Näin kävi! -ilmepeli lapsille

Kuinka Hama-helmet paljastivat minullekin paremman puolensa.

Jotkut meistä osaavat jo syntyessään paukutella henkseleitään. He ovat todellakin saaria, joille veneilijät rantautuvat vain käväisemään, eikä se saarta paljon hetkauta. Sisäsyntyinen itseluottamus ja usko omiin kykyihin on suuri lahja, varsinkin jos sitä tuetaan ja autetaan kukoistamaan. Mutta kaikki emme ole syntyneet yhtä varmoina.

Usko omiin kykyihin ja itsearvostus on asia, joka koskettaa ihan kaiken ikäisiä, mutta tänään olivat mielessäni lapset. Olen saanut tutustua moniin kouluikäisiin lapsiin, joilla on vahva empatiakyky ja suuri kiltteys, mutta pettymyksen tuottaminen toiselle ihmiselle ihan sallitullakin tavalla on haastavaa. Oma pelkoni on, että lapsi joka ei osaa tarvittaessa sanoa ei tai linjata mikä hänelle on ok, on vaarassa joutua tuuliajolle toisten toiveiden ohjaamana isompana.

Ei muuta kuin luomaan iloisia, omannäköisiä ilmeitä. Taiteesta ei ehkä kannata puhua tässä yhteydessä, mutta näpertelykin on ihan terapeuttista puuhaa.

Nämä lapset mielessäni kehittelin tämän päivän Latvarellin tekemisen: Näin kävi-korttipelin. Siinä rakennellaan Hama-helmistä ilmeosat ja peilataan niillä omia reaktioita arkipäivän tapahtumiin. Näin kävi -korttitulosteen löydät blogitekstin lopusta. Ilmeiden rakentelun hyvä puoli näiden superempaattisten lasten kohdalla on se, että monesti he ovat myös niitä, jotka eivät ääneen halua kertoa kielteisistä mielipiteistään. Peli saattaa antaa ohjaajalle tietoa myös erityislasten kokemusmaailmasta, sillä joskus vieraamman ihmisen on haastavaa päästä perille heidän ajatuksistaan.

Nyt varastoistani löytyykin Hama-helmistä tehdyt ilmeilijät arki- ja työkäyttöön, koska näillä on hauska tehdä sekä hyödyllisyyksiä että hyödyttömyyksiä.

Meidän perhe, josta myös löytyy sekä saaria että kilttejä miellyttäjiä, hurahti joulun pyhinä Hama-helmiin. Hurahduksen koki ihan jokainen lapsi ja aikuinen, mikäs sen hellyyttävämpää kun pöydän äärellä kyyristelee useampi sata kiloa näpertelijöitä kerrallaan. Olen karttanut noita imuripussin salaisia agentteja jo aika pitkään, mutta putkihelmet paljastuivatkin liittolaisiksi: Lapsen into kohtaa kasaripikseligrafiikan nostalgian, pienet ja näppärät sormet sekä isot ja tumpelot näpertävät trendiaiheiden parissa keskittymistä ja motoriikkaa vaativalla tavalla. Hama-helmissä on paljon leikkimielisyyttä ja se on kaikille yhtä helppoa tai vaikeaa. Ilmeisesti ainakin aidot Hama-helmet ovat myös ekologisesti muuta muoviromua kestävämmällä kantilla. Nyt varastoistani löytyykin Hama-helmistä tehdyt ilmeilijät arki- ja työkäyttöön, koska näillä on hauska tehdä sekä hyödyllisyyksiä että hyödyttömyyksiä.

Kouluikäisten osallistujien kanssa tämä homma voisi lähteä vaikkapa siitä, että jokainen tekisi itselleen Hama-helmistä itseä miellyttävät silmät, joilla on selkeät kulmakarvat. Jokainen tekisi myös nenän, nokan tai kärsän ja kaksi suuta: iloisen ja neutraalin ilmeen. Iloisesta suusta saa vihaisen kääntämällä sen ylösalaisin ja neutraalia voi käyttää jos ei ole niin suuren tunnemyrskyn paikka. Silmien ilmettä voi käännellä ja väännellä sekä korkeuksia vaihdella, niillä saa paljon ilmeikkyyttä. Kaikki onkin hyvä aloittaa parin minuutin ilmepyörittelyllä: Voi antaa vaikka tehtäväksi pikailmeitä, kuten iloinen, surullinen, vihainen, yllättynyt ja väsynyt, jotta kaikki pääsevät jyvälle.

Mitä sitten tehdään?

  • Peliä varten jokaisella olisi edessään omat ilmeosat ja vaikkapa pahvista leikattu kasvojen muoto alustana.
  • Ohjaaja voi tästä blogitekstin lopusta tulostaa itselleen ”Näin kävi!” -kortit ja leikata ne erilleen.
  • Ohjaaja lukee aina yhden kortin sisällön kerrallaan. Peli menee niin, että ilmeitä muutetaan aina ”Näin kävi” -tapahtumia vasten.
  • Jokainen muuttaa kasvojen ilmettä omasta lähtökohdastaan, on siis tärkeää että kukaan ei yritä antaa mallivastauksia vaan kuvata juuri niitä omia tuntemuksia.
  • Kun kaikki ovat saaneet ilmeen valmiiksi kortin tekstiin liittyen, voidaan käydä kierros, jonka aikana ilmeen tunnetta kuvaillaan joko yhdellä sanalla tai parilla lauseella.
  • Ilmeen tekijä saa itse ensin kertoa mikä tunne tai reaktio on kyseessä, muut voivat kommentoida vasta sen jälkeen.
  • Jokaisen kortin kohdalla voidaan tutkailla ohjatusti ja yleisesti oliko kaikilla sama reaktio? Näin ryhmä oppii tuntemaan toisiaan ja ohjaaja ohjattaviaan, myös taidot ymmärtää erilaisuutta lisääntyvät
  • Hama-ilmeitä voi käyttää myös yksinkertaisemmin ja rakentaa niillä tunnetiloja keksittyjen tunnesanojen mukaan.
  • Ohjaajan kannattaa arvioida onko rakentelu ja pelailu päivän homma vai viikon projekti, etenkin oman ilmekokonaisuuden suunnitteluun saa kulumaan aikaa.

Tästä alta voit ladata kolmisivuisen Näin kävi -korttitiedoston tulostettavaksesi omaan tai ammatilliseen käyttöön.

Mustikkabingo pikku marjasuille

Sanotaan, että lapset tunnistavat mielialoja ja imevät kiireisten aikuisten energioita kuin sienet. Tämän tuuman ääressä kehittelin marjaretken oheisviihdykkeeksi Mustikkabingon, joka tukee lapsen tunteiden tunnistamisen taitoja, mielikuvitusta ja sorminäppäryyttä. Hieman isompi bingoaja hoksasi heti mistä oli kysymys: Ihan jo pelkän mustikan olemuksesta voi erotella inhimillisiä piirteitä, tulkita ne tunteiksi tai mielialoiksi. Niinpä hän ihan innostuneena etsi tunteikkaita mustikoita ja tulkitsi niiden luonnetta joskus naamavärkin perusteella, joskus sijainnin tai syödyksi tulemisen kohtalon.

Tässä bingossa uskoimme kierrätyspaperin voimaan ja piirsimme pohjan itse käyttäen teippirullaa ympyrämuottina sekä fonttina perinteikästä käsinkirjoitettua.

Tämä bingo vaatii lukutaitoa tai lukuapua, mutta samanlaisenhan voisi toteuttaa kuvapohjalla. Itse olen herännyt miettimään, että tunnetilojen tulkitseminen pelkän sanavihjeen avulla on tärkeää tämän ajan lapselle. Sanallinen vihje haastaa lasta pohtimaan sanojen merkitystä ja oppimaan tunteista niiden kaikissa vivahteissa. Aikuinen myös näkee, mitä lapsi jo ymmärtää.

Putoamme emojien ilmemaailmaan jo niin varhain, että tunteiden tunnistaminen vaikkapa vain kirjoitetusta tekstistä ei ole yhtä itsestäänselvää kuin ennen. Samalla ihmisten välisessä viestinnässä kaikki muuttuu hassuksi, ironiseksi tai sarkastiseksi vähän liian helposti vakavissakin asioissa. Kuinkahan moni huolestuisi vaikkapa minun hyvinvoinnistani, jos lakkaisin käyttämästä keltaisia hymynaamoja päivittäisissä viesteissäni? Lapsen maailmassa kulkevat tasaisena sähköisenä virtana jo alkuluokilta asti viestit, joiden kirjoitettu sisältö pelkistyy ja asioita korostetaan adjektiivien sijaan kuvilla. Ihmisten välinen vuorovaikutus on jotain ihan muuta kuin yksinkertaisella 90-luvulla ja nyt jos koskaan on lukemisen ja rikkaan kielen syytä pitää pintansa.

Viisivuotias reipas mustikkamies haastoi itsensä sorminäppäryydessä, teki vähän tiukkaa kiikkerällä kivellä, mutta hyvä tuli.

Lapsen tapa tarttua tähän bingoon kertoo ehkä jotain hänen tavastaan nähdä maailmaa, huumorintajustaan tai empaattisuudestaan. 5-vuotiaalle abstraktin ajattelun taso oli hieman hankalaa, joten hän lähti toteuttamaan mustikkabingoa ihan omalla tavallaan: Hän rakenteli ilmeitä ja halusi tehdä niitä myös itse. Hänelle oli myös hyvin tärkeää syödä mustikat palkintona näkemästään vaivasta. 8-vuotias taas heittäytyi hassuttelemaan ja oman mielikuvituksen viihdyttävä voima toimi hyvänä motivoijana, vaikka äiti käski. Hauskaa on huomata, että vaikka maailma muuttuu valmiimmaksi, on mielikuvitus yhä koskematonta maaperää.

8-vuotiaan bingoajan näkemys mustikan sielunmaisemasta.

Voisikohan tästä olla iloa myös aikuiselle? Haastan kokeilemaan. Pieni mielikuvituksen taivuttelu tekee aina hyvää, mustikoiden tarkkailusta puhumattakaan.