Oletko koskaan napannut käsiisi halkoliiterissä vähän elähtäneemmän havupuun kaarnaa? Oletko koskaan kurkistanut kaarnan helman alle ja nähnyt siellä labyrinttien kirjon, jota erilaiset puuntuhoojien toukat ovat nakerrelleet uskomattomalla esteettisellä silmällä? Olen jäänyt koukkuun näihin kaarnakuoriaisten toukkien tekemiin kuvioihin. Tiesitkö, että puun ja kuoren välissä on sellaisia huoneita, kuten pariutumiskammioita, emokäytäviä ja toukkakäytäviä? Tällä kertaa koitin tallentaa näitä kuvioita paperille. Menestys oli ehkä vaihteleva, mutta tärkeintä oli matka julmettujen nakertajien poluille.
Vanhat metsämme kuhisevat elämää aivan eri lailla kuin hoidetut talousmetsät. Iso kiitos tästä kuuluu juurikin lahopuille, joiden sisuksissa vipeltää monenlaista eläjää. Vanhan kuusimetsän sienilajeista jopa kolmannes elää vain lahopuussa, loput sitten maassa perinteisempään tapaan. Voisi siis arkilogiikalla todeta, että metsä voi paremmin samoilla pelisäännöillä kuin ihmiskuntakin: Kaikki sukupolvet saman taivaan alla yhteydessä toisiinsa, ja kaikki erilaiset hemmot rikastuttamassa toistensa elinpiiriä. Hyvää tietoa metsistä ja ympäristöstä löytyy Luonnonvarakeskukselta www.luke.fi. Luke-maan!
Kun olet löytänyt mahtavat kaarnanpalaset, jotka hädin tuskin pysyvät hyppysissä, kun niissä tuntuu vieläkin niin kihisevän elämää, voit aloittaa työn laittamassa ne likoamaan veteen pariksi tunniksi. Liotuksen tarkoituksena on tehdä kaarnasta taipuisaa, jotta saat palaset oikenemaan suoriksi painamista varten. Liotuksen jälkeen laita kaarnat parin levyn väliin puristumaan, omani unohtuivat kuistin pöydälle pariksi päiväksi, painona levyjen päällä oli vielä kivi. Päiväkin olisi varmasti riittänyt.
Painovaiheessa kaarnojen päälle töpötetään tai levitetään hellästi sudilla hieman ohennettua akryyliväriä, varo runnomasta käytäviä rikki. Sanoisin, että noin jugurtin paksuinen väriseos on hyvää. Liian tahmea maali ei painaudu paperiin käsipelillä ja liian ohut maali sotkee kaikki kuviot. Kaarna on painomuottina sen verran eläväinen, että ei kannata ajatella tekevänsä täydellisyyksiä, vaan ennemminkin hauskoja yllätyksiä.
Painotuotosten kuivuttua koittaa hauskin hetki: Mitä näistä voisi jatkojalostaa? Kuvat muistuttivat mielestäni heti karttakuvia, ja etenkin lasten kanssa näistä saisi mitä hauskimpia seikkailukarttoja rosvoineen ja ryöväreineen. Kaarnakuvioiden syövereihin sai myös piirrettyä pieniä sarjakuvamaisia hahmoja huutelemaan. Värejä lisäämällä kuviin saa kerroksellisuutta ja hauskaa tunnelmaa, oma värityskuvani toimikin suorastaan meditatiivisenä värikarttana. Olen aina ollut viivojen ylivärittäjä ja tuskastunut värityskuvien pakkopullan äärellä, samoja tunteita läpikäyvät nyt omat lapseni. Mutta tämän painokuvan värityksessä oli aitoa autonomiaa ja tulkinnanvaraa, eikä epäonnistumisen mahdollisuuksia juuri ollut. Ihan paras värityskuva siis.
