Latvarellin Arki rullaamaan kortit on tarkoitettu erityisesti nuorille ja aikuisille arjen toimintojen rytmittämisen ja hahmottamisen tueksi. Rakentelin ne alkutalvesta ja kortteja onkin lähtenyt bittitaivaan kautta käyttöön aika paljon, kiitos lämpimästä vastaanotosta.
Kuvien aiheet liikkuvat kolmessa eri kategoriassa: Arjen päivittäiset toiminnot, vapaa-ajan tekemiset sekä kotityöt ja nämä on merkitty eri värein. Korttien avulla voi tutkia arjen tasapainoa värien kautta: Onko nuoren arjessa rutiinit ja kotityöt tasapainossa vapaa-ajan toimintojen kanssa? Mutta kortit ovat myös aika moista lippulappua ja tässä kaikille käyttäjille näppäräksi ajateltu viikkopohja, johon kortteja voi rytmittää asiakkaalle.
Viikkopohjan voit tulostaa alla olevasta linkistä joko katkoviivoilla ja kellonajan paikoilla, tai ihan tyhjänä. Jatkopaloilla voit pidentää päiviin mahtuvaa korttien määrää asiakkaallesi sopivaksi. Voi olla että laminointireunojen kanssa on aika tiivis paketti mahduttaa kortteja, mutta jos tuntuu että tämä ei toimi, niin laittakaa minulle palautetta, tehdään laveampi (johon vastavuoroisesti mahtuu vähemmän kuvia). Kellonajoilla olevaan viikkopohjaan voi laminoinnin jälkeen merkata ajat vaikkapa pyyhittävällä tussilla, jos ne eivät ole aina samoja.
Edelleen odottelen täydennysideoita! Jos olet korttien käyttäjä ja tuntuu että joku olennainen kuva puuttuu, niin kerro siitä minulle! Teen tänne blogiin ilmaisen ladattavan täydennystiedoston heti kun saan sivun verran ehdotuksia. Roskien vienti, tiedetään!
Alla siis ensin viikkopohja viivoilla ja kellonajoilla, sen perässä tyhjä malli, olkaa hyvät:
Olen hieman huono näissä päivään sidotuissa juhlapäivissä. Yleensä laahaan muutaman päivän perässä ja luovutan, kun postimerkit ovat loppu. Suosinkin siis Latvarellin touhuissa jokapäiväistä ystävänpäivää, johon liittyen väkertelin kiitostoukat hyvien asioiden huomioimisen tueksi.
Nämä tunnetoukkien inspiroimat kiitostoukat viljelevät lämpöisiä kiitoksiaan ja huomioitaan lapsille ja aikuisille. Korttien avulla voit antaa palautetta, huomioida jokaista yksilöllisesti tai vaan tuottaa ja lisätä iloa vaikkapa lapsiryhmässä. Myös aikuisille on omat kortit työyhteisön riemuksi. Ne ovat juuri sopivan pieniä ja viattomia sujauttaa vaikkapa kahvikupin alle tai lokeron oven välistä sisään.
Kiitostoukat voit ladata tästä alta, yksityiseen tai ammatilliseen käyttöön! Ylempi tiedosto sisältää lasten kortit, yhteensä 24 kpl, ja alempi aikuisten. Tervetuloa seurailemaan Latvarellin rönsyilevää ajattelua vaikkapa Instagramiin tai Facebookiin. Latvarellilla on myös verkkokauppa, jossa majailevat ne varsinaiset tunnetoukat korttiarkkeina ja julisteina. P.s. ihan viimeisenä myös mustavalkoinen tulostusmuoto lasten versiosta, mukana tyhjä sivu sydäntoukkia, jos haluat itse keksiä sisällöt.
Huomenna hypätään vihreiden ajatusten mereen, kun Green Care Finland ry:n vuotuiset ja valtakunnalliset Green Care -päivät koittavat. Olen siellä ilolla ja kunnialla vetämässä yhtä luontovoiman työpajoista, ja vähän sen tueksikin rakensin tällaisen materiaalin kaikkien käyttöön. Kuinka sinun luontosuhteesi voi? Oletko ajatellut koko asiaa? Saatko siltä tarpeeksi huomiota, tykkäätkö koko luonnosta? Mistä siinä tykkäät ja mitä siltä tarvitset? Huomaatko itse koko tyyppiä?
Tästä tekstin alta voit tulostaa 32 korttia, joiden avulla voit itseksesi, tuttujen kanssa, asiakkaiden kanssa tai muussa ryhmässä pohtia luonnon olemassaoloa ja merkitystä sinun elämässäsi. Ehdotan, että leikkaat ja laminoit ne ja otat mukaasi metsään porukkasi kanssa. Arpokaa kysymyksiä, piilottakaa niitä tai valitkaa toisillenne.
Jos ryhmäsi on sellainen, ettei luontoon meneminen ole vaihtoehto, niin keräile koriin erilaisissa maastoissa olevia materiaaleja hypisteltäväksi samalla kun käytte korttien sisältöjä läpi mukavasti pöydän ääressä kahvikupin ja villasukkien kanssa. Materiaaleja voisi etsiä vaikkapa metsästä, pihasta, ojasta, pellonreunasta, rannasta ja kukkapenkistä, toki jokamiehenoikeudet mielessä pitäen.
Oikein innostavia ja ajatuksia avartavia luontosuhteenherättelyhetkiä sinulle! Omaan ja ammatilliseen käyttöön:
Piirtelytehtävän ideana on lisätä piirroshahmolle sellainen ilme, joka mielestäsi sopii hahmon asentoon.
Nyt on ollut nenän edessä useampikin otsikko, jossa peräänkuulutetaan kehossa asuvia tunteita, oman kehoyhteyden tunnistamista ja oman voinnin kuulostelua kokonaisvaltaisemmin ylipäätään. Itsehän olen tässä asiassa aivan retuperällä: Hampaat irvessä mennään ja väitetään sitä hymyksi kunnes flunssa kaataa ja sanoo että seis, senkin tomppeli! Tietoahan tästä aiheesta on saatavilla paljonkin, mutta käytännön soveltaminen…siihen se yleensä kaatuu.
Nyt tein avuksi itselleni ja kaikille muillekin maailman irvikissoille piirustustehtävän. Tämän voisi ajatella sopivan pienille tai keskikokoisille koululaisille, mutta haastaa tämä aikuistakin. Pienemmille tämä voisi toimi porttiteoriana tunteiden maailmaan, saa piirrellä naamoja ja ehkä joku yhteys syttyy, mutta matka on tärkeämpi kuin päämäärä.
Tulosta siis Keho tuntee -piirtelytehtävä! Voit käyttää tiedostoa ammatillisiin tai yksityisiin tarkoitusperiin. Piirtelytehtävän ideana on lisätä piirroshahmolle sellainen ilme, joka mielestäsi sopii hahmon asentoon. Mieti siis hetki mistä kaikesta asento voisi kertoa? Jokaisella tyypillä on myös oma laatikko, johon kirjoituksen maailmaan päässeet voivat keksiä useampia tunnesanoja, jotka sopisivat piirrettyyn tyyppiin. Laatikkoon voisi myös vaikkapa piirtää jonkun täydentävän kuvan, joka kertoo meille hieman lisää siitä mitä on ehkä tapahtunut. Ai, onko tyypillä mielestäsi maha kipeä ja huono olo? No siinä tapauksessa laatikkoon voisi piirtää pilaantuneen omenan.
Minusta on hauska tehdä tällaisia piirustuspohjia, jotka eivät neuvo tai ohjaa liikaa, sillä silloin ne tuotokset kertovat meille piirtäjän maailmankuvasta, ajatuksista, tavasta hahmottaa asentoja ja tunteita, huumorintajusta ja kyvyistä tulkita kuvia. Kehotankin kaikkia piirtämään rennolla otteella, ei liian ryppyotsaisesti, mielikuvitus matkassa on aina hauskempi piirtää!
Lataa tästä toinen sivu tai molemmat, sivu 1 on ehkäpä hieman helpompi:
Meidän suvulla on nykyään tapana kokoontua kerran vuodessa metsäretkelle Arpaisille. Väkeä on aika paljon ja kaikki hajallaan ympäri Suomea. Rippijuhlien ja ylioppilaiden aika on ohi, joten luontaisia kokoontumisen paikkoja on aika vähän. Arpaisille saa tulla joka vuosi sellainen porukka, mikä milloinkin menoiltaan ehtii. Tällaiseen väkeen mahtuu erilaisia liikkujia ja ajanviettäjiä: On vikkeläkinttuisia vaeltajia ja valokuvia räpsiviä haaveilijoita. On niitä, jotka leipovat seitsemää sorttia ja sellaisia, jotka tulevat lähikaupan kautta pikaisesti poiketen. On myös sellaisia, jotka kaipaavat järjestettyä ohjelmaa ja heitä, jotka karkaavat nuotiolle syrjään muista. On kukkujia ja nukkujia, palelevia ja hikoilevia, värikkäitä ja villaisia. Kaikenlaisia, kuten joka suvussa. Mutta millä voisi herättää alkujännityksessä tai -kankeudessa sopivaa yhteishenkeä?
Tämän vuoden metsäretkellemme kehittelin metsäbingoa. Sen voi tehdä sulan maan vuodenaikaan milloin tahansa. Miksi ei talvellakin, mutta silloin pitää olla jo aika kekseliästä värisilmää paikalla. Bingon aiheet ovat metsästä kerättäviä pieniä asioita, meidän bingo oli laminoitu ja siinä oli narulenkki jolla se kulki kaulassa, lisäksi taakse oli niitattu minigrip-pussi, johon aarteita keräiltiin. Keräiltävät aiheet sopivat lapsille ja aikuisille. Meistä suurin osa lähti liikkumaan pienissä porukoissa tai pareissa ja teki bingoa yhdessä. Pienet koululaiset ja nuoremmat tarvitsivat aikuisen ohjausta hankalammissa rasteissa.
Kun kaikki rastit on kerätty ja luonnosta siirrytään sisätiloihin tai kauniilla säällä evästaukopaikalle voi miettiä mitä kerrotaan toisille. Katsotaanko kaikki rastit ja löydöt? Isolla porukalla tähän kuluu aikaa. Saako jokainen kysyä yhdeltä osallistujalta yhden rastin, mikä aihe kiinnostaa? Kertooko jokainen parhaasta löydöstään? Koostetaanko rastien löydöksistä pieni luontotaideteos? Sen voi jokainen miettiä oman porukkansa kannalta sopivalla tavalla. Tärkeintä ei ole tehdä kaikkia rasteja tai vaatia täydellistä osallistumista, pienet yhteen hiileen puhaltamisen hetket riittävät.
Meidän porukassa lapset veivät aikuisia, heidän innokkaat äänensä ja kekseliäisyytensä sai kaikki kumartelemaan ainakin suurimman osan rasteista. Meillä yksi rasti oli korvattu tehtävällä, jossa piti etsiä elementti kuvaamaan paikallaolevaa tasavuosia juhlistavaa syntymäpäiväsankaria. Se rasti toivottiin vähintään kaikkien tekevän, sillä löydetyistä ihanista jutuista koostimme sankarille muistoksi taulun, jossa muutamalla sanalla jokainen perusteli valintaansa. Kuultiin ihania oivalluksia ja kauniita sanoja sen verran, mitä puheensorinan läpi kuultiin. Tällaisissa jutuissa huomaa, kuinka samasta suvusta löytyy erilaisia persoonia ja jokainen vähän kasvaa tai muuttuu rippikoulun jälkeen, mutta sitä ei välttämättä huomaa jos ei muista kysyä.
Tästä alta voit tulostaa metsäbingon oman porukkasi käyttöön, toivottavasti se aikaansaa elämyksiä ja rentoa mieltä!
Tämä kirjoitus avaa tilaustöiden tekemisen prosessia taiteentekijän näkökulmasta.
Tämä vuosi on lukinnut tuttuja ovia ja raotellut vanhoja luukkuja, jotka ovat vieneet Latvarellin toimintaa sen alkulähteille: Taiteen tekemisen pariin. Olen saanut kuulla taidetilausten tasaista pientä ropinaa ja päässyt toteuttamaan erilaisten ihmisten erilaisia toiveita kuvien suhteen. Tilatussa taiteessa kuva-aiheissa toistuu rakkaus kaikissa muodoissaan: Tilaajilleen tärkeät ja voimaannuttavat asiat, asiat, joita he eivät halua päästää milloinkaan irti muististaan: rakkaat eläimet, lapsuuden ohikiitävyys, värien voima, tärkeät paikat ja selviytymisen symbolit. Kotiin tilattujen taidekuvien ei tarvitse olla vain arkisia kuvia. Ne voivat tuottaa saajalleen niin suurta merkitystä, että ponkaisevat henkisessä arvossaan suurten teosten rinnalle.
Asiakkaissa ei ole kahta samanlaista: On määrätietoisia ja selkeitä tyyppejä, jotka tietävät mitä toivovat ja ottavat aktiivisesti osaa tekoprosessiin, on iloisia yllättyjiä, jotka jättävät täysin vapaat kädet ja on niitä, joille kuvissa esiintyvät asiat piirtyvät selkeinä, mutta toiveet värien tai teknisen toteutuksen suhteen ovat toissijaisia. Ja sitten on kaikkea välimaastosta ja vähän ylikin.
Tilaajilleen tärkeät ja voimaannuttavat asiat, asiat, joita he eivät halua päästää milloinkaan irti muististaan: rakkaat eläimet, lapsuuden ohikiitävyys, värien voima, tärkeät paikat ja selviytymisen symbolit.
Taidetilauksen toteuttaminen on aina suuri haaste ja kunnia. Visuaalinen maailma ympärillämme hioo itseään digitaalisesti ja lopputulosta voi kiillottaa äärettömiin, mutta taide syntyy siinä tekemisen hetkessä. Taide, myös tilattu sellainen, on herkkää, inhimillistä ja aitoa käden työtä, jonka toteuttaa kuvataiteilija omalla käsialallaan. Kun tilaat taidetta, tilaat jonkun autenttista kädenjälkeä kaikkine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Jos haluaisit saada täydellisen näköiskopion valitsemastasi hahmosta en välttämättä suosittelisi siihen työhön kuvataiteilijaa, ehkäpä kuvittajaa tai valokuvaajaa. Kuvataiteilijan voima on kyvyssä tulkita kuvaa, vangita hetki ja luoda teokseen viivojen voimaa ja energiaa, joka innostaa katsomaan kuvaa vielä vuosienkin päästä ja saamaan siitä itselleen jotakin.
Kuinka taiteen tilaajana voit sitten itse vaikuttaa siihen, millaisen työn olet saamassa? Itse ainakin toivoisin, että tilatessasi minulta maalauksen, olisit tutustunut aiempiin töihini vaikkapa Instagramissa ja löytänyt sieltä niitä yhtymäkohtia, joista taiteessani pidät. Taiteilija tekee parhainta jälkeä omalla tyylillään, joten on tärkeää valita sellainen kuvantekijä, jonka tyylistä itse nautit. Monesti saan paljon näkökulmaa tilaajan omiin mieltymyksiin myös siitä, jos hän linkittää minulle muiden taiteilijoiden tyylejä, joista hän erityisesti pitää. Haastavia ovat ne tilaustilanteet, joissa tilaaja on ennalta ajatellut hyvinkin tarkasti miltä lopputulos voisi näyttää, itse suosittelenkin mahdollisimman avointa mieltä lopputulokselle ja luottoa siihen, että olet tilannut työn ammattilaiselta.
Käytännön vinkkeinä tilausprosessiin haluaisin mainita mallikuvien laadun. Jos olet antamassa omista kuvistasi mallikuvia taiteilijan käyttöön teoksen pohjaksi, niin tarkista että ne ovat teräviä myös suureksi zoomattuina. Sumeasta kuvasta on haastavaa tulkita kasvon piirteitä tai korvan kaaria. Etsiessäsi internetistä mallikuvia vaikkapa jostain eläinrodusta kannattaa tutustua tekijänoikeuksiin tai linkittää jonkun omistama kuva minulle lähinnä inspiraation lähteenä, sillä en voi tehdä tarkkaa kopiota toisen omistamasta kuvasta. Malleja voi tietenkin etsiä mistä löytää, mutta lopputulos ei saa olla kopio.
Huomioi myös se, että minulle tekijänä jää oikeus käyttää maalauksen digikuvaa vaikkapa mainoksissani tai jos ostat valmiin teoksen verkkokaupasta, saatan jossain vaiheessa teettää samasta kuvasta esimerkiksi postikortteja. Ostat siis itsellesi originaalin ja oikeuden ripustaa sen omaksi iloksesi. Mutta pelko pois: esimerkiksi mallikuvista tehtyjä tilaustöitä en käytä missään painotuotteissa, Instagramiin laitan mielelläni referenssiksi. Kuvan kokoa valitessasi mieti myös millaiset kehykset haluat? Tuleeko työhön paspista? Minulta et kehyksiä työn mukana voi tilata, mutta kuva-alan kokoon nämä ratkaisut vaikuttavat.
Taidetta tilaamalla voit tukea suomalaisia pienyrittäjiä ja saada itsellesi jotain sellaista, mitä kenelläkään toisella ei ole. Se on asia, missä käsityönä valmistettu taide kiilaa digitalisaation ohi mennen tullen. Taideteos seinällä koskettaa, antaa voimaa, siitä löytää aina uusia tulkintoja ja virtauksia jokaisella katsomiskerralla. Lahjana taideteos on aina juuri saajalleen ajateltu ja sen takia erityinen. Tukekaa siis pieniä taiteilijoita ja tilatkaa taidetta, kun vastaanne tulee jotain mikä koskettaa. Latvarellin tilaustöitä voi pienimuotoisesti tilata nyt myös verkkokaupasta.
Jos sinäkin uskallat hetken ajatella omia kuulumisiasi, niin blogin pohjalta löydät ladattavan materiaalin, joka pistää ajatusrattaasi liikkeelle. Lapsille tai aikuisille.
Päivät valuvat eteenpäin. Arjen kuviot ovat juuttuneet kapeneville urilleen. Oma tila ja aika ovat muuttaneet merkitystään, ehkä haalistuneet haaveiksi, kun kotona ovat kaikki ja koko ajan. Toisaalta kaikki sujuu oikein hyvin: Ruokaa riittää ja yhteisiä lautapelihetkiä mahtuu viikonlopun laiskoihin päiviin, kun minnekään ei oikein voi lähteä. Yksinkertaistettu elämä nostaa esiin uusia ajatuksia siitä, mikä on arvokasta.
Tällainen arki turruttaa. Asiat ovat hyvin ja ne ovat huonosti. Rahat ovat lopussa, mutta ei sitä kyllä juuri kulukaan. Maailman meno ahdistaa niin vietävästi, mutta onneksi kotoa ei tarvitse poistua. Ulkoilu ja luonnosta nauttiminen on suuri voimavara, mutta korkeat hanget kutistavat elinpiiriä yhden kylänraitin kokoiseksi. Lapset eivät enää kysele ”koska mennään Särkänniemeen” vaan pyytelevät kaverille tai luonnonpuistoon. Tällaisena aikana välttelee aika kauan kysymystä: Mitä minulle oikeastaan kuuluu? Oman pään sisäinen hyvinvointi on eräänlainen Pandoran lipas, jos sitä lähtee kaivelemaan ei oikein osaa ennalta sanoa millainen savupilvi sieltä pelmahtaa.
Maaret Kallion Lujasti lempeä -kolumnista sai helmikuussa lukea niistä syistä, jotka auttavat toisia selviytymään koronan rajaamasta elämästä paremmin kuin toisia. Kallio nosti esiin kahden näkökulman tarkastelun tärkeyden: On riskitekijöitä, mutta on myös suojaavia tekijöitä. Näiden kahden suhde ja summa joko kaataa tai pitää pystyssä. Riskitekijät eivät jakaannu tasaisesti, koska niiden syyt voivat olla terveydellisiä, sosiaalisia tai henkisiä. Suojaavat tekijät taas saattavat olla sellaisia, että niistä ei ole nyt mahdollista ammentaa, kuten vaikkapa urheilusta tai kulttuurista nauttiminen. Kolumni jakaa minunkin pelkoni: Kun tämä ajanjakso on ohi, niin henkisen kuormituksen hintaa maksetaan vielä pitkään, jos nyt vain sinnitellään. Tämä pätee varmasti yhteiskunnallisella tasolla yhtä hyvin kuin yksilölliselläkin.
Omat suojaavat tekijäni ovat muokkaantuneet vuoden aikana, etsineet uomia kohti tasapainoisempaa arkea. Vanhojen läheisten ystävien kanssa vietetyt kultaakin kalliimmat hetket ovat muuttuneet mustaan huumoriin whatsupissa. Heidän tukensa on kautta historiani ollut kuitenkin se pinta, jota vasten peilaan identiteettiäni ja muistelen kuka oikein olin ennenkuin todellinen aikuisuus alkoi. Nyt olen maalannut enemmän kuin pitkiin aikoihin. Ehkä siitä voin kiittää tätä vuotta. Muut työt ovat jäissä, niin luovuus näkee tässä mahdollisuuden. Tätä voin suositella. Mielekkääseen tekemiseen paneutuminen on aikaa oman itsen kanssa ja irrottaa kaikesta mieltä painavasta. Mutta moneen vuoteen en ole odottanut kevättä niinkuin nyt. Hankien korkeus rajoittaa liikkumista luonnossa ja tänä vuonna sen ottaa vähän raskaammin.
Latvarellin ideapankissa on jo jonkin aikaa hautunut ajatus oman elämän kartoitusvälineestä. Tässä yksi sellainen, hyvin yksinkertainen ja nopea tehdä, sen avulla voit kartoittaa omia suojaavia tekijöitäsi ja nähdä mitä elämänaluettasi olet unohtanut silitellä. Lataile omasi yksityiskäyttöön, tulosta ja täytä, ehkäpä myös toteutat jotain. Tein oman version lapsille ja aikuisille, koska kyllähän nämä kysymykset koskettavat myös pieniä ihmisiä. Muista kuitenkin, että kuvamateriaali on Latvarellin omaisuutta, joten et voi hyödyntää sitä kaupallisesti. Tervetuloa seurailemaan Latvarellin taiteilua Instagramiin ja blogin kuvioita Facebookiin, niin pysyt uusimpien käänteiden perässä, sekä tietysti tuet pientä yrittäjää henkisesti hankalana aikana!
Olen tässä kahlannut läpi kirjan sivuja, hitaasti ja hetkittäin, mutta luvut pitävät koukussaan. Kirjan nimi on Metsän parantava voima ja sen kirjoittanut Florence Williams seikkailee ympäri maapalloa luontoon liittyvien tutkimusten perässä. Vapaa suomennos kirjan nimestä olisikin ehkä ”Korjaava luonto: Miksi luonto tekee meidät onnellisemmaksi, terveemmäksi ja luovemmaksi?” Nämä kaikki kolme ihmiselämän elementtiä ovatkin monesti hälyn alla piilossa, tai ainakin ne kovassa stressissä tuppaavat kutistumaan.
Luonnossa liikkuminen tutkitusti auttaa palautumaan, vähentää stressiä ja laskee sykettä. Monesti liikkeelle lähteminen myös virkistää ja saa ideat lentoon.
Miksi luonto tekee meille niin hyvää? Kirjassa tuodaan esiin kutkuttava termi: maltillinen lumoutuminen. Arjen oravanpyörä väsyttää jatkuvasti aivojamme, eikä palautumisaika ole välttämättä riittävällä kantilla. Luonnon katseleminen työllistää mieltä, mutta ei kuluttavalla tavalla. Luonnon tapa käyttää mieltämme on virkistävää ja elvyttävää. Tätä pohdiskeli myös herra Frederick L. Olmstedt jo vuonna 1865. Omassa mielessäni piipahti ajatus, kuinka vähän meillä enää on työ- ja arkielämässä sitä tervettä stressiä, joka kannustaa ja patistaa sopivalla tavalla. Suurin osa kuormituksesta on, no kuormittavaa.
Maltillinen lumoutuminen. Elämme Suomessa, missä luonnollisen maiseman ihailemiseen ei edes yleensä tarvita autoa. Kävelyretki rantaan hoitaa mieltä vaikka asiaa ei edes ajattelisi.
Tutkimuksissa on havaittu, että vaikkapa auringonlaskun katseleminen lumoaa. Silloin on maltillisen lumoutumisen hetki: Maisema on kutsuva ja sitä tarkkailee mielellään, mutta se ei kuitenkaan ole liian kiinnostava. Liian kiinnostava näky suorastaan velvoittaa katsojaa imemään jokaisen vaikutelman aivojensa muistilokeroihin. Maltillinen lumoutuminen rentouttaa aivoja ja auttaa niitä palautumaan. Tätä aihetta on tutkinut lähemmin tarkkaavaisuuden elpymisteoria. Omasta mielestäni maltillinen lumoutuminen on ihanan stressitön tapa vähentää stressiä: Sehän suorastaan huutaa menemään ulos ja sen kummemmin suorittamatta katselemaan asioita, joista pidän. Kiusallisen helpon kuuloista.
Toinen hälyttävä asia, mitä kirja sai minut miettimään on ympäristön äänimaailma. Etenkin suurissa kaupungeissa on vaikeaa löytää paikkaa, jossa ei olisi mitään sivuääniä. Kirja listaa tervehdyttävän kuuntelun kulmakiviksi tuulen, veden ja lintujen äänet. On muuten aika kummallista, että minua itseäni rasittaa suurin osa arkielämän kovista äänistä jos niihin ei saa hetken rauhaa, mutta milloinkaan ulkona en ole karjunut talitintille, että nyt nokka umpeen. Ulkona voi siis myös suunnitella reittejään niin, että äänimaailma maiseman ohella hoitaa kuormituksia ja auttaa palautumaan.
Tämän ajan ihmiselle on ominaista suhata sadan asian äärellä yhtä aikaa. Keskittyminen katkeilee ja ajatus hajoilee, kun rahkeet eivät vaan riitä. Luonnossa oleilu lisää keskittymiskykyä auttamalla aivojamme palautumaan ylikuormasta.
Luonnollisen äänimaailman hukkuminen ihmisten tuottamien äänien ja surinoiden tasaiseen virtaan ei ole vain stressaavaa, vaan myös muuttaa meitä ihmisinä. Florence Williams muistelee kirjassa kuulemaansa: Kaupunkien meteli ajaa ihmiset käyttämään kuulosuojaimia, mikä aiheuttaa opittua kuuroutta. Itseoppinut kuuro ei koskaan herkisty lintujen laululle tai ympäristön pienille herkille luonnon äänille, eikä hän koskaan opi rentoutumista luonnon äänien avulla.
Minulla on vielä vähän sivuja jäljellä. Välillä on hyvä ottaa hetki kirjalle. Kirjoissa on paljon samaa kuin luonnossa: rasittavien ärsykkeiden määrä on rajattu, mutta lumoutumisen ja ajatuksen virran määrä on rajaton. Tulisipa kohta kevät ja riippumattojen aika, niin voisi yhdistää nämä kaksi elementtiä. Ja ottaa lintujen laulun vielä taustalle kuhisemaan.
Lähteet:
Metsän parantava voima, Florence Williams. Minerva Kustannus Oy, 2017.
Runebergin päivä on ylihuomenna. Jotain vähän arkea ylevämpää väreilee siis ilmassa, ehkäpä kansallistuntoa ja runoutta. Mietin saisinko Runebergin viisaista sanoista vähän pontta tähänkin kirjoitukseen, mutta kovin ovat korkealla kielikuvat tässä minun maailmassani, jossa taustalla hakkaa pesukoneen linkousohjelma ja tekemättömien asioiden lista painaa päälle. Mutta ei auta valittaa, Runebergin aikana siellä taustalla hakkasivat paljon konkreettisemmat häiriötekijät.
Nyt illan ruskoon, auermaan, on lento joutsenen. Se laskee virran hopeaan ja laulaa, auvoinen. (J.L.Runeberg, runosta Joutsen)
Kieli muuttuu koko ajan. Suomen kielen tutkijat eivät ole siitä niin huolissaan, lainasanojen lisääntynyt määrä ja nuorten uudet ilmaisut ovat ilmeisesti vain kielen keino uusiutua ja säilyä mahdollisimman käyttökelpoisena puhujalleen. Omasta mielestäni on aina välillä hyvä vähän sukeltaa myös runojen maailmaan, missä kieli on ilmaisuvoimaisimmillaan ja epäkäytännöllisyyden palveluksessa. Aina välillä löytää itsekin sanoja, joita ei enää muista tai ymmärrä. Runebergin tuotannossa niitä on jo monta. Myös jälkipolvi kyselee kieleen liittyen mitä kummallisimpia asioita. Mitä on kropsu? Mikä on suutari? Heidän kysymyksensä paljastavat kuinka kauas he ovat kasvaneet entisaikojen elämäntyylistä ja liikkuneet isiensä murrealueilta. On hyvä vähän haastaa omaa sanavarastoaan ja ottaa haltuun myös näitä vanhempia sanoja. Nuorisoslangi on jo niin korkeaa avaruustiedettä ymmärrykselleni, että sen sisäistäminen etenee yksi sana kerrallaan.
Tässä liuta sanoja, joiden kääntämiseen jälkipolville minä olen käyttänyt aikaa. Tunnetaanko nämä teillä?
Luonto on kokonainen sanojen meri. Rakkaalla luonnolla on aina ollut monia nimiä, mutta nekin alkavat putoilemaan mielestä, kun aikansa tallaa asvalttia. Tänään Latvarellin lennokkaat liitetiedostot keskittyvät Runeberginkin kunniaksi kieleen ja synonyymeihin. Lataa itsellesi tai ammatilliseen käyttöön synonyymisivut 1&2. Toisella pohjalla on kirjoitettuna ehkäpä ne luontosanojen vieraammat muodot, toisella kuvitettuna ja kirjoitettuna vähän tutummin. Voit itse miettiä kuinka haluat sanapareja hyödyntää: Leikata, laminoida ja piilottaa, pelata noppapelinä, arpoa vai antaa osallistujien keksiä itse säännöt. Tärkeintä on, että kieli on käytössä ja sen vivahteita vähän maistellaan. Tehtävien haastavuus sopii luonnossa liikkuville lapsille tai urbaaneille aikuisille. Voi olla että joku yllättää tiedoillaan.
Olisipa hauskaa kerätä kaikki 80-luvun kadonneet arjen sanat ja katsoa mitä muistuu mieleen.
Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin. (J.L.Runeberg, Vänrikki Stool)
Tästä alta voit ladata luontosynonyymit pdf-tiedostoina. Muista tulla Facebookiin tai Instagramiin seuraamaan Latvarellin uusimpia käänteitä, niin pysyt kärryillä blogin uusista käänteistä ja pensselin heilahduksista.
Koronan ajasta on vaikea kirjoittaa. Se on aivan liian läsnä ankeuttamassa arkeamme ja pelottelemassa piikeillään. Tietoa on yhtä aikaa liikaa ja liian vähän.
Kaikki on muuttunut niistä ajoista kun itse olin lapsi. Perheen saamisen myötä aikaa tarkastelee sukupolvien sykleissä. Maailma näyttäytyy hyvin eri valossa tämän päivän lapsille kuin 80-luvun tenaville. Myös koronan aika on laittanut oman ympäristön uuteen valoon. Saavutetuista eduista ei haluaisi tinkiä, mutta tämän päivän maailma asettaa eteemme jotain sellaista, mikä isoäideillemme oli tuttua: pakon.
Pakko on kuivaa känttyä, kun on kasvanut oman sukupolveni maailmassa. Meillä on ollut vapaus valita ja seurata toiveitamme, meillä on ollut lupa ja kannustus tutkia minäämme ja rakentaa itsetuntoamme individualistisessa ympäristössä. Matkallamme oman elämän loistokkuuteen olemme karistaneet muuttokuormastamme hankalat ihmissuhteet ja epämuodikkaat räsymatot.
Latvarelli: Hirvi
Lastemme maailma etenee yksilöllisessä jatkumossa, mutta siihen on kehittynyt jotain muutakin: Yhä varhaisemmassa vaiheessa huomatut lahjakkuudet ja niiden harjaannuttaminen. Lapsemme harrastavat, ovat kiinnostuneita ja sitoutuvat paljon muuhunkin kuin koulunkäyntiin jo ihan pienestä pitäen. Tätä olen miettinyt paljon, sillä omat lapseni harrastavat hyvin vähän jo maantieteellisistä syistä, että pitäisikö minunkin entistä tarkemmin havainnoida heidän erityisiä kykyjään ja auttaa hiomaan ne huippuunsa ennenkuin kilpaveikot ja -sisaret kiilaavat kauas edelle.
Koronan aika on vienyt harrastavilta lapsilta paljon jättäen tilalle paljaan arjen. Ja sen arjen tarkastelun valossa omat syrjäseudun mukulani ovat vetäneet pidemmän korren: Heidän elämänsä kiinnostuksen kohteet ovat pysyneet ennallaan monipuolisen luontoympäristön ja luovia virikkeitä tursuavien jemmakaappien turvin. Arjen sisällön vastuu on tässä ajassa yksin perheillä. Kotikuvioissa pyöriessä voisikin hetken miettiä sitä omaa lapsuuttaan, jolloin elinpiirimme olivat luonnostaan suppeammat ja touhut vähemmän tavoitteellisia: Mitkä asiat arjessa silloin tuottivat iloa ja voimaa, voisiko niitä tuoda tähän päivään?
Latvarelli: Korppi
Palaan ajatuksissani taas isoäitien aikaan: Heille yhden koronavuoden rajoitukset olisivat ehkä olleet henkisesti paljon kevyempi selättää, kun ei ollut niitä kaikkia saavutettuja etuja, joista ahdistua. Elämä pyöri luonnostaan kodin töissä ja matkailu oli hyvin vähäistä. Heillä oli ehkä muistissaan myös paljon suuremmat uhraukset kuin meillä. Tämän ajatuksen ei ole tarkoitus vähätellä perheiden sosiaalisia tai taloudellisia ahdinkoja tässä ajassa, tiedän että niitä on paljon, vaan pohtia sitä kuinka koko koronarajoitusten ajassa näkyy maailman nopea kehitys ja yksilön sinnittely sen vauhdin kelkassa.
Isoäideillämme oli kenties myös paremmat mahdollisuudet ottaa haltuun vaikeita tilanteita. Pakko sanana sisälsi tiedon siitä, että jos tämän jättäisi tekemättä voisi talo kylmetä, eläimet kuolla tai työmatka jäädä taittamatta. Omalle sukupolvelleni pakko on paljon venyvämpi käsite. Käsitteitä omaan muottiin venyttelevä sukupolveni sekä rakkaat lapsemme olemme hieman hukassa koronarajoitusten edessä: Suurin osa meistä puree hammasta ja tekee parhaansa, mutta sitten ovat ne oman elämänsä supertähdet, jotka tanssivat yössä suuren joukon yläpuolella. Isoäidit olisivat ehkä tienneet paremmin senkin kuinka heitä lähestyä.
Koronan ajasta on vaikea kirjoittaa. Se on aivan liian läsnä ankeuttamassa arkeamme ja pelottelemassa piikeillään. Tietoa on yhtä aikaa liikaa ja liian vähän. Ehkä otamme tästä vaikeasta vuodesta tai parista mukaamme jotain arvokasta: Yksilön vastuun yhteisön hyväksi, yhteisön tuen yksinäisten hyväksi ja aikuisen katseen siirtymisen perhearjen pyörittämisestä sen arjen sisällön laatuun. Lasten vastuuksi jääköön tästä ajasta näkyväksi tuleminen omassa perheessään, leikki ja ulkoilu. He kantavat kapeilla harteillaan aikuisten tympääntyneitä huokailuja, supinoita, uutisten irtosanoja ja käsidesin tuoksua. Ja isoina he muistavat tästä ajasta sen, mitä me heille annamme.
