Huomenna hypätään vihreiden ajatusten mereen, kun Green Care Finland ry:n vuotuiset ja valtakunnalliset Green Care -päivät koittavat. Olen siellä ilolla ja kunnialla vetämässä yhtä luontovoiman työpajoista, ja vähän sen tueksikin rakensin tällaisen materiaalin kaikkien käyttöön. Kuinka sinun luontosuhteesi voi? Oletko ajatellut koko asiaa? Saatko siltä tarpeeksi huomiota, tykkäätkö koko luonnosta? Mistä siinä tykkäät ja mitä siltä tarvitset? Huomaatko itse koko tyyppiä?
Tästä tekstin alta voit tulostaa 32 korttia, joiden avulla voit itseksesi, tuttujen kanssa, asiakkaiden kanssa tai muussa ryhmässä pohtia luonnon olemassaoloa ja merkitystä sinun elämässäsi. Ehdotan, että leikkaat ja laminoit ne ja otat mukaasi metsään porukkasi kanssa. Arpokaa kysymyksiä, piilottakaa niitä tai valitkaa toisillenne.
Jos ryhmäsi on sellainen, ettei luontoon meneminen ole vaihtoehto, niin keräile koriin erilaisissa maastoissa olevia materiaaleja hypisteltäväksi samalla kun käytte korttien sisältöjä läpi mukavasti pöydän ääressä kahvikupin ja villasukkien kanssa. Materiaaleja voisi etsiä vaikkapa metsästä, pihasta, ojasta, pellonreunasta, rannasta ja kukkapenkistä, toki jokamiehenoikeudet mielessä pitäen.
Oikein innostavia ja ajatuksia avartavia luontosuhteenherättelyhetkiä sinulle! Omaan ja ammatilliseen käyttöön:
Jos ei oikein osaa istua hiljaa luonnossa tekemättä mitään, voi siellä aivan yhtä hyvin istua hiljaa tehden jotain. Mielellään tietysti jotain pikkuisen turhaa ja hulvatonta, jonka merkittävyyden hahmottaa vasta sitten kun mieli on hyvä ja virkeä. Itse karkasin tietokoneruudun ääreltä happihyppelylle lähimetsään kädessäni muista projekteista jäänyt kanaverkon palanen. Ajatuksenani oli rakentaa metsän tuijottaja, vanha sammalnaama, muistuttamaan meitä metsän eläväisestä luonteesta ja hiljaisesta kuhinasta, joka siellä käy kun emme huomaa. Sammalnaamaan rakentuu aina myös tekijänsä kädenjälki, joten tavallaan se on kuin omakuva.
Muista aina luonnonmateriaaleja kerätessäsi jokamiehenoikeudet ja kunnioita maan pohjakerrosta etteivät sammaleet ja jäkälät ahdistu.
Taivuttele pieni kanaverkon palanen kuperammaksi naamiota muistuttamaan, taputtele sen ylle ja alle sammalta, heinää, risuja tai muita maasta löytyviä elementtejä, joita on sen verran tyrkyllä että pinta peittyy. Muista aina luonnosta kerätessäsi jokamiehenoikeudet ja kunnioita maan pohjakerrosta etteivät sammaleet ja jäkälät ahdistu. Itse nappasin oman sammaleeni kiven päältä luvan kanssa.
Sammalnaaman kerrokset kiinnitetään parsinneulalla ja langalla, omani oli ohutta villalankaa jostain kaapin perukoilta. Väri kuin väri uppoaa aika hyvin piiloon pehmeisiin metsän materiaaleihin, joten kauppaan ei tätä varten tarvitse lähteä jos lankaa vain on. Metalliverkko alla kiinnittää ja kiristää langan. Itse en kuulu käsityöihmisten heimoon, olen tekijänä enemmänkin summittainen huitelija, mutta tällainen vapaa neulankäyttö oli oikeastaan helppoa, nopeaa ja hauskaa. Onnistuisi varmasti myös koululaisilta yhtä hyvin kuin aikuisiltakin. Yhdistetty bilsan, kässän, kuviksen ja liikan tunti, mikä mahtava päivä.
Nyt pieni mindfulness-vinkki, jota pääsin itse carpe diem -henkisesti kokeilemaan: Tiputa parsinneula sammalikkoon, tyhjennä mielesi sanoista tai tunteista ja hengitä syvään. Älä liiku. Syvään hengitellen käy läpi yksityiskohtaisesti jokainen mättään painauma ja pudonnut lehti, harjoituksen lopussa voit jopa hellästi tai rajummin taputella pohjakerroksen muotoja ja tunnustella niiden teräviä yksityiskohtia. Eihän se neula sieltä hetkeen löydy, mutta unohtuu muu maailma. Lopulta ratkaisukeskeisesti voit vääntää rautalangasta diy -parsinneulan ja käyttää sitä kömpelönä korvikkeena siihen asti, kunnes silmäsi osuu noin puolen metrin päähän kummulle, jonka päällä neula sinua iloisesti yhdellä silmällään katselee.
Kun pohjakerros on kiinnitetty muutamalla langanpistolla, voi otsan ja nenän korkeammalle kohoavia kohtia pohjustaa kepeillä tai kävyillä, jotka kiinnittää taas parilla pistolla. Ja voihan sen nenän tehdä vaikka kävystä, minä pidän sammalista mutta kukin taaplaa tyylillään. Näiden keppirakenteiden päälle voi alkaa parsimaan värejä, muotoja ja pienempiä yksityiskohtia. Lisää parsinneulanpistoja noin 1-2 cm välein niin kauan, että rakennelma tuntuu pysyvän kasassa. Lisäile kerroksia, jos joku kohta tuntuu jäävän latteaksi.
Tällaiset metsien tuijottajat luovat aina vahvoja mielikuvia, jotka poukkoilevat saduista luonnonsuojeluun. Voit ottaa aikaa sammalnaamaa tehdessäsi oman luontosuhteesi peilaamiseen: Onko luonto sinulle tuttu vai vieras, onko käsien työntäminen märkiin mättäisiin miellyttävää? Tuijottavatko sinua sammalnaamastasi vakavat, lempeät, pelottavat, syyllistävät vai iloisen hilpeät kasvot? Elämme ajassa, jossa luontosuhteen muotoutuminen muuttuu: Luontoon lähteminen vaatii tulevilta aikuisilta enemmän tahtoa ja aloitteellisuutta, kun lapsuutemme kesälomakohteet eivät enää sijaitse maaseudun taloissa tai järvien rannoilla. Ne ovat lopulta isoja asioita, joita ei ehkä helposti huomaa, kun luontoon lähteminen on vielä itselle itsestäänselvyys.
Viimeistele sammalnaamasi silmillä, suulla, seppeleillä, sarvilla, parralla ja ihan millä vaan. Kanaverkkorakenteen taakse on helppo viritellä ripustuslenkki ja ulkosalla nämä pysyvät hyvinä pitkälle talveen.
Olen suurten marjanpoimijoiden sukua. Aina siihen aikaan vuodesta, kun keskikesä taipuu kohti loppuaan ja aamukaste viipyy nurmikolla jo vähän pidempään, alkavat varaston nurkissa olevat tyhjät ämpärit siirtyä näkösälle. Ämpäreitä löytyy perinteisiä kymmenlitraisia mustikoille ja puolukoille, matalampia ja pienempiä helposti muhjuuntuville vadelmille tai aivan erinomaisena vuotena lakoille. Joissain on hyvä sanka polkupyörän sarveen ripustamista varten, toiset taas ovat erityisen värisiä, jotta näkyisivät kankaalla kauas.
Kun mummoni vielä eli, kutsuttiin tätä vuodenaikaa marjassa hyppäämiseksi. Aamuvarhain hypättiin suolle tai kosteaan kuusimetsään ennen mäkärien ja kärpästen ylivaltaa. Keskipäivä pyhitettiin marjapuskille, joiden sato keitettiin kesäkeittiössä kymmeniksi ja kymmeniksi mehupulloiksi. Illalla siivottiin marjoja ja vanhempi polvi muisteli kuinka hauskaa lapsena oli puhdistaa mustikoita tuulessa hulmuavan lakanan päällä. Itse aina välillä tuumiskelin, että mihin se hauskuus katosi, kenties tuntien nyppimiseen, mutta puhtaan kiiltävä sangollinen marjoja on kuin lapsen saaminen: Tuska unohtuu nopeasti.
Viime vuodet ovat olleet kiireisiä. Takapenkki täynnä pieniä ihmettelijöitä ei enää olekaan aivan yksinkertaista ajella paria tuntia lapsuuden takuuvarmoille marjamättäille. Ja mikään ei ole sen vaikeampaa kuin lähteä samoilemaan vieraille konnuille ämpärin kanssa toivoen, että löytäisi sen uuden marjapaikan. Uusi metsä on vieras ja hankala: väärästä kohtaa kuiva ja korkea. Se vaatii vuosien kesytyksen, ennenkuin se avaa ovensa uudelle marjastajalle. Sitkeästi kaikki nämä vuodet marjat ovat uskollisesti kuitenkin löytäneet tiensä pakastimeemme. Vanhempi polvi on kulkenut metsiä ja pitänyt yllä suurten marjastajien ketjua.
Marjankaipuussaan on välillä hauskaa rustailla marjoja paperille. Pyöreillä muodoilla leikkittelyssä on jotain terapeuttista ja ihanan lapsenomaista. Näihin täpliin, läiskiin ja pilkkuihin upotessaan voi samalla tehdä mielikuvamatkaa omille lempipaikoilleen metsän kätköissä.
Tänä kesänä koitti hetki, jolloin pääsin lähtemään mustikkaan ystäväni kanssa. Otin ämpärini, sen värikkään, ja kumisaappaat, ne ehjät, sekä sukumme tottuneilta naisilta opitun varusteista tärkeimmän: vaalean pitkähihaisen puuvillapaidan. Se on kuumalla viileä ja väljyydessään ylivetoinen hyönteisiä vastaan. Päähäni sidoin huivin, aivan kuten mummonikin oli aina tehnyt. Metsä tervehti minua hiljaisuudellaan ja hempeällä huojunnallaan. Korppi selvitteli kurkkuaan jossain kauempana. Hiljakseen mustikat ropisivat ämpäriin ja keho toisti liikesarjaa, joka oli kuin vanha tuttu. Marjassa hypättiin jälleen.
Illalla ennen nukahtamista, kun suljin silmäni, tanssivat hetken aikaa luomien sisäpinnoilla iloiset mehukkaat mustikat.
