Kategoria: Ikiaikaisia asioita

Julkaistu

Syyllistävä kirjoitus

Meneekö tässä ajassa jotain rikki?

Viime päivinä olen miettinyt ihmisiä, sukuja, elämänlankoja ja omaa historiaani. Olen miettinyt sitä, millaisia itsestäänselvyyksinä pidettyjä velvollisuuksia perheeseen kuuluminen tuo mukanaan. Olen miettinyt sitä, miten kaikki muuttuu.

Kun minä olin lapsi kuului äidinpuolen sukuhaaraan paljon ihmisiä: tätejä, enoa, serkkuja, kaukaa sukua olevia kyläläisiä ja mummo siinä keskellä. Oli itsestäänselvää, että osallistuttiin serkkujen rippijuhliin ja ylioppilaskirjoituksiin, kesällä kirmattiin porukalla mummolan pelloilla ja syötiin savuahventa.

Tässä ajassa ihmisiin on kasvanut valinta: Enää suvun yhteiset tapaamiset eivät olekaan itsestäänselvyys, jonka väliin voi tunkea vain sairaus tai työ, vaan jokainen voi päättää omalta kohdaltaan haluaako ajella jakamaan elämäänsä menneiden aikojen liitoskohtiensa kanssa. Haluaako jatkaa vanhoja polkuja, vai talloa omaansa?

Tässä ajassa ihmisiin on kasvanut valinta.

Itse mietin, että yksilöllisyyden ajassa on jo pitkään korostunut se, että jokainen etsii omia hengenheimolaisiaan, henkisiä turvaihmisiään ja perhesidoksia tärkeämmiksi muuttuvat ystävät ja sielunsiskot. Mutta onko tässä kääntöpuoli? Jäävätkö yhä useammat yksin etenkin iän karttuessa, kun suvun tehtävä ei enää ole auttaa ja kannatella? Viitsiikö kukaan enää vaivautua, jos palkinto on vain laimea jutustelu ja puuduttava ajomatka?

Minulle sukuhistoria on samantapainen asia kuin luontosuhde: Olemme osa luonnon jatkumoa ja ihmisten jatkumoa, oman historiamme kautta ymmärrämme toimintaamme ja meidän on helpompi löytää paikkamme maailmassa kun huomaamme ihmisissä sukupolvien takana samoja kipupisteitä tai kiinnostuksen kohteita kuin itsessämme. Itse olen vielä oppijan asemassa ja sukuun kuuluminen lisää yhteenkuuluvuutta vanhoihin tapoihin, paikkoihin, arvoihin ja kytkee myös lapseni historian polkuun. Sukuni on Etelä-Pohjanmaalta, joten tekoja lasketaan enemmän kuin sanoja.

Oman historiamme kautta ymmärrämme toimintaamme ja meidän on helpompi löytää paikkamme maailmassa.

Mutta entäpä ne suvun vanhimman polven edustajat? Mitä he ajattelevat, kun heidän vaalimansa sukukeskeinen elämäntapa leviää pirstaleiksi ja yhteensaattaminen vaatii syyllistämistä ja vetoamista? Mitä siellä takana on? Voiko siellä asua pelko? Pelko siitä, että lapset ja lapsenlapset unohtavat sen, mistä he ovat tulleet, millä poluilla heidän äitinsä poimivat kukkia, millaisesta köyhyydestä mummot rakensivat riittävän hyvää elämää, millaiset ajat opettivat selviytymään sekä lopulta pelko siitä, että unohtamalla juuret unohdetaan myös ihmiset, sekä menneet että elävät.

Tähän pelkoon tai huoleen peilaten olen itse sitä mieltä, että on olemassa velvollisuuksia, joiden vältteleminen oikeuttaa syyllistämisen. Ehkäpä syyllisyys itsessään herää vain silloin, jos sen kohde tuntee piston sisällään. Eihän se kärttäminen kaunista ole, eikä ehkä kannustakaan vuosien jälkeen saapumaan sukujuhliin piikiteltäväksi tai laskemisen kohteeksi, että monesko kerta tämä on, mutta lapsissa on tulevaisuus: Me paatuneet emme enää ehkä osaa muuttaa vuorovaikutustapojamme yhtään kauniimmiksi, mutta uudet serkut ja pikkuserkut osaavat yhä muodostaa avoimia ystävyyksiä. Niiden pohjalta sukujen jaetut polut voivat yhä tallautua tavalla, joka vähentää yksinäisyyttä ja tunnetta siitä ettei kuulu mihinkään.

Julkaistu

Kun metsä pelottaa

Ei taida olla muuta metsää maailmassa, jossa voi olla yhtä turvallisesti kuin Suomessa. Silti joskus siellä pelottaa. Itsekin usein huomaan, jos olen metsässä yksin, kuinka aistit terästäytyvät ja mielikuvitus lähtee laukkaamaan.

Siihen kyllä uskon, että tutustumalla ja totuttelemalla pelot muuttavat mittakaavaansa.

Risahdukset ja rasahdukset tarkoittavat silloin, että joku vaanii. Surina lähtee tuhansista hyönteisistä, jotka juuri talloin. Puhelimeni akku kyykkää juuri nyt ja mättään alla on varmasti kolme metriä syvä onkalo, johon pudota ja taittaa jalkansa. Hassua, että se mielikuvitus vilkastuu juurikin yksin, seurassa harvemmin hermoilee. Ehkä tähän liittyy sellainen alkukantainen olo, että metsä on jonkun toisen koti kuin minun ja minä olen siellä loppujen lopuksi aika heikoilla, jos verrataan selviytymiskykyjä vaikkapa myyrän kanssa.

Samantyyppiset pelot ovat puheissa yleensä lasten pelkoja ja kunnon suomalainen vain pääsee niistä yli. Mutta pelko on kummallinen kaveri, se harvemmin tottelee käskemällä tai piilottamalla sen olemassaolon. Siihen kyllä uskon, että tutustumalla ja totuttelemalla pelot muuttavat mittakaavaansa: Hämähäkinseitti naamassa on lopulta vain ärsyttävä asia, ei tarkoita ristihämähäkin tarraavaa otetta verkkokalvossasi.

Mutta mitä voi tehdä kun kerran pelottaa olla metsässä ja tietää, että tunne jossain kohdassa hiipii mieleen vaikka kuinka yrittäisi piiloutua marjaämpäriin? Tässä on listattuna joitain asioita, joiden avulla itse pystyn taltuttamaan ja hallitsemaan levotonta mielikuvitustani.

  • Kulje hetki niin, että pidät kovaa meteliä. Tämä on se perinteinen tapa pitää kutsumattomat tarkkailijat kaukana. Sen jälkeen pysähdy ja kulje aivan ääneti, niin hiljaa kuin pystyt. Samalla hidastat liikkeitäsi ja keskityt kuuntelemaan omaa hiljaisuuttasi, samalla ehkä havaitset että pelkokohinan takana metsäkin on rauhassa ja hiljaa.
  • Laita saappaat jalkaan ja hupullinen keliin sopiva paita. Hiki kutsuu kärpäsiä, joten älä ylipukeudu, jos aiot reippailla. Kumpparit jalassa voi kuvitella, että mikään kissaa pienempi ei voi purra kovin nopeasti. Kumpparit ovat vähän niinkuin vellihousun teräsmiesviitta.
  • Jos jokin arveluttaa, ole hiljaa ja tarkkaile. Mielikuvituksen päivinä esimerkiksi ylitsepursuava vattupuska herättää minussa suuren suurta epäluuloa maa-ampiaispesiin ja käärmeisiin liittyen: Tuo puska on jätetty rauhaan tarkoituksella. Mutta jos kuulostelet hetken voit tarkkailla näkyykö puskassa epämääräistä liikehdintää vai onko se vaan aidosti mahtava saalis. Yleensä oman toiminnan hidastaminen nopean ja hätiköivän hosumisen sijaan rauhoittaa omaa olemista.
  • Tutki ja valokuvaa. Pysähdy hetkeksi katsomaan metsän yksityiskohtia, ota vaikka valokuvia aivan läheltä omasta mielestäsi kauniista asioista: Lillukanmarjoista, sienistä, muurahaisten poluista tai sammaleen väreistä. Oheistoiminta huijaa mielikuvitusta tekemään jotain järkevää. Nouse myös paikkaan, josta näet metsän kaareen ja horisonttiin, maiseman katsominen rentouttaa ja ilahduttaa suurinta osaa meistä.
  • Jos olet keräilijä, poimi marjoja ja sieniä: Saaliinhimo ja poimimisen vietti alkaa nakertaa pelkopeikkoja nopeasti, kun on risotto pannulla.
  • Tutustu faktoihin. Jos pelkäät vaikkapa käärmeitä, ota selville millaisissa metsämaastoissa ne harvemmin viihtyvät tai millaisella säällä ne liikkuvat vain vähän. Jos inhoat hämähäkinverkkoja, heiluttele risua edelläsi tienraivaajana.
  • Pelko liittyy monesti siihen, että jotain tapahtuu eikä apu löydä paikalle. Laita siis metsästä vaikka viesti ystävälle, että joku tietää missä olet. Lähetät esimerkiksi sienen valokuvan ja kysyt tunnistusapua, jos muuten tuntuu hölmöltä.
  • Jos metsä pelottaa, mutta haluaisit viihtyä metsässä, ei sinun tarvitse lähteä mihinkään korpeen. Mene vaikka lähimetsään, josta tie vähän pilkottaa. Käytä polkuja ja merkattuja reittejä, mutta kiusaa pikkuisen mielikuvitustasi ja poikkea välillä polulta mukavan näköistä kääpää katsomaan tai kurkkaamaan onko supikkaat nousseet. Edes kolme metriä. Voit myös etukäteen päättää, että tällä luontoretkellä istut viisi minuuttia jossain siedettävässä paikassa ja vain katselet kaikkea.

Jos jokin arveluttaa, ole hiljaa ja tarkkaile.

Elämä on aika usein niin mukavaa, että kauheasti ei tarvitse pelätä. Mutta pelkoa voi ajatella myös hyödyllisenä, silloin kun se ei liikaa rajoita elämää ja tekemistä. Etenkin kun elämässä on paljon vastuita ja suoritusta, emme käytä koko tunneskaalaa, kun taaperramme eteenpäin suu viivana. Pelko on yksi skaalan ääripää, jos tunnet sen, voit varmasti myös etsiä paikkaa, jossa toinen ääripää eli riemu ja ilo asustavat?

Julkaistu

Mikä on nimesi niityllä?

Nätkelmä, kihokki, kohokki, leinikki.

Makustele ihania suomalaisia kasvien nimien osia, ne sulavat suussa kuin jätskitötterö. Lue hitaasti ja tarkkaan ääntäen, venytellen, vanutellen seuraavat sanat:

Lehmus, näsiä, paatsama, kuusama, oravan, variksen, lillukka, käenkukka, angervo. Tervakko, kellukka, ailakki, ulpukka, virma, luhta, orho, virna. Vuohennokka, humala, tähtimö, sätkin. Nätkelmä, kihokki, kohokki, leinikki. Piisku, parta, valvatti, peippi. Lemmikki, helmikkä, lauha, nata ja sara.

Haluatko muutakin kuin lukea? Miltä kuulostaisi oma kasvinimi? Tulosta tai kurkista ”Mikä on nimesi niityllä?” Latvarellin ladattava tiedosto. Sen avulla voit leikitellä mehukkailla nimiyhdistelmillä, tosin aakkoset loppuivat kesken rikkaan kielemme edessä, joten tarjolla olisi ollut sanastoa useampaankin sivuun.

Entä osaatko yhdistää kasvien alkuperäiset nimet toisiinsa? Ne ovat kesäisen sikin sokin ja osa käy useampaankin, mutta ei mikään mahdoton homma mestarille.

Tulosta omaan tai ammatilliseen käyttöön. Tai sukutapaamiseen!

Mika-on-nimesi-niityllaLataa
Julkaistu

Arki rullaamaan -viikkopohja korttisarjaan

Latvarellin Arki rullaamaan kortit on tarkoitettu erityisesti nuorille ja aikuisille arjen toimintojen rytmittämisen ja hahmottamisen tueksi. Rakentelin ne alkutalvesta ja kortteja onkin lähtenyt bittitaivaan kautta käyttöön aika paljon, kiitos lämpimästä vastaanotosta.

Kuvien aiheet liikkuvat kolmessa eri kategoriassa: Arjen päivittäiset toiminnot, vapaa-ajan tekemiset sekä kotityöt ja nämä on merkitty eri värein. Korttien avulla voi tutkia arjen tasapainoa värien kautta: Onko nuoren arjessa rutiinit ja kotityöt tasapainossa vapaa-ajan toimintojen kanssa? Mutta kortit ovat myös aika moista lippulappua ja tässä kaikille käyttäjille näppäräksi ajateltu viikkopohja, johon kortteja voi rytmittää asiakkaalle.

Viikkopohjan voit tulostaa alla olevasta linkistä joko katkoviivoilla ja kellonajan paikoilla, tai ihan tyhjänä. Jatkopaloilla voit pidentää päiviin mahtuvaa korttien määrää asiakkaallesi sopivaksi. Voi olla että laminointireunojen kanssa on aika tiivis paketti mahduttaa kortteja, mutta jos tuntuu että tämä ei toimi, niin laittakaa minulle palautetta, tehdään laveampi (johon vastavuoroisesti mahtuu vähemmän kuvia). Kellonajoilla olevaan viikkopohjaan voi laminoinnin jälkeen merkata ajat vaikkapa pyyhittävällä tussilla, jos ne eivät ole aina samoja.

Edelleen odottelen täydennysideoita! Jos olet korttien käyttäjä ja tuntuu että joku olennainen kuva puuttuu, niin kerro siitä minulle! Teen tänne blogiin ilmaisen ladattavan täydennystiedoston heti kun saan sivun verran ehdotuksia. Roskien vienti, tiedetään!

Alla siis ensin viikkopohja viivoilla ja kellonajoilla, sen perässä tyhjä malli, olkaa hyvät:

Arki-rullaamaan-viikkopohjaLataa
arki-rullaamaan-viikkopohja-ilman-viivojaLataa
Julkaistu

Ystävänpäivän kiitostoukkia voi käyttää vuoden jokaisena ystävänpäivänä!

Olen hieman huono näissä päivään sidotuissa juhlapäivissä. Yleensä laahaan muutaman päivän perässä ja luovutan, kun postimerkit ovat loppu. Suosinkin siis Latvarellin touhuissa jokapäiväistä ystävänpäivää, johon liittyen väkertelin kiitostoukat hyvien asioiden huomioimisen tueksi.

Nämä tunnetoukkien inspiroimat kiitostoukat viljelevät lämpöisiä kiitoksiaan ja huomioitaan lapsille ja aikuisille. Korttien avulla voit antaa palautetta, huomioida jokaista yksilöllisesti tai vaan tuottaa ja lisätä iloa vaikkapa lapsiryhmässä. Myös aikuisille on omat kortit työyhteisön riemuksi. Ne ovat juuri sopivan pieniä ja viattomia sujauttaa vaikkapa kahvikupin alle tai lokeron oven välistä sisään.

Kiitostoukat voit ladata tästä alta, yksityiseen tai ammatilliseen käyttöön! Ylempi tiedosto sisältää lasten kortit, yhteensä 24 kpl, ja alempi aikuisten. Tervetuloa seurailemaan Latvarellin rönsyilevää ajattelua vaikkapa Instagramiin tai Facebookiin. Latvarellilla on myös verkkokauppa, jossa majailevat ne varsinaiset tunnetoukat korttiarkkeina ja julisteina. P.s. ihan viimeisenä myös mustavalkoinen tulostusmuoto lasten versiosta, mukana tyhjä sivu sydäntoukkia, jos haluat itse keksiä sisällöt.

kiitostoukat-lapset-pdfLataa
kiitostoukat-aikuiset-pdfLataa
mustavalkoiset-toukatLataa
Julkaistu

Kysymyksiä luontosuhteellesi

Huomenna hypätään vihreiden ajatusten mereen, kun Green Care Finland ry:n vuotuiset ja valtakunnalliset Green Care -päivät koittavat. Olen siellä ilolla ja kunnialla vetämässä yhtä luontovoiman työpajoista, ja vähän sen tueksikin rakensin tällaisen materiaalin kaikkien käyttöön. Kuinka sinun luontosuhteesi voi? Oletko ajatellut koko asiaa? Saatko siltä tarpeeksi huomiota, tykkäätkö koko luonnosta? Mistä siinä tykkäät ja mitä siltä tarvitset? Huomaatko itse koko tyyppiä?

Tästä tekstin alta voit tulostaa 32 korttia, joiden avulla voit itseksesi, tuttujen kanssa, asiakkaiden kanssa tai muussa ryhmässä pohtia luonnon olemassaoloa ja merkitystä sinun elämässäsi. Ehdotan, että leikkaat ja laminoit ne ja otat mukaasi metsään porukkasi kanssa. Arpokaa kysymyksiä, piilottakaa niitä tai valitkaa toisillenne.

Jos ryhmäsi on sellainen, ettei luontoon meneminen ole vaihtoehto, niin keräile koriin erilaisissa maastoissa olevia materiaaleja hypisteltäväksi samalla kun käytte korttien sisältöjä läpi mukavasti pöydän ääressä kahvikupin ja villasukkien kanssa. Materiaaleja voisi etsiä vaikkapa metsästä, pihasta, ojasta, pellonreunasta, rannasta ja kukkapenkistä, toki jokamiehenoikeudet mielessä pitäen.

Oikein innostavia ja ajatuksia avartavia luontosuhteenherättelyhetkiä sinulle! Omaan ja ammatilliseen käyttöön:

luontosuhteen-kysymyksetLataa
Julkaistu

Millainen asento, sellainen tunne? Keho tuntee -piirtelytehtävä kaikille tunteellisille

Piirtelytehtävän ideana on lisätä piirroshahmolle sellainen ilme, joka mielestäsi sopii hahmon asentoon.

Nyt on ollut nenän edessä useampikin otsikko, jossa peräänkuulutetaan kehossa asuvia tunteita, oman kehoyhteyden tunnistamista ja oman voinnin kuulostelua kokonaisvaltaisemmin ylipäätään. Itsehän olen tässä asiassa aivan retuperällä: Hampaat irvessä mennään ja väitetään sitä hymyksi kunnes flunssa kaataa ja sanoo että seis, senkin tomppeli! Tietoahan tästä aiheesta on saatavilla paljonkin, mutta käytännön soveltaminen…siihen se yleensä kaatuu.

Nyt tein avuksi itselleni ja kaikille muillekin maailman irvikissoille piirustustehtävän. Tämän voisi ajatella sopivan pienille tai keskikokoisille koululaisille, mutta haastaa tämä aikuistakin. Pienemmille tämä voisi toimi porttiteoriana tunteiden maailmaan, saa piirrellä naamoja ja ehkä joku yhteys syttyy, mutta matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

Tulosta siis Keho tuntee -piirtelytehtävä! Voit käyttää tiedostoa ammatillisiin tai yksityisiin tarkoitusperiin. Piirtelytehtävän ideana on lisätä piirroshahmolle sellainen ilme, joka mielestäsi sopii hahmon asentoon. Mieti siis hetki mistä kaikesta asento voisi kertoa? Jokaisella tyypillä on myös oma laatikko, johon kirjoituksen maailmaan päässeet voivat keksiä useampia tunnesanoja, jotka sopisivat piirrettyyn tyyppiin. Laatikkoon voisi myös vaikkapa piirtää jonkun täydentävän kuvan, joka kertoo meille hieman lisää siitä mitä on ehkä tapahtunut. Ai, onko tyypillä mielestäsi maha kipeä ja huono olo? No siinä tapauksessa laatikkoon voisi piirtää pilaantuneen omenan.

Minusta on hauska tehdä tällaisia piirustuspohjia, jotka eivät neuvo tai ohjaa liikaa, sillä silloin ne tuotokset kertovat meille piirtäjän maailmankuvasta, ajatuksista, tavasta hahmottaa asentoja ja tunteita, huumorintajusta ja kyvyistä tulkita kuvia. Kehotankin kaikkia piirtämään rennolla otteella, ei liian ryppyotsaisesti, mielikuvitus matkassa on aina hauskempi piirtää!

Lataa tästä toinen sivu tai molemmat, sivu 1 on ehkäpä hieman helpompi:

kehotunteet-1-pdfLataa
kehotunteet-2-pdfLataa
Julkaistu

Vanhojen tuttujen metsäbingo

Meidän suvulla on nykyään tapana kokoontua kerran vuodessa metsäretkelle Arpaisille. Väkeä on aika paljon ja kaikki hajallaan ympäri Suomea. Rippijuhlien ja ylioppilaiden aika on ohi, joten luontaisia kokoontumisen paikkoja on aika vähän. Arpaisille saa tulla joka vuosi sellainen porukka, mikä milloinkin menoiltaan ehtii. Tällaiseen väkeen mahtuu erilaisia liikkujia ja ajanviettäjiä: On vikkeläkinttuisia vaeltajia ja valokuvia räpsiviä haaveilijoita. On niitä, jotka leipovat seitsemää sorttia ja sellaisia, jotka tulevat lähikaupan kautta pikaisesti poiketen. On myös sellaisia, jotka kaipaavat järjestettyä ohjelmaa ja heitä, jotka karkaavat nuotiolle syrjään muista. On kukkujia ja nukkujia, palelevia ja hikoilevia, värikkäitä ja villaisia. Kaikenlaisia, kuten joka suvussa. Mutta millä voisi herättää alkujännityksessä tai -kankeudessa sopivaa yhteishenkeä?

Tämän vuoden metsäretkellemme kehittelin metsäbingoa. Sen voi tehdä sulan maan vuodenaikaan milloin tahansa. Miksi ei talvellakin, mutta silloin pitää olla jo aika kekseliästä värisilmää paikalla. Bingon aiheet ovat metsästä kerättäviä pieniä asioita, meidän bingo oli laminoitu ja siinä oli narulenkki jolla se kulki kaulassa, lisäksi taakse oli niitattu minigrip-pussi, johon aarteita keräiltiin. Keräiltävät aiheet sopivat lapsille ja aikuisille. Meistä suurin osa lähti liikkumaan pienissä porukoissa tai pareissa ja teki bingoa yhdessä. Pienet koululaiset ja nuoremmat tarvitsivat aikuisen ohjausta hankalammissa rasteissa.

Kun kaikki rastit on kerätty ja luonnosta siirrytään sisätiloihin tai kauniilla säällä evästaukopaikalle voi miettiä mitä kerrotaan toisille. Katsotaanko kaikki rastit ja löydöt? Isolla porukalla tähän kuluu aikaa. Saako jokainen kysyä yhdeltä osallistujalta yhden rastin, mikä aihe kiinnostaa? Kertooko jokainen parhaasta löydöstään? Koostetaanko rastien löydöksistä pieni luontotaideteos? Sen voi jokainen miettiä oman porukkansa kannalta sopivalla tavalla. Tärkeintä ei ole tehdä kaikkia rasteja tai vaatia täydellistä osallistumista, pienet yhteen hiileen puhaltamisen hetket riittävät.

Meidän porukassa lapset veivät aikuisia, heidän innokkaat äänensä ja kekseliäisyytensä sai kaikki kumartelemaan ainakin suurimman osan rasteista. Meillä yksi rasti oli korvattu tehtävällä, jossa piti etsiä elementti kuvaamaan paikallaolevaa tasavuosia juhlistavaa syntymäpäiväsankaria. Se rasti toivottiin vähintään kaikkien tekevän, sillä löydetyistä ihanista jutuista koostimme sankarille muistoksi taulun, jossa muutamalla sanalla jokainen perusteli valintaansa. Kuultiin ihania oivalluksia ja kauniita sanoja sen verran, mitä puheensorinan läpi kuultiin. Tällaisissa jutuissa huomaa, kuinka samasta suvusta löytyy erilaisia persoonia ja jokainen vähän kasvaa tai muuttuu rippikoulun jälkeen, mutta sitä ei välttämättä huomaa jos ei muista kysyä.

Tästä alta voit tulostaa metsäbingon oman porukkasi käyttöön, toivottavasti se aikaansaa elämyksiä ja rentoa mieltä!

joka-suvun-metsabingoLataa
Julkaistu

Taideteos kotiin – hyppy tuntemattomaan?

Tämä kirjoitus avaa tilaustöiden tekemisen prosessia taiteentekijän näkökulmasta.

Tämä vuosi on lukinnut tuttuja ovia ja raotellut vanhoja luukkuja, jotka ovat vieneet Latvarellin toimintaa sen alkulähteille: Taiteen tekemisen pariin. Olen saanut kuulla taidetilausten tasaista pientä ropinaa ja päässyt toteuttamaan erilaisten ihmisten erilaisia toiveita kuvien suhteen. Tilatussa taiteessa kuva-aiheissa toistuu rakkaus kaikissa muodoissaan: Tilaajilleen tärkeät ja voimaannuttavat asiat, asiat, joita he eivät halua päästää milloinkaan irti muististaan: rakkaat eläimet, lapsuuden ohikiitävyys, värien voima, tärkeät paikat ja selviytymisen symbolit. Kotiin tilattujen taidekuvien ei tarvitse olla vain arkisia kuvia. Ne voivat tuottaa saajalleen niin suurta merkitystä, että ponkaisevat henkisessä arvossaan suurten teosten rinnalle.

Asiakkaissa ei ole kahta samanlaista: On määrätietoisia ja selkeitä tyyppejä, jotka tietävät mitä toivovat ja ottavat aktiivisesti osaa tekoprosessiin, on iloisia yllättyjiä, jotka jättävät täysin vapaat kädet ja on niitä, joille kuvissa esiintyvät asiat piirtyvät selkeinä, mutta toiveet värien tai teknisen toteutuksen suhteen ovat toissijaisia. Ja sitten on kaikkea välimaastosta ja vähän ylikin.

Tilaajilleen tärkeät ja voimaannuttavat asiat, asiat, joita he eivät halua päästää milloinkaan irti muististaan: rakkaat eläimet, lapsuuden ohikiitävyys, värien voima, tärkeät paikat ja selviytymisen symbolit.

Taidetilauksen toteuttaminen on aina suuri haaste ja kunnia. Visuaalinen maailma ympärillämme hioo itseään digitaalisesti ja lopputulosta voi kiillottaa äärettömiin, mutta taide syntyy siinä tekemisen hetkessä. Taide, myös tilattu sellainen, on herkkää, inhimillistä ja aitoa käden työtä, jonka toteuttaa kuvataiteilija omalla käsialallaan. Kun tilaat taidetta, tilaat jonkun autenttista kädenjälkeä kaikkine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Jos haluaisit saada täydellisen näköiskopion valitsemastasi hahmosta en välttämättä suosittelisi siihen työhön kuvataiteilijaa, ehkäpä kuvittajaa tai valokuvaajaa. Kuvataiteilijan voima on kyvyssä tulkita kuvaa, vangita hetki ja luoda teokseen viivojen voimaa ja energiaa, joka innostaa katsomaan kuvaa vielä vuosienkin päästä ja saamaan siitä itselleen jotakin.

Kuinka taiteen tilaajana voit sitten itse vaikuttaa siihen, millaisen työn olet saamassa? Itse ainakin toivoisin, että tilatessasi minulta maalauksen, olisit tutustunut aiempiin töihini vaikkapa Instagramissa ja löytänyt sieltä niitä yhtymäkohtia, joista taiteessani pidät. Taiteilija tekee parhainta jälkeä omalla tyylillään, joten on tärkeää valita sellainen kuvantekijä, jonka tyylistä itse nautit. Monesti saan paljon näkökulmaa tilaajan omiin mieltymyksiin myös siitä, jos hän linkittää minulle muiden taiteilijoiden tyylejä, joista hän erityisesti pitää. Haastavia ovat ne tilaustilanteet, joissa tilaaja on ennalta ajatellut hyvinkin tarkasti miltä lopputulos voisi näyttää, itse suosittelenkin mahdollisimman avointa mieltä lopputulokselle ja luottoa siihen, että olet tilannut työn ammattilaiselta.

Käytännön vinkkeinä tilausprosessiin haluaisin mainita mallikuvien laadun. Jos olet antamassa omista kuvistasi mallikuvia taiteilijan käyttöön teoksen pohjaksi, niin tarkista että ne ovat teräviä myös suureksi zoomattuina. Sumeasta kuvasta on haastavaa tulkita kasvon piirteitä tai korvan kaaria. Etsiessäsi internetistä mallikuvia vaikkapa jostain eläinrodusta kannattaa tutustua tekijänoikeuksiin tai linkittää jonkun omistama kuva minulle lähinnä inspiraation lähteenä, sillä en voi tehdä tarkkaa kopiota toisen omistamasta kuvasta. Malleja voi tietenkin etsiä mistä löytää, mutta lopputulos ei saa olla kopio.

Huomioi myös se, että minulle tekijänä jää oikeus käyttää maalauksen digikuvaa vaikkapa mainoksissani tai jos ostat valmiin teoksen verkkokaupasta, saatan jossain vaiheessa teettää samasta kuvasta esimerkiksi postikortteja. Ostat siis itsellesi originaalin ja oikeuden ripustaa sen omaksi iloksesi. Mutta pelko pois: esimerkiksi mallikuvista tehtyjä tilaustöitä en käytä missään painotuotteissa, Instagramiin laitan mielelläni referenssiksi. Kuvan kokoa valitessasi mieti myös millaiset kehykset haluat? Tuleeko työhön paspista? Minulta et kehyksiä työn mukana voi tilata, mutta kuva-alan kokoon nämä ratkaisut vaikuttavat.

Taidetta tilaamalla voit tukea suomalaisia pienyrittäjiä ja saada itsellesi jotain sellaista, mitä kenelläkään toisella ei ole. Se on asia, missä käsityönä valmistettu taide kiilaa digitalisaation ohi mennen tullen. Taideteos seinällä koskettaa, antaa voimaa, siitä löytää aina uusia tulkintoja ja virtauksia jokaisella katsomiskerralla. Lahjana taideteos on aina juuri saajalleen ajateltu ja sen takia erityinen. Tukekaa siis pieniä taiteilijoita ja tilatkaa taidetta, kun vastaanne tulee jotain mikä koskettaa. Latvarellin tilaustöitä voi pienimuotoisesti tilata nyt myös verkkokaupasta.

Verkkokauppaan voit astua tästä!

Julkaistu

Uskaltaisiko ajatella mitä kuuluu?

Jos sinäkin uskallat hetken ajatella omia kuulumisiasi, niin blogin pohjalta löydät ladattavan materiaalin, joka pistää ajatusrattaasi liikkeelle. Lapsille tai aikuisille.

Päivät valuvat eteenpäin. Arjen kuviot ovat juuttuneet kapeneville urilleen. Oma tila ja aika ovat muuttaneet merkitystään, ehkä haalistuneet haaveiksi, kun kotona ovat kaikki ja koko ajan. Toisaalta kaikki sujuu oikein hyvin: Ruokaa riittää ja yhteisiä lautapelihetkiä mahtuu viikonlopun laiskoihin päiviin, kun minnekään ei oikein voi lähteä. Yksinkertaistettu elämä nostaa esiin uusia ajatuksia siitä, mikä on arvokasta.

Tällainen arki turruttaa. Asiat ovat hyvin ja ne ovat huonosti. Rahat ovat lopussa, mutta ei sitä kyllä juuri kulukaan. Maailman meno ahdistaa niin vietävästi, mutta onneksi kotoa ei tarvitse poistua. Ulkoilu ja luonnosta nauttiminen on suuri voimavara, mutta korkeat hanget kutistavat elinpiiriä yhden kylänraitin kokoiseksi. Lapset eivät enää kysele ”koska mennään Särkänniemeen” vaan pyytelevät kaverille tai luonnonpuistoon. Tällaisena aikana välttelee aika kauan kysymystä: Mitä minulle oikeastaan kuuluu? Oman pään sisäinen hyvinvointi on eräänlainen Pandoran lipas, jos sitä lähtee kaivelemaan ei oikein osaa ennalta sanoa millainen savupilvi sieltä pelmahtaa.

Maaret Kallion Lujasti lempeä -kolumnista sai helmikuussa lukea niistä syistä, jotka auttavat toisia selviytymään koronan rajaamasta elämästä paremmin kuin toisia. Kallio nosti esiin kahden näkökulman tarkastelun tärkeyden: On riskitekijöitä, mutta on myös suojaavia tekijöitä. Näiden kahden suhde ja summa joko kaataa tai pitää pystyssä. Riskitekijät eivät jakaannu tasaisesti, koska niiden syyt voivat olla terveydellisiä, sosiaalisia tai henkisiä. Suojaavat tekijät taas saattavat olla sellaisia, että niistä ei ole nyt mahdollista ammentaa, kuten vaikkapa urheilusta tai kulttuurista nauttiminen. Kolumni jakaa minunkin pelkoni: Kun tämä ajanjakso on ohi, niin henkisen kuormituksen hintaa maksetaan vielä pitkään, jos nyt vain sinnitellään. Tämä pätee varmasti yhteiskunnallisella tasolla yhtä hyvin kuin yksilölliselläkin.

Omat suojaavat tekijäni ovat muokkaantuneet vuoden aikana, etsineet uomia kohti tasapainoisempaa arkea. Vanhojen läheisten ystävien kanssa vietetyt kultaakin kalliimmat hetket ovat muuttuneet mustaan huumoriin whatsupissa. Heidän tukensa on kautta historiani ollut kuitenkin se pinta, jota vasten peilaan identiteettiäni ja muistelen kuka oikein olin ennenkuin todellinen aikuisuus alkoi. Nyt olen maalannut enemmän kuin pitkiin aikoihin. Ehkä siitä voin kiittää tätä vuotta. Muut työt ovat jäissä, niin luovuus näkee tässä mahdollisuuden. Tätä voin suositella. Mielekkääseen tekemiseen paneutuminen on aikaa oman itsen kanssa ja irrottaa kaikesta mieltä painavasta. Mutta moneen vuoteen en ole odottanut kevättä niinkuin nyt. Hankien korkeus rajoittaa liikkumista luonnossa ja tänä vuonna sen ottaa vähän raskaammin.

Latvarellin ideapankissa on jo jonkin aikaa hautunut ajatus oman elämän kartoitusvälineestä. Tässä yksi sellainen, hyvin yksinkertainen ja nopea tehdä, sen avulla voit kartoittaa omia suojaavia tekijöitäsi ja nähdä mitä elämänaluettasi olet unohtanut silitellä. Lataile omasi yksityiskäyttöön, tulosta ja täytä, ehkäpä myös toteutat jotain. Tein oman version lapsille ja aikuisille, koska kyllähän nämä kysymykset koskettavat myös pieniä ihmisiä. Muista kuitenkin, että kuvamateriaali on Latvarellin omaisuutta, joten et voi hyödyntää sitä kaupallisesti. Tervetuloa seurailemaan Latvarellin taiteilua Instagramiin ja blogin kuvioita Facebookiin, niin pysyt uusimpien käänteiden perässä, sekä tietysti tuet pientä yrittäjää henkisesti hankalana aikana!

mita-kuuluu-aikuisetLataa
mita-kuuluu-lapsetLataa

Lähteet:

Miksi korona-aika vie toisilta voimat, kun toiset pääsevät paljon helpommalla? Yksi laskutoimitus voi antaa vastauksen, ja se auttaa jokaista ymmärtämään itseään – Lujasti lempeä | HS.fi

Palvelun tarjoaa WordPress