Ötönoppa – arvoituksellisten öttiäisten rakentelugeneraattori

Joskus viime vuonna tykästyin kehittelemään piirtelijöille taulukoita, joissa luotiin hahmoja nopan avulla. Nyt kun kevätlinnut laulaa ja rikkaruohot kurkkii, niin ei sitä malta olla sisällä ollenkaan. Ulos voi nyt alla olevasta tiedostoliitteestä ladata mukaansa Ötönopan.

Tulostettavan taulukon ja nopan avulla voi lähteä rakentelemaan ulos ötököitä ja katsoa millaisia tulee! Taulukossa on kahta numeroa vastaamassa aina kaksi eri luonnonmateriaalia, jotta ei etsimisestä ei tule liian hankalaa erilaisissa luontoympäristöissä. Näiden rakentelu vaatii varmasti pientä luovuutta ja hahmotusta. Samalla saa tutkia mitä ulkoa löytyy ja tunnistaa erilaisia asioita.

Muistakaahan ne jokamiehenoikeudet! Jos se on kiinni, sitä ei voi ottaa :D.

Moni varmaan miettii, että voisiko ne fontit olla vähän selkeämpiä ja laitettu vaikkapa tietokoneella. Voisi ne, mutta käsin piirtäminen on sata kertaa hauskempaa.

Lataa ötönoppasi omaan tai ammatilliseen käyttöön tästä. Ja tervetuloa seurailemaan Instaan tai Facebookiin @latvarelli.

Legoukkelit retkellä ja muita valokuvia

Olemme tässä hurahtaneet aika ajoin tuijottelemaan Instagramissa legovalokuvaajia, nimenomaan niitä sellaisia, jotka rakentavat tyyppejä ja skenaarioita luontoyhteyteen ja saavat aikaan todella hienoja tunnelmia. Kevät tuli, lumi suli ja Lego-ukkelikin saattoi jo sanoa puli puli. Siksi lähdimme kokeilemaan varsin nopealla ja matalalla kynnyksellä legovalokuvausta kotimetsään. Lapset x 3 nappasivat haluamansa keskushenkilöt matkaan kannelliseen rasiaan (!) (arvaatteko miksi huutomerkki?) ja lähtivät vapaasti toteuttamaan itseään pelkästään Instagramista saamiensa visuaalisten tärppien innoittamina.

Tämä oli kyllä innostavaa ja hauskaa puuhaa, sekä leikin että luovuuden että kasvattajan kokeman hyödyllisyyden kautta. Kuvien tapahtumien rakentelu oli innostavaa ja kannusti lapsia kehittämään omaa tarinaansa: kuin itsestään syntyi juonia, jatkotapahtumia ja mielikuvia maaston käytöstä. Visuaalinen maailma muuttui siis tarinallisuudeksi, jonka punaista lankaa rakensi lapsi itse.

Toisena näkökulmana syntyi minäkeskeistä kerrontaa: Tyyppi olikin valokuvien rakentaja itse. Ukkeli meni istumaan kannon päälle, vaeltelemaan vuoristoon ja lämmittelemään saunaan ilta-auringon loisteessa. Tekemään sellaisia asioita, jotka tekisivät hahmon luojankin onnelliseksi. Kuvista syntyi hyvää mieltä, mutta niiden rakentaminen oli hyvin vakava asia, johon ei auttanut aikuisen mennä säätämään omiaan.

Väkisinkin tuli mieleen tässä yhtymäkohdat voimauttavaan valokuvaukseen, jota olen opiskellut aikoja sitten, mutta käyttänyt oppimaani harvakseltaan. Tässäkin oltiin hienossa ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa kuvan rakentajan ja valokuvaajan välillä. Legoukkeleiden asettelijat tarkistivat kuvat joka välissä ja pyysivät korjaamaan kuvakulmia, jotta tarina olisi juuri oikeannäköinen ja tuottaisi heille onnistumisen kokemuksen. Jatkossa kokeillaan kyllä kuvan näppäämistä ihan itse, mutta vielä näin kuralätäköiden aikaan en ottanut riskiä kameran kohtalosta. Itse kuvista tuli mielestäni kertovia ja hienoja, mutta tärkeimpänä antina pidän itse kuvan rakentamiseen liittyvän tarinan luomista ja innostusta, joka sai jo suunnittelemaan jatko-osia.

Mukana oli myös se pienin pahnanpohjimmainen, joka rakensi kuviaan leikin kautta, mutta oli hyvin tyytyväinen onnistuessaan luomaan kauniin ja harmonisen kuvan ponien piknikistä. Hänen tarinansa oli vielä päivärytmin ja arkeen kuuluvien rutiinien tarinaa, mutta se oli aika hauskaa seurattavaa kuinka pieni leikki-ikäinenkin osasi rakentaa loogista kuvastoa omasta arjestaan.

Lähtekää tekin kokeilemaan legoilla, muovieläimillä, prinsessoilla tai millä keksittekään. Lämmin suositus!

Askartele Luonnon Lemmenlinssi kaikille ulkoilunkipeille ystävänpäivään!

Ystävänpäivä. Se oli niin ihanaa kun oltiin vielä ala-asteella. Halisydämiä, askarteluja, kortteja, kimalletta, naamiaisasuja ja salaisia posteja. Nykypäivänä taitaa käydä minullekin niin, että ystävät kuitataan giffeillä ja lapset pullapussilla. Jotenkin ei enää jaksa sitä krääsäosuutta, vaikka periaatteessa itse päivä onkin minusta oikein kiva asia.

Mutta ystävänpäivänä, kuten muinakin päivinä, mennään joka tapauksessa pihalle! Niin voihan sitä silläkin tavalla juhlistaa, että havainnoi ystäväämme luontoa yhdessä oman ystävän tai pikku porukan kanssa. Ylitin itseni askarteluasiassa ja kehittelin Luonnon Lemmenlinssin. Tarvitset vain teippiä, vessapaperirullan per osallistuja sekä sakset, niin voitte kaikki kokea maailmaa erityisen sydämellisellä tavalla.

Pikaohjeet linssin valmistukseen.

Luonnon lemmenlinssi on siis paperirullaan kiinnitetty musta paperin pala, johon on leikattu sydämen muotoinen aukko. Kuvasta voit katsoa kuinka minä sen toteutin. Sitähän voisi vielä koristella aivan ihastuttavaksi, mutta tosiasia on, että lumivauriot saattavat vetistää upeat toteutukset.

Linssin idea on sellainen, että yhdessä kaverin kanssa tai porukalla mennään ulos etsimään mahdollisimman monia erilaisia sydämiä linssin avulla, Erilaisuutta tuovat värit, pinnat, valoisuudet, kuviot ja muut luonnossa esiintyvät struktuurit. Tämän kirjoituksen lopusta voit tulostaa rastitehtävä pdf:n, jossa on esitelty 12 erilaista sydäntä, niitä voitte etsiskellä. Voitte myös etsiä omaa lempisydänmaisemaa, mikä on katsojan silmään kaikista kaunein. Tai isompien kanssa liittää rullan kännykän kameraan, ja tehdä kuvakokoelmia erilaisista sydämistä, siitäkin on kuva tässä alla.

Kännykän kameran läpi kuvatessa on hyvä tehdä kaverin kanssa yhteistyötä, sillä kädet meinaavat loppua kesken. Huomatkaa tarkentaa kameran kuva sinne sydämeen, niin saatte esille yksityiskohtia.

Muistakaa ottaa mukaan lempeyttä ja ystävällistä mieltä, sillä talven aika on värimaailmaltaan aika haastava, otatte sitten kesällä uusiksi ja muistelette miten ratkaisitte värihaasteet lumiseen aikaan. Sydämellistä ystävänpäivää ja muistakaa katsoa luontoa sillä silmällä!

Tästä voit ladata tulostettavan pdf-tiedoston Luonnon Lemmenlinssiä varten yksityiseen tai ammatilliseen käyttöön:

Juuri sopiva lumoutuminen

Olen tässä kahlannut läpi kirjan sivuja, hitaasti ja hetkittäin, mutta luvut pitävät koukussaan. Kirjan nimi on Metsän parantava voima ja sen kirjoittanut Florence Williams seikkailee ympäri maapalloa luontoon liittyvien tutkimusten perässä. Vapaa suomennos kirjan nimestä olisikin ehkä ”Korjaava luonto: Miksi luonto tekee meidät onnellisemmaksi, terveemmäksi ja luovemmaksi?” Nämä kaikki kolme ihmiselämän elementtiä ovatkin monesti hälyn alla piilossa, tai ainakin ne kovassa stressissä tuppaavat kutistumaan.

Luonnossa liikkuminen tutkitusti auttaa palautumaan, vähentää stressiä ja laskee sykettä. Monesti liikkeelle lähteminen myös virkistää ja saa ideat lentoon.

Miksi luonto tekee meille niin hyvää? Kirjassa tuodaan esiin kutkuttava termi: maltillinen lumoutuminen. Arjen oravanpyörä väsyttää jatkuvasti aivojamme, eikä palautumisaika ole välttämättä riittävällä kantilla. Luonnon katseleminen työllistää mieltä, mutta ei kuluttavalla tavalla. Luonnon tapa käyttää mieltämme on virkistävää ja elvyttävää. Tätä pohdiskeli myös herra Frederick L. Olmstedt jo vuonna 1865. Omassa mielessäni piipahti ajatus, kuinka vähän meillä enää on työ- ja arkielämässä sitä tervettä stressiä, joka kannustaa ja patistaa sopivalla tavalla. Suurin osa kuormituksesta on, no kuormittavaa.

Maltillinen lumoutuminen. Elämme Suomessa, missä luonnollisen maiseman ihailemiseen ei edes yleensä tarvita autoa. Kävelyretki rantaan hoitaa mieltä vaikka asiaa ei edes ajattelisi.

Tutkimuksissa on havaittu, että vaikkapa auringonlaskun katseleminen lumoaa. Silloin on maltillisen lumoutumisen hetki: Maisema on kutsuva ja sitä tarkkailee mielellään, mutta se ei kuitenkaan ole liian kiinnostava. Liian kiinnostava näky suorastaan velvoittaa katsojaa imemään jokaisen vaikutelman aivojensa muistilokeroihin. Maltillinen lumoutuminen rentouttaa aivoja ja auttaa niitä palautumaan. Tätä aihetta on tutkinut lähemmin tarkkaavaisuuden elpymisteoria. Omasta mielestäni maltillinen lumoutuminen on ihanan stressitön tapa vähentää stressiä: Sehän suorastaan huutaa menemään ulos ja sen kummemmin suorittamatta katselemaan asioita, joista pidän. Kiusallisen helpon kuuloista.

Toinen hälyttävä asia, mitä kirja sai minut miettimään on ympäristön äänimaailma. Etenkin suurissa kaupungeissa on vaikeaa löytää paikkaa, jossa ei olisi mitään sivuääniä. Kirja listaa tervehdyttävän kuuntelun kulmakiviksi tuulen, veden ja lintujen äänet. On muuten aika kummallista, että minua itseäni rasittaa suurin osa arkielämän kovista äänistä jos niihin ei saa hetken rauhaa, mutta milloinkaan ulkona en ole karjunut talitintille, että nyt nokka umpeen. Ulkona voi siis myös suunnitella reittejään niin, että äänimaailma maiseman ohella hoitaa kuormituksia ja auttaa palautumaan.

Tämän ajan ihmiselle on ominaista suhata sadan asian äärellä yhtä aikaa. Keskittyminen katkeilee ja ajatus hajoilee, kun rahkeet eivät vaan riitä. Luonnossa oleilu lisää keskittymiskykyä auttamalla aivojamme palautumaan ylikuormasta.

Luonnollisen äänimaailman hukkuminen ihmisten tuottamien äänien ja surinoiden tasaiseen virtaan ei ole vain stressaavaa, vaan myös muuttaa meitä ihmisinä. Florence Williams muistelee kirjassa kuulemaansa: Kaupunkien meteli ajaa ihmiset käyttämään kuulosuojaimia, mikä aiheuttaa opittua kuuroutta. Itseoppinut kuuro ei koskaan herkisty lintujen laululle tai ympäristön pienille herkille luonnon äänille, eikä hän koskaan opi rentoutumista luonnon äänien avulla.

Minulla on vielä vähän sivuja jäljellä. Välillä on hyvä ottaa hetki kirjalle. Kirjoissa on paljon samaa kuin luonnossa: rasittavien ärsykkeiden määrä on rajattu, mutta lumoutumisen ja ajatuksen virran määrä on rajaton. Tulisipa kohta kevät ja riippumattojen aika, niin voisi yhdistää nämä kaksi elementtiä. Ja ottaa lintujen laulun vielä taustalle kuhisemaan.

Lähteet:

Metsän parantava voima, Florence Williams. Minerva Kustannus Oy, 2017.

Kukaan ei enää puhu niinkuin Runeberg

Runebergin päivä on ylihuomenna. Jotain vähän arkea ylevämpää väreilee siis ilmassa, ehkäpä kansallistuntoa ja runoutta. Mietin saisinko Runebergin viisaista sanoista vähän pontta tähänkin kirjoitukseen, mutta kovin ovat korkealla kielikuvat tässä minun maailmassani, jossa taustalla hakkaa pesukoneen linkousohjelma ja tekemättömien asioiden lista painaa päälle. Mutta ei auta valittaa, Runebergin aikana siellä taustalla hakkasivat paljon konkreettisemmat häiriötekijät.

Nyt illan ruskoon, auermaan, on lento joutsenen. Se laskee virran hopeaan ja laulaa, auvoinen. (J.L.Runeberg, runosta Joutsen)

Kieli muuttuu koko ajan. Suomen kielen tutkijat eivät ole siitä niin huolissaan, lainasanojen lisääntynyt määrä ja nuorten uudet ilmaisut ovat ilmeisesti vain kielen keino uusiutua ja säilyä mahdollisimman käyttökelpoisena puhujalleen. Omasta mielestäni on aina välillä hyvä vähän sukeltaa myös runojen maailmaan, missä kieli on ilmaisuvoimaisimmillaan ja epäkäytännöllisyyden palveluksessa. Aina välillä löytää itsekin sanoja, joita ei enää muista tai ymmärrä. Runebergin tuotannossa niitä on jo monta. Myös jälkipolvi kyselee kieleen liittyen mitä kummallisimpia asioita. Mitä on kropsu? Mikä on suutari? Heidän kysymyksensä paljastavat kuinka kauas he ovat kasvaneet entisaikojen elämäntyylistä ja liikkuneet isiensä murrealueilta. On hyvä vähän haastaa omaa sanavarastoaan ja ottaa haltuun myös näitä vanhempia sanoja. Nuorisoslangi on jo niin korkeaa avaruustiedettä ymmärrykselleni, että sen sisäistäminen etenee yksi sana kerrallaan.

Tässä liuta sanoja, joiden kääntämiseen jälkipolville minä olen käyttänyt aikaa. Tunnetaanko nämä teillä?

Luonto on kokonainen sanojen meri. Rakkaalla luonnolla on aina ollut monia nimiä, mutta nekin alkavat putoilemaan mielestä, kun aikansa tallaa asvalttia. Tänään Latvarellin lennokkaat liitetiedostot keskittyvät Runeberginkin kunniaksi kieleen ja synonyymeihin. Lataa itsellesi tai ammatilliseen käyttöön synonyymisivut 1&2. Toisella pohjalla on kirjoitettuna ehkäpä ne luontosanojen vieraammat muodot, toisella kuvitettuna ja kirjoitettuna vähän tutummin. Voit itse miettiä kuinka haluat sanapareja hyödyntää: Leikata, laminoida ja piilottaa, pelata noppapelinä, arpoa vai antaa osallistujien keksiä itse säännöt. Tärkeintä on, että kieli on käytössä ja sen vivahteita vähän maistellaan. Tehtävien haastavuus sopii luonnossa liikkuville lapsille tai urbaaneille aikuisille. Voi olla että joku yllättää tiedoillaan.

Olisipa hauskaa kerätä kaikki 80-luvun kadonneet arjen sanat ja katsoa mitä muistuu mieleen.

Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin. (J.L.Runeberg, Vänrikki Stool)

Tästä alta voit ladata luontosynonyymit pdf-tiedostoina. Muista tulla Facebookiin tai Instagramiin seuraamaan Latvarellin uusimpia käänteitä, niin pysyt kärryillä blogin uusista käänteistä ja pensselin heilahduksista.

Lähteet:

www.runeberg.net

Suomen kielen virstanpylväät | Kulttuuri | yle.fi

Synonyymit.fi: Synonyymisanakirja netissä

Kaikkien vuodenaikojen värit

Jokaisella vuodenajalla on oma väripalettinsa. Se sävyjen maailma, joka nousee silmiemme eteen, kun vain joku sattuu sanomaan vuodenajan nimen. Talvi. Kevät. Kesä. Syksy. Talven värit ovat muutakin kuin harmaata ja valkoista, kun niitä lähtee tarkastelemaan silmät avoimina. Auringon keltainen kirkkaus nostaa esiin lumen sävyt sekä huurtuneiden puiden värit. Sitten iltaa kohden vajotaankin taas harmaaseen ja mustaan, mutta aamulla on se sininen hetki. Taianomainen sinisen värin maailma, johon pääsee kiinni vain pieneksi ajaksi kerrallaan. Ota hetki aikaa ja mieti, minkä väriset sinulla heräävät, kun ajattelet tiettyä vuodenaikaa?

Talvi

Green Care -opintojen myötä löysin yhden suosikkiharjoitukseni, jossa on juuri sopiva määrä ohjattua toimintaa ja vapauden riemua. Nimeltään se on Luonnon värit -bingo. Annetulle värikartalle tulee saalistaa luonnosta saman väriset vastineet, itse voi sitten kohdallaan miettiä onko kuinka kunnianhimoinen sävyn tarkkuudessa vai rennosti sinnepäin. Toiminnallinen harjoitus sopii monen ikäisille, yksin tai porukalla tehtäväksi ja innostaa myös niitä, jotka eivät ole valmiiksi ihan pähkinöinä.

Kevät

Kuulin jostain, uskoakseni eräs tuttavani totesi lukeneensa asian, että tutkimuksen X mukaan luonnosta löytyy yhteensä noin 200 vihreän sävyä. En tiedä tuon lähteen uskottavuudesta, mutta haluaisin kyllä kallistua ajattelemaan, että tämä on totta. Olen tätä väribingoa ollut tekemässä moneen otteeseen ja sanoisin, että kymmenen vihreän sävyä on vielä sulan maan aikaan helppo keräillä. Haastavinta on ehkä opettaa ne omat aivot uskomaan, että sävyjä löytyy uskomaton määrä, kun vertailee, kaivelee ja katsoo eri korkeuksilta.

Kesä

Tein tähän liitteeksi väripohjat bingoa varten, jos itsekin haluat perheesi, ystäviesi tai työpaikan väen kanssa kokeilla kuinka värit löytyvät luonnosta. Ajatuksena on, että jokainen saa yhden bingopohjan, jotta voi kuljettaa sitä mukanaan sävyjä etsiessään. Jos teette porukalla yhdelle pohjalle, voitte sopia jaatteko ruudut vai etsiikö kaikki yhtä aikaa samoja värejä. Hauska idea olisi myös leikata väriruudut irti, päällystää ne ja laittaa rasteiksi pihapiiriin vaikka lautasten päälle, jolloin jokainen voisi jättää rastille oman löydöksensä ja porukka voisi lopussa tarkastella kattaustaan. Siinä säästyisi vähän mustetta tulostimeltakin.

Syksy

Näitä Luonnon väri -bingopohjia löytyy muiltakin ympäri verkkoa, mutta omasta mielestäni minun ovat aivan parhaat, sillä Latvarellin pohjia on neljä erilaista jokaiselle vuodenajalle. Suurin osa valmiista pohjista ei huomioi suomalaisen vuodenkierron vaikutusta värimaailmaan: Talvella on paha etsiä leinikkiä tai kesällä lunta. Jemmaa tästä siis tiedosto omaan tai ammatilliseen käyttöösi jokaiselle vuodenajalle. Muistathan, että kuvat omistaa Latvarelli, joten kaupallisesti et voi niitä hyödyntää.

Iloista värien saalistusta! Miettikääpä myös, että jollekin itseni kaltaiselle väriahnehtijalle voi aina antaa pienen lisähaasteen, eli vaikkapa kesän väripohjan tammikuulla. Ladattavat tiedostot löydät tästä:

Tunteet mielessä, välillä pielessä

Metsään menevä tunneleikki pikkuväelle

Viime aikoina meidän talossa ovat olleet tunteet pelissä. Poikkeavan ajan kireys alkaa valua välillä myös pikkuväen mieliin, kun rajoitukset pilaavat syntymäpäiväjuhlia, reissuja ja harrastuksia. Kuusivuotiaskin iski hanskat tiskiin ja ilmoitti, että hänen juhlansa vietetään vasta seuraavana vuonna. Hienosti tämä nuori herra kyllä tiedosti sen katkeruuden määrän, minkä kanssa olisi elettävä koko vuosi, jos olisi saanut pelkät tynkäkekkerit. Kaikesta tästä ei synny hyvä mieli, vaan paha mieli. Tämähän on monen lapsen perusmitta-asteikko, kun tunteita tulkitaan, mutta voisikohan niihin porautua leikin avulla vähän syvemmälle?

Tunnetaidoista puhutaan paljon ja niistä on saatavilla monenlaista arvokasta tietoa sekä käytännön vinkkejä. Niiden opetteleminen yhdessä lapsen kanssa on loppujen lopuksi aika helppoa ja mielekästä, varmasti hyödyllistä ja tärkeää. Meillä tunnetaitojen opettelemisesta on ollut selkeää hyötyä: Lapsi osaa tarkemmin kertoa mikä mieltä painaa ja tulkitsee myös toisten touhuja empaattisemmin. Aikuisetkin saavat oman osansa viiltävistä tunneanalyyseista, yleensä johtopäätöksenä voi vetää, että kaikkien on aika syödä jotain.

Oman olon heilahduksien tunnistaminen kantaa kauas tulevaisuuteen, näin uskon. On hyvä osata huomata, että tämän päivän synkeys ei kestä ikuisesti, mutta myöskään hulvaton hauskuus ei enää jaksa naurattaa, jos sitä on saatavilla aina. Tänään askartelin iloksemme ja käyttöön Latvarellin pienet tunnekortit, jotka voi näppärästi ladata ja tulostaa, sekä leikata korteiksi ja kenties jopa päällystää. Kortit voi ottaa mukaan metsään ja harjoitella metsän eläinten roolien kautta tunteita ja reaktioita. Tämä metsäinen tunneleikki sopii pienille koululaisille, mutta sitä voi muokata myös pienemmille tai isommille sopivaksi.

Metsään on tässä maassa menty aina ylä- ja alamäessä, joten mikä olisikaan parempi miljöö myös lasten opetella tunteita ja niiden ilmentymiä? Metsään menevässä tunneleikissä jokainen lapsi ja aikuinen vetää omalla vuorollaan esiin yhden tunnekortin. Lapsen kanssa luetaan tai tutkaillaan mikä tunne on kyseessä. Kortin nostaja saa kertoa, siinä maisemassa missä ollaan, mihin menisi juuri nyt ja mitä tekemään, jos hän itse olisi eläin, jolla on tuo kyseisen kortin tunne. Esimerkiksi: Jos Poika Pikkarainen nostaisi kortin, jossa olisi tunne ”mietteliäs”, pohtisi hän ensin yhdessä muiden kanssa mitä mietteliäs tarkoittaa, ja sitten Poika menisi paikkaan, jossa hänen mielestään mietteliäs eläin voisi hyvin olla tekemässä…niin mitä?

Helpotuksia, muunnoksia ja lisää haastavuutta:

  • Jos toiminta tuntuu liian abstraktilta, voi mukaan ottaa vaikkapa pehmolelun, jonka lapsi laittaa maisemaan tunnetilan mukaisesti. ”Mihin pupu menee, kun sillä on pelokas olo?” Voi myös kysyä ”Mitäpä luulet, miksi pupu on pelokas?”.
  • Korttien noston yhteydessä nostaja voi päättää mikä eläin hän mielestään on kyseiseen tunnetilaan liittyen.
  • Mukaan voi ottaa pussillisen muovieläimiä ja tunnekortin nostajalle nostetaan myös eläin, jolloin hän saa tarinallistaa tunnetta enemmän. Mihin menisi vaikkapa iloinen tiikeri metsässä ja mitä touhuamaan?
  • Isommat osallistujat voivat etsiä metsästä paikkaa, johon hän itse ihmisenä menisi, kun kokisi kortin tunnetta.
  • Korteille voi myös etsiä metsästä luontosymboleja. Mikä luonnonelementti kuvastaa kenellekin pettymystä tai väsymystä? Aika haastavaa, mutta saattaa nostaa esiin hyviä keskusteluja.
  • Lapset voivat myös näytellä eläinten rooleja: Toiset nimeävät nostajalle eläinhahmon ja tämä näyttelee piilossa nostamansa tunnetilan sanoin ja elein, muut arvuuttelevat mikä tunne on kyseessä.

Tästä alta löydät ladattavat tiedostot tätä tunneleikkiä varten. Voit valita otatko valmiiksi kuvitetun tunnekorttipohjan vai tyhjät kortit, joihin joku taituri saa itse piirtää tunneilmeet. Muistathan, että kuvitukset ovat Latvarellin omaisuutta etkä voi ottaa niitä kaupalliseen käyttöön. Omaan yksityiskäyttöön tai ammatilliseen käyttöön kortteja voi tulostella kaikessa rauhassa.

Iloista päivää kaikille! Tai sittenkin riehakasta, touhukasta tai virkeää. Ehkäpä reipasta, hullunkurista, haltioitunutta tai ihan perusjeesmenoa.

Luonto vain on

Marraskuu on ollut yhtä juoksua. Välillä jalassa ovat olleet kumisaappaat, välillä nahkakengät, välillä villasukat, mutta harvoin ne lenkkarit, joihin yhdistettynä juoksu on yleensä hyvä asia. Yksi etappini viime viikolla oli Green Care 2020 -päivien etäseminaari pienellä luontohenkisellä yhteisöllä. Päivä oli täynnä ajatuksia ja keskusteluita, mutta sen jälkeen mieleeni juolahti viime vuoden samaisten päivien eräs luennoitsija: Marita Niemelä.

Jään alla kuplii hiljakseen.

Marita kertoi yhden kiteyttävän mietteen: Luonto ei tee, luonto on. Tämän tekemisen määrän edessä unohtaa monesti sen olennaisen olemisen. Oleminenhan on mitä parasta läsnäoloa, kun hyväksyy oman kiireettömyytensä ja avaa kuuntelevat korvansa ihmisille ympärillään. Läsnäolo synnyttää muistoja, kiire harvemmin jää kenenkään mieleen.

”Luonto ei tee, luonto on.”

Samassa tapahtumassa luennoitsija kiinnitti huomionsa vuoden kiertoon: Luonnossa on selkeä sykli kasvulle, kukoistukselle, kuihtumiselle ja levolle. Tästä samasta ajatuksesta haen lohtua nyt marraskuussa, kun ideointi takkuilee ja kaikki käynnistyy hitaammin. Nyt on ihmiselläkin oikeus vähän käpertyä, vetäytyä ja kuihtua, olemmehan osa luontoa. Entisaikoina, kun lähes jokaisen työ oli kiinni alkutuotannossa, oli marraskuulla ja muilla talven kuukausilla omat tehtävänsä: Silloin parsittiin, korjattiin, kudottiin, vuoltiin ja valmistauduttiin taas uuden kukoistuksen aikaan. Tämän hetken työelämä on sidoksissa tehokkaisiin kvartaaleihin, joissa seuraavan ei tulisi hävitä edelliselle.

Levon ajanjaksolla vuodenkierrossa on myös tarkoitus: Silloin kerätään voimia kevättä ja uuden kukoistuksen aikaa varten. Levännyt mieli jaksaa paremmin synnyttää jotain uutta ja ainutlaatuista.

Kotimaisten kielten keskuksen mukaan sana marras tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa, toinen tulkinta on, että silloin kuolleiden henget ovat liikkeellä. Marraskuun mielleyhtymät ovatkin meille vaativan arjen sankareille yhtä synkkyyttä, pimeyttä ja piinaa. Mutta onko sen oltava niin? Voisiko pimeän ajan ottaa vastaan sellaisin mielin, että pudottelee hetkeksi arkipäivästään turhat lehdet, jäädyttää kotvaksi tarpeettoman maaperän? Olisiko marraskuu helpompi kohdata, jos pimeys olisi irtipäästämisen aikaa tehden tilaa levollisuudelle ja läsnäololle?

Marraskuun ja läsnäolon kunniaksi jaan tähän blogiin ladattavan hengitysharjoituksen, jonka avulla voit harjoitella kiireettömyyttä syvän hengittelyn avulla. Kuvan oikeudet omistaa Latvarelli, eli vain yksityiseen käyttöön tai työvälineeksi oman ryhmän kanssa.

Armollista pimeän aikaa meille kaikille.

Marita Niemelän luentodiat löytyvät Green Care Finland ry:n verkkosivuilta pdf -muodossa.

https://www.gcfinland.fi/yhdistys/green-care–paivat/kokkola-2019/ohjelma/

Kirjanpainajien jäljillä

Oletko koskaan napannut käsiisi halkoliiterissä vähän elähtäneemmän havupuun kaarnaa? Oletko koskaan kurkistanut kaarnan helman alle ja nähnyt siellä labyrinttien kirjon, jota erilaiset puuntuhoojien toukat ovat nakerrelleet uskomattomalla esteettisellä silmällä? Olen jäänyt koukkuun näihin kaarnakuoriaisten toukkien tekemiin kuvioihin. Tiesitkö, että puun ja kuoren välissä on sellaisia huoneita, kuten pariutumiskammioita, emokäytäviä ja toukkakäytäviä? Tällä kertaa koitin tallentaa näitä kuvioita paperille. Menestys oli ehkä vaihteleva, mutta tärkeintä oli matka julmettujen nakertajien poluille.

Tähän hommaan lähtiessäsi tarvitset seuraavaa: elähtäneitä kuusiklapeja, joista etsiä kaarnanpalasia, tai vaihtoehtoisesti kaatuneen kuusipuun, josta sinulla on lupa käydä etsimässä toukkien nakertamaa kaarnaa. Ota myös selvää erilaisista kuusentuholaisista, jotka siellä ovat aterioineet, niin etsimisretki muuttuu tutkimusmatkaksi. Lisäksi tarvitset jonkin verran ennakointia, paperia, sudin tai töpöttimen, vettä ja akryylimaalia tai muuta painoväriä. Itse en ollut kovin pedantti, annoin mennä akryylivärillä vaan, koska Latvarellin ideat yritetään pitää kaikille lähestyttävinä. Viimeisenä tarvitset jatkojalostusidean, tässä kirjoituksessa esittelen pari esimerkkiä.

Vanhat metsämme kuhisevat elämää aivan eri lailla kuin hoidetut talousmetsät. Iso kiitos tästä kuuluu juurikin lahopuille, joiden sisuksissa vipeltää monenlaista eläjää. Vanhan kuusimetsän sienilajeista jopa kolmannes elää vain lahopuussa, loput sitten maassa perinteisempään tapaan. Voisi siis arkilogiikalla todeta, että metsä voi paremmin samoilla pelisäännöillä kuin ihmiskuntakin: Kaikki sukupolvet saman taivaan alla yhteydessä toisiinsa, ja kaikki erilaiset hemmot rikastuttamassa toistensa elinpiiriä. Hyvää tietoa metsistä ja ympäristöstä löytyy Luonnonvarakeskukselta www.luke.fi. Luke-maan!

Kun olet löytänyt mahtavat kaarnanpalaset, jotka hädin tuskin pysyvät hyppysissä, kun niissä tuntuu vieläkin niin kihisevän elämää, voit aloittaa työn laittamassa ne likoamaan veteen pariksi tunniksi. Liotuksen tarkoituksena on tehdä kaarnasta taipuisaa, jotta saat palaset oikenemaan suoriksi painamista varten. Liotuksen jälkeen laita kaarnat parin levyn väliin puristumaan, omani unohtuivat kuistin pöydälle pariksi päiväksi, painona levyjen päällä oli vielä kivi. Päiväkin olisi varmasti riittänyt.

Painovaiheessa kaarnojen päälle töpötetään tai levitetään hellästi sudilla hieman ohennettua akryyliväriä, varo runnomasta käytäviä rikki. Sanoisin, että noin jugurtin paksuinen väriseos on hyvää. Liian tahmea maali ei painaudu paperiin käsipelillä ja liian ohut maali sotkee kaikki kuviot. Kaarna on painomuottina sen verran eläväinen, että ei kannata ajatella tekevänsä täydellisyyksiä, vaan ennemminkin hauskoja yllätyksiä.

Painotuotosten kuivuttua koittaa hauskin hetki: Mitä näistä voisi jatkojalostaa? Kuvat muistuttivat mielestäni heti karttakuvia, ja etenkin lasten kanssa näistä saisi mitä hauskimpia seikkailukarttoja rosvoineen ja ryöväreineen. Kaarnakuvioiden syövereihin sai myös piirrettyä pieniä sarjakuvamaisia hahmoja huutelemaan. Värejä lisäämällä kuviin saa kerroksellisuutta ja hauskaa tunnelmaa, oma värityskuvani toimikin suorastaan meditatiivisenä värikarttana. Olen aina ollut viivojen ylivärittäjä ja tuskastunut värityskuvien pakkopullan äärellä, samoja tunteita läpikäyvät nyt omat lapseni. Mutta tämän painokuvan värityksessä oli aitoa autonomiaa ja tulkinnanvaraa, eikä epäonnistumisen mahdollisuuksia juuri ollut. Ihan paras värityskuva siis.

Metsän tuijottajat

Jos ei oikein osaa istua hiljaa luonnossa tekemättä mitään, voi siellä aivan yhtä hyvin istua hiljaa tehden jotain. Mielellään tietysti jotain pikkuisen turhaa ja hulvatonta, jonka merkittävyyden hahmottaa vasta sitten kun mieli on hyvä ja virkeä. Itse karkasin tietokoneruudun ääreltä happihyppelylle lähimetsään kädessäni muista projekteista jäänyt kanaverkon palanen. Ajatuksenani oli rakentaa metsän tuijottaja, vanha sammalnaama, muistuttamaan meitä metsän eläväisestä luonteesta ja hiljaisesta kuhinasta, joka siellä käy kun emme huomaa. Sammalnaamaan rakentuu aina myös tekijänsä kädenjälki, joten tavallaan se on kuin omakuva.

Muista aina luonnonmateriaaleja kerätessäsi jokamiehenoikeudet ja kunnioita maan pohjakerrosta etteivät sammaleet ja jäkälät ahdistu.

Taivuttele pieni kanaverkon palanen kuperammaksi naamiota muistuttamaan, taputtele sen ylle ja alle sammalta, heinää, risuja tai muita maasta löytyviä elementtejä, joita on sen verran tyrkyllä että pinta peittyy. Muista aina luonnosta kerätessäsi jokamiehenoikeudet ja kunnioita maan pohjakerrosta etteivät sammaleet ja jäkälät ahdistu. Itse nappasin oman sammaleeni kiven päältä luvan kanssa.

Sammalnaaman kerrokset kiinnitetään parsinneulalla ja langalla, omani oli ohutta villalankaa jostain kaapin perukoilta. Väri kuin väri uppoaa aika hyvin piiloon pehmeisiin metsän materiaaleihin, joten kauppaan ei tätä varten tarvitse lähteä jos lankaa vain on. Metalliverkko alla kiinnittää ja kiristää langan. Itse en kuulu käsityöihmisten heimoon, olen tekijänä enemmänkin summittainen huitelija, mutta tällainen vapaa neulankäyttö oli oikeastaan helppoa, nopeaa ja hauskaa. Onnistuisi varmasti myös koululaisilta yhtä hyvin kuin aikuisiltakin. Yhdistetty bilsan, kässän, kuviksen ja liikan tunti, mikä mahtava päivä.

Nyt pieni mindfulness-vinkki, jota pääsin itse carpe diem -henkisesti kokeilemaan: Tiputa parsinneula sammalikkoon, tyhjennä mielesi sanoista tai tunteista ja hengitä syvään. Älä liiku. Syvään hengitellen käy läpi yksityiskohtaisesti jokainen mättään painauma ja pudonnut lehti, harjoituksen lopussa voit jopa hellästi tai rajummin taputella pohjakerroksen muotoja ja tunnustella niiden teräviä yksityiskohtia. Eihän se neula sieltä hetkeen löydy, mutta unohtuu muu maailma. Lopulta ratkaisukeskeisesti voit vääntää rautalangasta diy -parsinneulan ja käyttää sitä kömpelönä korvikkeena siihen asti, kunnes silmäsi osuu noin puolen metrin päähän kummulle, jonka päällä neula sinua iloisesti yhdellä silmällään katselee.

Kun pohjakerros on kiinnitetty muutamalla langanpistolla, voi otsan ja nenän korkeammalle kohoavia kohtia pohjustaa kepeillä tai kävyillä, jotka kiinnittää taas parilla pistolla. Ja voihan sen nenän tehdä vaikka kävystä, minä pidän sammalista mutta kukin taaplaa tyylillään. Näiden keppirakenteiden päälle voi alkaa parsimaan värejä, muotoja ja pienempiä yksityiskohtia. Lisää parsinneulanpistoja noin 1-2 cm välein niin kauan, että rakennelma tuntuu pysyvän kasassa. Lisäile kerroksia, jos joku kohta tuntuu jäävän latteaksi.

Tällaiset metsien tuijottajat luovat aina vahvoja mielikuvia, jotka poukkoilevat saduista luonnonsuojeluun. Voit ottaa aikaa sammalnaamaa tehdessäsi oman luontosuhteesi peilaamiseen: Onko luonto sinulle tuttu vai vieras, onko käsien työntäminen märkiin mättäisiin miellyttävää? Tuijottavatko sinua sammalnaamastasi vakavat, lempeät, pelottavat, syyllistävät vai iloisen hilpeät kasvot? Elämme ajassa, jossa luontosuhteen muotoutuminen muuttuu: Luontoon lähteminen vaatii tulevilta aikuisilta enemmän tahtoa ja aloitteellisuutta, kun lapsuutemme kesälomakohteet eivät enää sijaitse maaseudun taloissa tai järvien rannoilla. Ne ovat lopulta isoja asioita, joita ei ehkä helposti huomaa, kun luontoon lähteminen on vielä itselle itsestäänselvyys.

Viimeistele sammalnaamasi silmillä, suulla, seppeleillä, sarvilla, parralla ja ihan millä vaan. Kanaverkkorakenteen taakse on helppo viritellä ripustuslenkki ja ulkosalla nämä pysyvät hyvinä pitkälle talveen.