Luontolähtöisiä taideideoita kotikäyttöön – Sivu 3

10 elokuun, 202010 elokuun, 2020

Aina on hetki aikaa muuttua supersankariksi

Joskus hommat vaan kaatuu päälle. Niitä on liikaa, niiden takanakin on vielä pinollinen puhteita ja eteneminen tyssää kuin tervaan. Yleensä nämä hommat ovat sellaisia, että se hetken lorviminen ei vie valmiiksi saamista yhtään kauemmaksi, joten otapa itseäsi niskasta kiinni ja pidä tauko. Itseään kehittävä luova näpertely on aina riittävä perustelu lorvimisen oikeutukselle, joten tässä teille kaikille pientä karkumatkaa ajatteleville huvitusta: Päiväsi supersankarina! Ja vielä !!!

Perhosenkeveä kalenterisankari katsoo horisonttiin ohi kiireiden liihotellen rautalankansa varassa.

Piirrä siis itsesi supersankarina, voit liittää kuvaasi päivän tunnelmiin sopivia sankarin varusteita, kuten pölynimurin tai kloriitin ja matolääkkeet osaksi kuvitelmaa. Leikkaa sankarisi, teippaa hänen höyhenenkeveä vartalonsa tikunnokkaan ja vie itsesi valokuvan siivin lentoretkelle! Onpas muuten hauskaa hihitellä itsekseen ojan mutkassa omille mielikuvilleen. Samalla voit etsiä sankarillesi mielipaikan ja asettaa hänet siihen, jotta hänkin saa hetken lepuuttaa supervoimiaan. Kun olet saavuttanut lentävän kepeän mielenlaadun, voit palata takaisin sorvisi ääreen.

”Älä tule lähemmäs, sontiainen, mulla on imuri!” näin uhittelee kaikilta roiskeilta suojautunut arjen sankari.

Tämän voi tietenkin toteuttaa myös supermutsin otteella, ja rustailla näitä sankaruuksia yhdessä lapsiväen kanssa, miestä unohtamatta. Joskus on ihan hyvä poiketa totutusta värityskuvasta tai pallon potkimisesta. Supersankari itseluotuna hahmona voi valottaa meille myös haaveita tai tavoitteita, joita piirtäjällä on, tai millaisia piirteitä hän liittää omaan kuvaansa superihmisestä. Lapsosilla saattaa olla myös jotain harvinaisen mielenkiintoista sanottavaa sinun sankarikuvastasi.

Mutta älä nyt ylianalysoi lentävää sankariasi edellisen kappaleen perusteella, anna mennä vaan! Valoa kohti!

Nyt on homma balanssissa taas hetken ajan.

3 elokuun, 20203 elokuun, 2020

Mustikkabingo pikku marjasuille

Sanotaan, että lapset tunnistavat mielialoja ja imevät kiireisten aikuisten energioita kuin sienet. Tämän tuuman ääressä kehittelin marjaretken oheisviihdykkeeksi Mustikkabingon, joka tukee lapsen tunteiden tunnistamisen taitoja, mielikuvitusta ja sorminäppäryyttä. Hieman isompi bingoaja hoksasi heti mistä oli kysymys: Ihan jo pelkän mustikan olemuksesta voi erotella inhimillisiä piirteitä, tulkita ne tunteiksi tai mielialoiksi. Niinpä hän ihan innostuneena etsi tunteikkaita mustikoita ja tulkitsi niiden luonnetta joskus naamavärkin perusteella, joskus sijainnin tai syödyksi tulemisen kohtalon.

Tässä bingossa uskoimme kierrätyspaperin voimaan ja piirsimme pohjan itse käyttäen teippirullaa ympyrämuottina sekä fonttina perinteikästä käsinkirjoitettua.

Tämä bingo vaatii lukutaitoa tai lukuapua, mutta samanlaisenhan voisi toteuttaa kuvapohjalla. Itse olen herännyt miettimään, että tunnetilojen tulkitseminen pelkän sanavihjeen avulla on tärkeää tämän ajan lapselle. Sanallinen vihje haastaa lasta pohtimaan sanojen merkitystä ja oppimaan tunteista niiden kaikissa vivahteissa. Aikuinen myös näkee, mitä lapsi jo ymmärtää.

Putoamme emojien ilmemaailmaan jo niin varhain, että tunteiden tunnistaminen vaikkapa vain kirjoitetusta tekstistä ei ole yhtä itsestäänselvää kuin ennen. Samalla ihmisten välisessä viestinnässä kaikki muuttuu hassuksi, ironiseksi tai sarkastiseksi vähän liian helposti vakavissakin asioissa. Kuinkahan moni huolestuisi vaikkapa minun hyvinvoinnistani, jos lakkaisin käyttämästä keltaisia hymynaamoja päivittäisissä viesteissäni? Lapsen maailmassa kulkevat tasaisena sähköisenä virtana jo alkuluokilta asti viestit, joiden kirjoitettu sisältö pelkistyy ja asioita korostetaan adjektiivien sijaan kuvilla. Ihmisten välinen vuorovaikutus on jotain ihan muuta kuin yksinkertaisella 90-luvulla ja nyt jos koskaan on lukemisen ja rikkaan kielen syytä pitää pintansa.

Viisivuotias reipas mustikkamies haastoi itsensä sorminäppäryydessä, teki vähän tiukkaa kiikkerällä kivellä, mutta hyvä tuli.

Lapsen tapa tarttua tähän bingoon kertoo ehkä jotain hänen tavastaan nähdä maailmaa, huumorintajustaan tai empaattisuudestaan. 5-vuotiaalle abstraktin ajattelun taso oli hieman hankalaa, joten hän lähti toteuttamaan mustikkabingoa ihan omalla tavallaan: Hän rakenteli ilmeitä ja halusi tehdä niitä myös itse. Hänelle oli myös hyvin tärkeää syödä mustikat palkintona näkemästään vaivasta. 8-vuotias taas heittäytyi hassuttelemaan ja oman mielikuvituksen viihdyttävä voima toimi hyvänä motivoijana, vaikka äiti käski. Hauskaa on huomata, että vaikka maailma muuttuu valmiimmaksi, on mielikuvitus yhä koskematonta maaperää.

8-vuotiaan bingoajan näkemys mustikan sielunmaisemasta.

Voisikohan tästä olla iloa myös aikuiselle? Haastan kokeilemaan. Pieni mielikuvituksen taivuttelu tekee aina hyvää, mustikoiden tarkkailusta puhumattakaan.

https://www.latvarelli.fi/wp-content/uploads/2020/08/Millainen-Mustikka_pdf-1.pdf Lataa

28 heinäkuun, 202024 heinäkuun, 2020

Keveitä kiviä taskut täynnä

Pidän kovasti kivistä. Varsinkin sellaisista, joita maa ja jää on hionut pyöreiksi. On kiehtovaa ajatella kuinka syvältä ne ovat nousseet, missä ne ovat maankuoren mukana kulkeneet ja kuinka kauan. Kuvitella, että kävelemme täällä pohjolassa tarunhohtoisesti nimetyn Fennoskandian kilven päällä, ja sen vanhimmat kerrokset vievät tuhansien miljoonien vuosien taakse. Haluaisin ajatella, että kivissä on hiljaista viisautta ajoilta, jolloin ihminen oli vasta tuikkeena kaitselmuksen mielikuvituksessa, tai kuinka kukin syntyhistoriaamme haluaakaan mieltää.

Suhteeni kiviin on saanut sellaisen piirteen, että nappaan niitä mukaan taskuihini. Jos käyn uudessa paikassa, pieni kivi on hyvä matkamuisto. Jokaisella alueella on omat sävynsä ja eroavaisuutensa kivilajeissaan. Joskus taas kivi vain näyttää siltä, että se haluaisi asettua käteeni.

Kun kiviä lähtee tuunaamaan, voi Latvarellin hengessä unohtaa kaikki säännöt ja edetä sellaiseen suuntaan, mikä itsestä tuntuu oikealta. Apuna voi kuitenkin käyttää suurisilmäistä parsinneulaa. Vyötetty kivi on kädessä ikivanha, pehmeä ja lämmin, oikea luonnon varamummo!

Törmäsin joskus Pinterestissä termiin “serenity stones”. Ajatus tyyneyden kivistä puhuttelee ja kiehtoo. Omat taskukiveni ovat tyyneyden kiviä, jotka kantavat jokainen sisuksissaan omaa tarinaansa. Kivet ovat kuin pieniä palasia hyvistä hetkistä, jotka palaavat elävästi mieleen fyysisesti kosketeltavan muiston kautta.

Kun kiviä on kertynyt riittävän kokoinen kasa, ei enää oikein muista mikä tuli mistäkin. Silloin niille voi antaa inhimillisiä piirteitä: piirtää niihin, kirjoittaa, maalata tai tässä tapauksessa punoa ja solmia. En ole mikään käsitöiden mestari, sillä ne vaativat liikaa pikkutarkkuutta ja sääntöjen noudattamista, mutta solmujen vyöttämisessä kivien ympärille syntyi oma luova kuplansa. Ehkäpä kiviin siirtyi näiden punosten myötä hieman minun hätäistä ja pirskahtelevaa viisauttani. Joka tapauksessa, kuljin taas hetken hauskoissa muistoissa siellä Fennoskandian kilvellä.

Kiveen voi punoksen avulla kiinnittää myös jotain muuta, kuten palan ajopuuta, helmen, kukan, simpukan tai muun erityisen viestin, jos kiven haluaa vaikkapa antaa ystävälle.

12 heinäkuun, 202023 heinäkuun, 2020

Sademaalaus

Sateen ropina on kiehtovaa. Kuvitella, että sellainen taivaalla lipuva pehmeä höttönen osaa varistella päällemme tasaisia pisaroita rytmikkäällä rummutuksella. Tämä sateen laulu alkaa vaan soimaan monesti juuri väärällä hetkellä. Sademaalauksen historia on sellainen.

Kaunis auringonpaisteinen viikonloppu erään ohjattavan lapsiporukan kanssa kumoutuikin klassisemmalla kesäkelillä: kaatosateella. Mutta emme tietenkään antaneet sen lannistaa, emmehän me! Vaan aivan uskomattomalla innolla lapset kirmasivat kaatosateen piestäväksi mustekuppien ja paperien kanssa antaen koiranilmallekin mahdollisuuden.

Sateen kuvioita voi värjätä varovasti käyttäen mustetta tai esimerkiksi akvarelleja. Kuvassa käytössä on Indian ink -tyyppinen muste.

Ohjeistus oli selkeä: Anna sateen pudotella vettä paperillesi, levitä mustetta sadepisaroiden tekemiin kuvioihin ja katso mitä tapahtuu! Jokainen teki tyylillään: hennosti, rajusti, puuskissa, varovasti, herkästi, päättäväisesti – aivan kuten sade.