Minun syntymäpäivieni aihe on kemia. Tämä julistus tehtiin viime vuoden puolella ja tammikuulle pärähti juhlapäivä kalenteriin. Ja pakkohan oli ottaa aiheesta koppia, olihan tuleva sankari jo henkisesti täysin valmistautunut siihen, että syntymäpäivät ovat suuri pettymys. Viime vuoden juhlat pilasi koronarajoitukset ja nyt ovat varmaan kaikki jo hänet unohtaneet. Heti nousi mieleeni yksi hyvä syy pitää kemialliset juhlat: Sopii erinomaisesti tilaisuuteen, jossa tulevia tieteilijöitä on paikalla vain kourallinen. Meillä vieraita taisi olla neljä, ja se oli juuri sopiva määrä tähän ponnistukseen. Mutta mitä siellä keittiökemiallisissa juhlissa voisi sitten tapahtua? Siitä kerron teille meidän versiomme nyt. Ja valitan jo etukäteen valokuvien vauhdikasta laatua, oli kädet täynnä. Koko ajan. Valmistaudu siihen, jos aiot seurata jäljissämme.
Puhutaanpa ensin hieman varustautumisesta. Tämä keittiökemiatouhu on hirvittävän hauskaa, opettavaista ja kekseliästä, mutta lähtee aina ihan hanskasta. Jos siis mietit onko vahakangasliina liian mauton muuhun sisustukseen, niin hetkeäkään en katunut sen laittamista. Kamalaa on, jos joka välissä pitää varoa sotkemista (koska se on mahdotonta) tai vaatteiden likaantumista. Kakkoset päälle ykköstason juhliin siis. Meidän juhlissa oli pääosin eskareita, joista suurin osa osasi jo lutata omatoimisesti, etenkin jos oli aiemmin tehnyt jotain vastaavaa, mutta osa tarvitsi apua. Erityisen hyödyllisiksi koin keskelle pöytää asetetut kaksi isompaa astiaa, joista toisessa oli puhdasta vettä huuhteluun ja toinen oli jätekemikaaleille, joita kemistien kokeiluista syntyi. Aikaa olisi tarvittu loputtomiin, tunti nyt vähintään ja senkin jälkeen osa jäi vielä omatoimisiin testailuihin pöydän äärelle.
Oli kädet täynnä. Koko ajan. Valmistaudu siihen, jos aiot seurata jäljissämme.
Juhlien alussa jokainen pääsi perinteisen onginnan pariin. Onkimispussista tuli kieltä värjäävien ja poksuvien karkkien sekä muiden olennaisuuksien lisäksi jokaiselle oma pipetti, pieni suppilo ja muovipullo testejä varten. Ja koska detaljit tekevät juhlan, sai jokainen myös oman tiedemiespassin, joka aluksi oli piilotettu raaputustarran alle. Kolikon avulla saattoi paljastaa oman tiedehahmonsa vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet.
Näiden varusteiden kanssa kirmasimme pöydän ääreen tekemään kemiallisia kokeitamme sankarin valitsemassa järjestyksessä. Puolet hauskuudestahan on se oma kokeilu ja testailu, joten sille kannattaa antaa viimeistään lopussa aikaa. Seuraavaksi kerron teille itse testeistä, joita me teimme ja voitte ottaa tästä vinkkiä:
- PH -testit. Klassikko kemiantunneilta. Tässä kokeessa saadaan nesteen väri vaihtumaan happamuuden ja emäksisyyden vaihtelun kautta. Perusliemenä eli indikaattorinesteenä toimii punakaalimehu. Sitä saa vaikkapa niin, että suikaloi vajaan puolikkaan punakaalin kulhoon ja kaataa kiehahtanutta vettä litran verran päälle. Hetken liottuaan neste on muuttunut ihanan violetiksi ja tyrmäävän tuoksuvaiseksi testinesteeksi. Kun tätä lientä kaataa testipulloon, saa sen värin muuttumaan happamilla ja emäksisillä aineilla. Me kokeilimme sitruunamehulla, etikalla, ruokasoodalla ja pesuaineella. Osa kokeili myös ihan kaikkea sekaisin, että saako väriä palautumaan takaisin muuttamalla ph:ta. Enpä muista miten kävi. Tämä oli sankarin oma suurin toive ja suosikki. Ja koko joukko oli innosta tohkeissaan, kun sai testailla oikealla pipetillä.
- Karkkisateenkaari. Tarvitaan kourallinen Skittles-karkkeja ja laakea lautanen. Ehkä kuitenkin hyvä, jos reunat kohoavat hiukan ylöspäin. Tässä kokeessa lapset asettivat yhteisiin rinkeihin karkkeja. En raaskinut antaa jokaiselle omaa, koska kamalaa laittaa karkkia roskiin. Ja vielä kamalampaa syödä ne testin jälkeen. Kun kehä oli valmis, kaadoin varovasti vettä lautasen keskelle kunnes karkkien pohjat uivat vedessä. Sitten piti odottaa ehkä 15 sekuntia ja simsalabim! Upea värikaruselli liukeni lautasen keskelle. Joku keksi jälkeenpäin tehdä siihen hammastikulla pyörteitä, toinen upotti palan poretabletista ja sai aikaan ruskeaa liejua. Tämä kokeilu on siitä hyvä, että siinä menee vain hetki ja se on hyvin yksinkertainen toteuttaa.
- Glitter-kuohu. Lasten lemmikki, oma suhteeni on hieman ristiriitainen. Jokainen sai parin kanssa purkin kannen tai muun pienen kupposen, jonka pohjalla oli pari teelusikallista ruokasoodaa. Sitten nämä taiteilijatieteilijät kuorruttivat soodansa kaikilla erilaisilla glittereillä (irtoglitteriä, ei liimaa) niin että sooda peittyi. Kun tämä oli tehty, saivat he varovasti pipetilla lisätä kuppiinsa etikkaa. Sooda ja etikka yhdessä synnyttivät kuohun, joka sai glitterit helmeilemään kaikissa valoissaan ja ihastuneet huokailut täyttivät keittiön pöytämme. Mutta sitten se ristiriitainen osuus. Siivous. Tämä tökötti aiheutti minulle harmaita hiuksia, sillä sitä oli sitten joka paikassa. Ja yhdessä ruokaöljyn kanssa se muodosti liiton, jota mikään pesuaine ei oikein tuntunut voittavan. Ratkaisu: Tehkää kertakäyttöastioihin, tai valuttakaa glitterit vaikka suodatinpussiin. Eikä nämäkään keinot mitään ratkaisuja tässä sopassa ole. Viemäriin en laskisi, enkä luontoon!
- Värikerrokset. Tätä testiä emme ehtineet tekemään juhlissa, vaan after partyissa pienen ja valikoidun joukon kanssa. Tämä olikin vaan hyvä asia, sillä värikerrosten tekeminen vaatii keskittymistä ja hengityksenpidättelyä, juhlaväki oli ehkä molemmissa altavastaajina. Olin tehnyt pulloihin sokerilientä, joissa sokerin määrä vaihteli suhteessa nesteeseen. Tökötein oli ehkä suhteessa 70% sokeria, 30% vettä, seuraava 50% -50% ja laihin liuos noin 30% sokeria ja 70% vettä. Värjäsin nämä vesiväreillä ja merkkasin pullot. Sokerinesteet valutettiin varovasti reunaa pitkin koeputkeen niin, että tihein siirappi tuli pohjalle, vetisemmät järjestyksessä päälle. Koska nesteiden tiheys vaihteli, eivät ne sekoittuneet vaan syntyi kauniita värikerroksia. Sokeriliuokset toimivat parhaiten, kun ne saivat muhia rauhassa ihan pari päivää hyllyn päällä, hätäisesti tehdyt meinasivat sekoittua helpommin. Mutta tämä oli selvästi taitotasoltaan vaativampi homma.
- Laavalamppu. Todellinen shown pysäyttäjä ja juhlien huipennus. Jokainen lapsonen pesi tahmean pullonsa ja täytti sen liki puoliväliin vedellä. Sitten he värjäsivät pensselin ja vesivärien avulla itselleen juuri sopivan taikaliemen. Tähän päälle aikuinen kaatoi melkein yhtä paljon kuin nestettä kaupan edullisinta ruokaöljyä. Nyt alkoi hauskuus: Kun pulloon pudotti pieniä herneen kokoisia paloja vitamiiniporetabletista, alkoi se porista pullossa ja puskea kuplia öljyn läpi saaden aikaan laavalamppuefektejä ja miniavaruusmyrskyjä. Tätä jaksoi tehdä vaikka kuinka kauan, mutta valitettavasti sama päti myös loppusiivoukseen. Ehkäpä kuitenkin se oli sen arvoista.
Joku keksi jälkeenpäin tehdä siihen hammastikulla pyörteitä, toinen upotti palan poretabletista ja sai aikaan ruskeaa liejua.
Keittiökemiaa kaipaillaan meillä vielä nyt helmikuussakin, ja kivi vieri sydämeltä, kun syntymäpäivien pettymyksen pelko vaihtui kokemukseen parhaista juhlista ikinä. Vaatiihan tällainen rypistys aina aikuiselta ylimääräistä vaivannäköä, mutta toisaalta se taitaa välillä kuulua vanhemmuuteen vahvistaa lapsen itsetuntoa hyvillä jaetuilla kokemuksilla ja osoittaa että hänen pienet mielipiteensä ovat hyviä ja tärkeitä.
