erilaista sydäntä, niitä voitte etsiskellä. Voitte myös etsiä omaa lempisydänmaisemaa, mikä on katsojan silmään kaikista kaunein. Tai isompien kanssa liittää rullan kännykän kameraan, ja tehdä kuvakokoelmia erilaisista sydämistä, siitäkin on kuva tässä alla.
Kännykän kameran läpi kuvatessa on hyvä tehdä kaverin kanssa yhteistyötä, sillä kädet meinaavat loppua kesken. Huomatkaa tarkentaa kameran kuva sinne sydämeen, niin saatte esille yksityiskohtia.
Muistakaa ottaa mukaan lempeyttä ja ystävällistä mieltä, sillä talven aika on värimaailmaltaan aika haastava, otatte sitten kesällä uusiksi ja muistelette miten ratkaisitte värihaasteet lumiseen aikaan. Sydämellistä ystävänpäivää ja muistakaa katsoa luontoa sillä silmällä!
Tästä voit ladata tulostettavan pdf-tiedoston Luonnon Lemmenlinssiä varten yksityiseen tai ammatilliseen käyttöön:
Minun syntymäpäivieni aihe on kemia. Tämä julistus tehtiin viime vuoden puolella ja tammikuulle pärähti juhlapäivä kalenteriin. Ja pakkohan oli ottaa aiheesta koppia, olihan tuleva sankari jo henkisesti täysin valmistautunut siihen, että syntymäpäivät ovat suuri pettymys. Viime vuoden juhlat pilasi koronarajoitukset ja nyt ovat varmaan kaikki jo hänet unohtaneet. Heti nousi mieleeni yksi hyvä syy pitää kemialliset juhlat: Sopii erinomaisesti tilaisuuteen, jossa tulevia tieteilijöitä on paikalla vain kourallinen. Meillä vieraita taisi olla neljä, ja se oli juuri sopiva määrä tähän ponnistukseen. Mutta mitä siellä keittiökemiallisissa juhlissa voisi sitten tapahtua? Siitä kerron teille meidän versiomme nyt. Ja valitan jo etukäteen valokuvien vauhdikasta laatua, oli kädet täynnä. Koko ajan. Valmistaudu siihen, jos aiot seurata jäljissämme.
Puhutaanpa ensin hieman varustautumisesta. Tämä keittiökemiatouhu on hirvittävän hauskaa, opettavaista ja kekseliästä, mutta lähtee aina ihan hanskasta. Jos siis mietit onko vahakangasliina liian mauton muuhun sisustukseen, niin hetkeäkään en katunut sen laittamista. Kamalaa on, jos joka välissä pitää varoa sotkemista (koska se on mahdotonta) tai vaatteiden likaantumista. Kakkoset päälle ykköstason juhliin siis. Meidän juhlissa oli pääosin eskareita, joista suurin osa osasi jo lutata omatoimisesti, etenkin jos oli aiemmin tehnyt jotain vastaavaa, mutta osa tarvitsi apua. Erityisen hyödyllisiksi koin keskelle pöytää asetetut kaksi isompaa astiaa, joista toisessa oli puhdasta vettä huuhteluun ja toinen oli jätekemikaaleille, joita kemistien kokeiluista syntyi. Aikaa olisi tarvittu loputtomiin, tunti nyt vähintään ja senkin jälkeen osa jäi vielä omatoimisiin testailuihin pöydän äärelle.
Oli kädet täynnä. Koko ajan. Valmistaudu siihen, jos aiot seurata jäljissämme.
Juhlien alussa jokainen pääsi perinteisen onginnan pariin. Onkimispussista tuli kieltä värjäävien ja poksuvien karkkien sekä muiden olennaisuuksien lisäksi jokaiselle oma pipetti, pieni suppilo ja muovipullo testejä varten. Ja koska detaljit tekevät juhlan, sai jokainen myös oman tiedemiespassin, joka aluksi oli piilotettu raaputustarran alle. Kolikon avulla saattoi paljastaa oman tiedehahmonsa vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet.
Näiden varusteiden kanssa kirmasimme pöydän ääreen tekemään kemiallisia kokeitamme sankarin valitsemassa järjestyksessä. Puolet hauskuudestahan on se oma kokeilu ja testailu, joten sille kannattaa antaa viimeistään lopussa aikaa. Seuraavaksi kerron teille itse testeistä, joita me teimme ja voitte ottaa tästä vinkkiä:
PH -testit. Klassikko kemiantunneilta. Tässä kokeessa saadaan nesteen väri vaihtumaan happamuuden ja emäksisyyden vaihtelun kautta. Perusliemenä eli indikaattorinesteenä toimii punakaalimehu. Sitä saa vaikkapa niin, että suikaloi vajaan puolikkaan punakaalin kulhoon ja kaataa kiehahtanutta vettä litran verran päälle. Hetken liottuaan neste on muuttunut ihanan violetiksi ja tyrmäävän tuoksuvaiseksi testinesteeksi. Kun tätä lientä kaataa testipulloon, saa sen värin muuttumaan happamilla ja emäksisillä aineilla. Me kokeilimme sitruunamehulla, etikalla, ruokasoodalla ja pesuaineella. Osa kokeili myös ihan kaikkea sekaisin, että saako väriä palautumaan takaisin muuttamalla ph:ta. Enpä muista miten kävi. Tämä oli sankarin oma suurin toive ja suosikki. Ja koko joukko oli innosta tohkeissaan, kun sai testailla oikealla pipetillä.
Karkkisateenkaari. Tarvitaan kourallinen Skittles-karkkeja ja laakea lautanen. Ehkä kuitenkin hyvä, jos reunat kohoavat hiukan ylöspäin. Tässä kokeessa lapset asettivat yhteisiin rinkeihin karkkeja. En raaskinut antaa jokaiselle omaa, koska kamalaa laittaa karkkia roskiin. Ja vielä kamalampaa syödä ne testin jälkeen. Kun kehä oli valmis, kaadoin varovasti vettä lautasen keskelle kunnes karkkien pohjat uivat vedessä. Sitten piti odottaa ehkä 15 sekuntia ja simsalabim! Upea värikaruselli liukeni lautasen keskelle. Joku keksi jälkeenpäin tehdä siihen hammastikulla pyörteitä, toinen upotti palan poretabletista ja sai aikaan ruskeaa liejua. Tämä kokeilu on siitä hyvä, että siinä menee vain hetki ja se on hyvin yksinkertainen toteuttaa.
Glitter-kuohu. Lasten lemmikki, oma suhteeni on hieman ristiriitainen. Jokainen sai parin kanssa purkin kannen tai muun pienen kupposen, jonka pohjalla oli pari teelusikallista ruokasoodaa. Sitten nämä taiteilijatieteilijät kuorruttivat soodansa kaikilla erilaisilla glittereillä (irtoglitteriä, ei liimaa) niin että sooda peittyi. Kun tämä oli tehty, saivat he varovasti pipetilla lisätä kuppiinsa etikkaa. Sooda ja etikka yhdessä synnyttivät kuohun, joka sai glitterit helmeilemään kaikissa valoissaan ja ihastuneet huokailut täyttivät keittiön pöytämme. Mutta sitten se ristiriitainen osuus. Siivous. Tämä tökötti aiheutti minulle harmaita hiuksia, sillä sitä oli sitten joka paikassa. Ja yhdessä ruokaöljyn kanssa se muodosti liiton, jota mikään pesuaine ei oikein tuntunut voittavan. Ratkaisu: Tehkää kertakäyttöastioihin, tai valuttakaa glitterit vaikka suodatinpussiin. Eikä nämäkään keinot mitään ratkaisuja tässä sopassa ole. Viemäriin en laskisi, enkä luontoon!
Värikerrokset. Tätä testiä emme ehtineet tekemään juhlissa, vaan after partyissa pienen ja valikoidun joukon kanssa. Tämä olikin vaan hyvä asia, sillä värikerrosten tekeminen vaatii keskittymistä ja hengityksenpidättelyä, juhlaväki oli ehkä molemmissa altavastaajina. Olin tehnyt pulloihin sokerilientä, joissa sokerin määrä vaihteli suhteessa nesteeseen. Tökötein oli ehkä suhteessa 70% sokeria, 30% vettä, seuraava 50% -50% ja laihin liuos noin 30% sokeria ja 70% vettä. Värjäsin nämä vesiväreillä ja merkkasin pullot. Sokerinesteet valutettiin varovasti reunaa pitkin koeputkeen niin, että tihein siirappi tuli pohjalle, vetisemmät järjestyksessä päälle. Koska nesteiden tiheys vaihteli, eivät ne sekoittuneet vaan syntyi kauniita värikerroksia. Sokeriliuokset toimivat parhaiten, kun ne saivat muhia rauhassa ihan pari päivää hyllyn päällä, hätäisesti tehdyt meinasivat sekoittua helpommin. Mutta tämä oli selvästi taitotasoltaan vaativampi homma.
Laavalamppu. Todellinen shown pysäyttäjä ja juhlien huipennus. Jokainen lapsonen pesi tahmean pullonsa ja täytti sen liki puoliväliin vedellä. Sitten he värjäsivät pensselin ja vesivärien avulla itselleen juuri sopivan taikaliemen. Tähän päälle aikuinen kaatoi melkein yhtä paljon kuin nestettä kaupan edullisinta ruokaöljyä. Nyt alkoi hauskuus: Kun pulloon pudotti pieniä herneen kokoisia paloja vitamiiniporetabletista, alkoi se porista pullossa ja puskea kuplia öljyn läpi saaden aikaan laavalamppuefektejä ja miniavaruusmyrskyjä. Tätä jaksoi tehdä vaikka kuinka kauan, mutta valitettavasti sama päti myös loppusiivoukseen. Ehkäpä kuitenkin se oli sen arvoista.
Laavalampun poreita, sokeriliemiä ja värejä koeputkessa.
Joku keksi jälkeenpäin tehdä siihen hammastikulla pyörteitä, toinen upotti palan poretabletista ja sai aikaan ruskeaa liejua.
Keittiökemiaa kaipaillaan meillä vielä nyt helmikuussakin, ja kivi vieri sydämeltä, kun syntymäpäivien pettymyksen pelko vaihtui kokemukseen parhaista juhlista ikinä. Vaatiihan tällainen rypistys aina aikuiselta ylimääräistä vaivannäköä, mutta toisaalta se taitaa välillä kuulua vanhemmuuteen vahvistaa lapsen itsetuntoa hyvillä jaetuilla kokemuksilla ja osoittaa että hänen pienet mielipiteensä ovat hyviä ja tärkeitä.
Meidän suvulla on nykyään tapana kokoontua kerran vuodessa metsäretkelle Arpaisille. Väkeä on aika paljon ja kaikki hajallaan ympäri Suomea. Rippijuhlien ja ylioppilaiden aika on ohi, joten luontaisia kokoontumisen paikkoja on aika vähän. Arpaisille saa tulla joka vuosi sellainen porukka, mikä milloinkin menoiltaan ehtii. Tällaiseen väkeen mahtuu erilaisia liikkujia ja ajanviettäjiä: On vikkeläkinttuisia vaeltajia ja valokuvia räpsiviä haaveilijoita. On niitä, jotka leipovat seitsemää sorttia ja sellaisia, jotka tulevat lähikaupan kautta pikaisesti poiketen. On myös sellaisia, jotka kaipaavat järjestettyä ohjelmaa ja heitä, jotka karkaavat nuotiolle syrjään muista. On kukkujia ja nukkujia, palelevia ja hikoilevia, värikkäitä ja villaisia. Kaikenlaisia, kuten joka suvussa. Mutta millä voisi herättää alkujännityksessä tai -kankeudessa sopivaa yhteishenkeä?
Tämän vuoden metsäretkellemme kehittelin metsäbingoa. Sen voi tehdä sulan maan vuodenaikaan milloin tahansa. Miksi ei talvellakin, mutta silloin pitää olla jo aika kekseliästä värisilmää paikalla. Bingon aiheet ovat metsästä kerättäviä pieniä asioita, meidän bingo oli laminoitu ja siinä oli narulenkki jolla se kulki kaulassa, lisäksi taakse oli niitattu minigrip-pussi, johon aarteita keräiltiin. Keräiltävät aiheet sopivat lapsille ja aikuisille. Meistä suurin osa lähti liikkumaan pienissä porukoissa tai pareissa ja teki bingoa yhdessä. Pienet koululaiset ja nuoremmat tarvitsivat aikuisen ohjausta hankalammissa rasteissa.
Kun kaikki rastit on kerätty ja luonnosta siirrytään sisätiloihin tai kauniilla säällä evästaukopaikalle voi miettiä mitä kerrotaan toisille. Katsotaanko kaikki rastit ja löydöt? Isolla porukalla tähän kuluu aikaa. Saako jokainen kysyä yhdeltä osallistujalta yhden rastin, mikä aihe kiinnostaa? Kertooko jokainen parhaasta löydöstään? Koostetaanko rastien löydöksistä pieni luontotaideteos? Sen voi jokainen miettiä oman porukkansa kannalta sopivalla tavalla. Tärkeintä ei ole tehdä kaikkia rasteja tai vaatia täydellistä osallistumista, pienet yhteen hiileen puhaltamisen hetket riittävät.
Meidän porukassa lapset veivät aikuisia, heidän innokkaat äänensä ja kekseliäisyytensä sai kaikki kumartelemaan ainakin suurimman osan rasteista. Meillä yksi rasti oli korvattu tehtävällä, jossa piti etsiä elementti kuvaamaan paikallaolevaa tasavuosia juhlistavaa syntymäpäiväsankaria. Se rasti toivottiin vähintään kaikkien tekevän, sillä löydetyistä ihanista jutuista koostimme sankarille muistoksi taulun, jossa muutamalla sanalla jokainen perusteli valintaansa. Kuultiin ihania oivalluksia ja kauniita sanoja sen verran, mitä puheensorinan läpi kuultiin. Tällaisissa jutuissa huomaa, kuinka samasta suvusta löytyy erilaisia persoonia ja jokainen vähän kasvaa tai muuttuu rippikoulun jälkeen, mutta sitä ei välttämättä huomaa jos ei muista kysyä.
Tästä alta voit tulostaa metsäbingon oman porukkasi käyttöön, toivottavasti se aikaansaa elämyksiä ja rentoa mieltä!
Kesä hujahti ja syksykin sujahti. Olisi mukavaa sanoa, että tietokone pysyi kiinni koko tämän ajan ja blogi uinaili, mutta oikeasti on ollut silkkaa sinivaloista kiirettä Latvarellin arjessa. Mutta nyt on juuri sopivan pimeää ja synkkyyteen vajoavaa piristävälle mörköpiirtelylle. Latvarellin kynästä aika kotikutoisissa tunnelmissa on syntynyt mörkögeneraattori. Voit tulostaa tiedoston omaan tai ammatilliseen käyttöön tämän kirjoituksen lopusta.
Jotta mörkögeneraattori toimii tarvitset tulosteen lisäksi piirustuspaperia, kyniä ja nopan. Koululaisille tämä on helppoa kuin Frankensteinin luominen, eli vähän säkää ja mielikuvitusta. Ajatuksena on heittää noppaa rivi kerrallaan ja piirtää mallin mukainen muoto. Sarakkeista löytyy pään muoto, silmät, nenä, suu ja mörkömäisiä lisäkkeitä. Valmiiseen hahmoon voi piirtää itse keksityn vartalon tai vaikka puhekuplia. 4-vuotiaan kanssa tehtiin yhdessä: Hän heitti noppaa ja harjoitteli laskemista sekä väritti sen mitä aikuinen piirsi. Lopussa hän myös muisti analysoida millainen mörkö tuli: ”Tuota en kyllä haluaisi nähdä!” oli yleisin kommentti.
Tässä on hauska vaihtoehto päästä lähestyvän Halloweenin tunnelmaan ilman kaupallisia kotkotuksia ja pelkokerroinkin on aika matalalla. Meillä on aina saanut piirrellä mörköjä ja monstereita niin paljon kuin sielu sietää tai mielikuvitus kestää ja tällaisten teemojen ympärille syntyy lapsilla aina kiehtovaa tarinaa. Voi olla, että löydätte itsenne piirtämisen lomassa keskeltä suurta tarinaa. Kehotankin aikuisia lähtemään mukaan piirustuspöydän äärelle, valmis sabluuna sopii vähän töistä puutuneelle mielelle oikein oivasti.
Ei muuta kuin käyttöön! Hytisevää synkeyden aikaa kaikille!
Ikä tuo mukanaan mahdollisuuden: Voin ensimmäistä kertaa kunnolla vertailla aikakausia, joiden välissä on useampi vuosikymmen. Juuri nyt vertailen ahkerasti kesälomaansa viettävien lapsosten arkea ja vertailun aikakautena toimii tietenkin oma lapsuuteni kotoisalla 80-luvulla. Silloin päivissä oli vielä aimo annos maaseudun mummolaa ja kiireisenä hommasta toiseen teputtavia kotitakkisia aikuisia. Huomaan kuinka monta arkista askelta on muuttunut helpommaksi tai yksinkertaisemmaksi meidän nykyvanhempien elämässä. Lapsilla on mahdollisuus laistaa monista kasaritenavan peruspuhteista, kuten perunan pesusta, viimeisten housujen pyykkäämisestä järvessä tai neliön puutteista johtuvasta teltassa nukkumisesta.
Tästä ajatuksesta inspiroituneena lähdinkin laatimaan 80-luvun lapsen kesämökin puuhalistaa. Lista koostuu niistä asioista, joilla me päivämme täytimme halusimme tai emme. Nyt miettiessäni näen nuo kaikki asiat tärkeinä palasina tukemassa lapsen taitojen kehittymistä matkallaan itsestään huolehtivaksi ihmiseksi. Oma pahin pelkoni on, että lapseni kasvavat sellaisessa ympäristössä, missä mitään ei osata tai viitsitä korjata ja olemisen suurin tavoite on täydellisen mukavuuden saavuttaminen. Siksikin siis: porstaa käteen ja matoa koukkuun! Listan puuhat ovat kaikki suhteellisen helppoja toteuttaa pienellä vaivalla ja budjetilla.
Jos et aivan vielä ole vakuuttunut siitä, että nostalgiamatka parantaisi teidänkin lomailuanne, niin muistatko nuotioperunat? Nuotion hiilien alle haudatut folioon käärityt uudet perunat, jotka kypsyivät siellä kutistuen viinirypäleen kokoon vain odottaen voisilmää seurakseen. Entäpä alkukesällä mökkisaunan nurkkaan viedyn koivunoksanipun tuoksun? Tai viimeisen nahistuneen leipäpalan, jonka sai luvan kanssa murustaa rantaveden salakoille? Meidän kasarilasten kesä oli täynnä seesteisiä, aisteja virittäviä, rauhoittavia ja malttiin kannustavia puuhia. Sellaisia asioita, joiden puute haastaa monen nykylapsen arjen sujumista.
Pienen järjen äänen haluan tähän vielä lisätä: 80-luvun lapset olivat jo ajan hengen vuoksi macgyvereita. Puukot heiluivat huolettomasti ja metsäpalovaroitus oli vierasperäinen slangisana. Tässä suhteessa ollaan siis viisastuttu. Toteuta siis ideoitani vapaalla kädellä, riittävällä valvonnalla ja sellaisella tavalla, että homma pysyy hanskassa ja hauskana kaikkien kannalta.
Jos et tällä kertaa halua tarttua nostalgiamatkapakettiin, niin käytä kuitenkin hetki aikaa sen miettimiseen millaiset käytännön taidot itse toivoisit lapsellasi olevan? Onko olemassa jokin asia, mitä ette ole koskaan kokeilleet, vaikka se on aivan olennainen ja luonnollinen osa elämää? Heti tuli mieleen itselleni, että tuleva eskarilaiseni ei ole koskaan maksanut kassalla pienintäkään omaa ostosta. Kaikki tietävät mistä se johtuu, mutta tällaisia katvealueita syntyy helposti arjen kiireessä ja pienillä muutoksilla lapset voi ottaa osaksi toimintaa.
Liitän tähän ladattavan pdf-tiedoston, josta saatte yksityis- tai ammatilliseen käyttöön kasarilasten huippuhetkiä. Listaa voitte toteuttaa hillopurkkiin piilotettujen arpalippusten muodossa tai vaikkapa bingona. Lapsillakin voisi olla hyviä ideoita parhaaseen toteutustapaan! Tervetuloa seurailemaan Latvarellia!
Totuus tulee tietysti aina lapsen suusta, mutta mitkä olivat perusteet tämän väitöksen takana? Sitä lähdin selvittämään tuntosarvet koholla pikkukriitikkojeni kanssa. Äitienpäivä lähestyy joka vuosi yhtä salakavalasti, ja sen ympärillä olikin hyvä miettiä mikä tekee askartelusta hyvän askartelun.
Uskalsin sekoitella kyistä keittoa ja kysyä 6-vuotiaalta kriitikoltani, että miksi minä olin huono askartelija? Olenhan sentään luova kädentaitaja, hyvä maalari, piirtäjä ja kekseliäs veitikka kaikin puolin. Poikani, joka itse on mestarisanoittaja, totesi että ”päiväkodissa on paljon kivempi askarrella, koska siellä on helpot säännöt, sinä et osaa tehdä sääntöjä.”
Lapseni syytti minua pienimuotoisesta heitteillejätöstä askartelujen ääressä. Ja näinhän se on: Olin aina kuvitellut, että luovuus on mukavaa ja pikkuaskartelija haluaa tehdä omia ratkaisuja, mutta olin väärässä. Selkeät mallit ja annetut ohjeet tukivat lasta onnistumisen kokemukseen. Toki lapsissakin on eroja. Kuopus ei välitä ohjeista tuon taivaallista, koska on kanssani samasta puusta, mutta kaksi muuta eivät halua ohjata laivaa pimeydessä. Tähän väittämään peilaten päätin siis kehittyä: Tein selkeän mallin, sanoitin sen ja vielä näytin esimerkkiä.
Oliko sitten vielä muuta, missä olin huono? ”Äiti, minua ei kiinnosta askarrella niitä tylsiä juttuja, eikä vaikeita.” Itse aina välillä sukellan Pinterestin ihanaan ideamereen ja innostun kaikesta näkemästäni, mutta totuuden nimissä niitä pitäisi tehdä ihan yksikseen eikä kuvitella lasten niistä liekehtivän. Lapset saavat tekemisen äärellä elämyksiä pienistä jutuista, ei niinkään lopputuloksista. Ilmapallot on mahtavia: Kaikki niistä tykkää ja hieno lopputulos, eli painettu pallo, syntyy noin neljässä sekunnissa. Tässä onkin ehkä kotiaskartelijoilla opittavaa ihan varhaiskasvatuksen ammattilaisilta, jotka ovat muuten myös aivan huippuja keksimään kaikenlaista nimenomaan lasten omista ideoista ponnistaen: Erilaisissa ryhmissä aika ja ryhmäkoko yksin asettavat raamit tekemiselle, että minkä kokoisia kokonaisuuksia porukalle on realistista tarjota ja millä aikavälillä. Me kotiaskartelijat olemme suuruudenhullua kansaa, jotka syötämme lapsille vähän turhan vaativia kokonaisuuksia, koska haluamme tehdä niitä itse.
Missä vielä olin möhlinyt? No esivalmisteluissa tietenkin. Minulla on kaikki aina seitsemässä eri kaapissa ja siinä vaiheessa kun lapsia kiinnostaisi osallistua, olen itse vasta miettimässä missä kaikki on. Tähän projektiin sai tulla vasta kun tavarat oli esillä. Projekti kesti lasten osalta seitsemän minuuttia ja kaikki lähtivät tyytyväisinä leikkeihinsä. Näissä hommissa pitää todellakin iloita pienistä hetkistä, sillä ohikiitävää on askartelu.
Touhun jälkeen uskalsin kysyä, että menikö minulla nyt yhtään paremmin? Kuulemma meni, sillä askartelusta jäi hyvä mieli ja onnistunut olo. Ja ehkäpä siinä juuri ollaan ikätasoisen tekemisen ytimessä, kun tehdään ja opitaan, mutta ei väännellä väkisin. Onnistumisen mittari on tietenkin luopumisen vaikeus: Vielä on muutama päivä aikaa puhua askartelija ympäri oikeasti antamaan nämä kortit eteenpäin.
Tämä kirjoitus avaa tilaustöiden tekemisen prosessia taiteentekijän näkökulmasta.
Tämä vuosi on lukinnut tuttuja ovia ja raotellut vanhoja luukkuja, jotka ovat vieneet Latvarellin toimintaa sen alkulähteille: Taiteen tekemisen pariin. Olen saanut kuulla taidetilausten tasaista pientä ropinaa ja päässyt toteuttamaan erilaisten ihmisten erilaisia toiveita kuvien suhteen. Tilatussa taiteessa kuva-aiheissa toistuu rakkaus kaikissa muodoissaan: Tilaajilleen tärkeät ja voimaannuttavat asiat, asiat, joita he eivät halua päästää milloinkaan irti muististaan: rakkaat eläimet, lapsuuden ohikiitävyys, värien voima, tärkeät paikat ja selviytymisen symbolit. Kotiin tilattujen taidekuvien ei tarvitse olla vain arkisia kuvia. Ne voivat tuottaa saajalleen niin suurta merkitystä, että ponkaisevat henkisessä arvossaan suurten teosten rinnalle.
Asiakkaissa ei ole kahta samanlaista: On määrätietoisia ja selkeitä tyyppejä, jotka tietävät mitä toivovat ja ottavat aktiivisesti osaa tekoprosessiin, on iloisia yllättyjiä, jotka jättävät täysin vapaat kädet ja on niitä, joille kuvissa esiintyvät asiat piirtyvät selkeinä, mutta toiveet värien tai teknisen toteutuksen suhteen ovat toissijaisia. Ja sitten on kaikkea välimaastosta ja vähän ylikin.
Tilaajilleen tärkeät ja voimaannuttavat asiat, asiat, joita he eivät halua päästää milloinkaan irti muististaan: rakkaat eläimet, lapsuuden ohikiitävyys, värien voima, tärkeät paikat ja selviytymisen symbolit.
Taidetilauksen toteuttaminen on aina suuri haaste ja kunnia. Visuaalinen maailma ympärillämme hioo itseään digitaalisesti ja lopputulosta voi kiillottaa äärettömiin, mutta taide syntyy siinä tekemisen hetkessä. Taide, myös tilattu sellainen, on herkkää, inhimillistä ja aitoa käden työtä, jonka toteuttaa kuvataiteilija omalla käsialallaan. Kun tilaat taidetta, tilaat jonkun autenttista kädenjälkeä kaikkine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Jos haluaisit saada täydellisen näköiskopion valitsemastasi hahmosta en välttämättä suosittelisi siihen työhön kuvataiteilijaa, ehkäpä kuvittajaa tai valokuvaajaa. Kuvataiteilijan voima on kyvyssä tulkita kuvaa, vangita hetki ja luoda teokseen viivojen voimaa ja energiaa, joka innostaa katsomaan kuvaa vielä vuosienkin päästä ja saamaan siitä itselleen jotakin.
Kuinka taiteen tilaajana voit sitten itse vaikuttaa siihen, millaisen työn olet saamassa? Itse ainakin toivoisin, että tilatessasi minulta maalauksen, olisit tutustunut aiempiin töihini vaikkapa Instagramissa ja löytänyt sieltä niitä yhtymäkohtia, joista taiteessani pidät. Taiteilija tekee parhainta jälkeä omalla tyylillään, joten on tärkeää valita sellainen kuvantekijä, jonka tyylistä itse nautit. Monesti saan paljon näkökulmaa tilaajan omiin mieltymyksiin myös siitä, jos hän linkittää minulle muiden taiteilijoiden tyylejä, joista hän erityisesti pitää. Haastavia ovat ne tilaustilanteet, joissa tilaaja on ennalta ajatellut hyvinkin tarkasti miltä lopputulos voisi näyttää, itse suosittelenkin mahdollisimman avointa mieltä lopputulokselle ja luottoa siihen, että olet tilannut työn ammattilaiselta.
Käytännön vinkkeinä tilausprosessiin haluaisin mainita mallikuvien laadun. Jos olet antamassa omista kuvistasi mallikuvia taiteilijan käyttöön teoksen pohjaksi, niin tarkista että ne ovat teräviä myös suureksi zoomattuina. Sumeasta kuvasta on haastavaa tulkita kasvon piirteitä tai korvan kaaria. Etsiessäsi internetistä mallikuvia vaikkapa jostain eläinrodusta kannattaa tutustua tekijänoikeuksiin tai linkittää jonkun omistama kuva minulle lähinnä inspiraation lähteenä, sillä en voi tehdä tarkkaa kopiota toisen omistamasta kuvasta. Malleja voi tietenkin etsiä mistä löytää, mutta lopputulos ei saa olla kopio.
Huomioi myös se, että minulle tekijänä jää oikeus käyttää maalauksen digikuvaa vaikkapa mainoksissani tai jos ostat valmiin teoksen verkkokaupasta, saatan jossain vaiheessa teettää samasta kuvasta esimerkiksi postikortteja. Ostat siis itsellesi originaalin ja oikeuden ripustaa sen omaksi iloksesi. Mutta pelko pois: esimerkiksi mallikuvista tehtyjä tilaustöitä en käytä missään painotuotteissa, Instagramiin laitan mielelläni referenssiksi. Kuvan kokoa valitessasi mieti myös millaiset kehykset haluat? Tuleeko työhön paspista? Minulta et kehyksiä työn mukana voi tilata, mutta kuva-alan kokoon nämä ratkaisut vaikuttavat.
Taidetta tilaamalla voit tukea suomalaisia pienyrittäjiä ja saada itsellesi jotain sellaista, mitä kenelläkään toisella ei ole. Se on asia, missä käsityönä valmistettu taide kiilaa digitalisaation ohi mennen tullen. Taideteos seinällä koskettaa, antaa voimaa, siitä löytää aina uusia tulkintoja ja virtauksia jokaisella katsomiskerralla. Lahjana taideteos on aina juuri saajalleen ajateltu ja sen takia erityinen. Tukekaa siis pieniä taiteilijoita ja tilatkaa taidetta, kun vastaanne tulee jotain mikä koskettaa. Latvarellin tilaustöitä voi pienimuotoisesti tilata nyt myös verkkokaupasta.
