Ötönoppa – arvoituksellisten öttiäisten rakentelugeneraattori

Joskus viime vuonna tykästyin kehittelemään piirtelijöille taulukoita, joissa luotiin hahmoja nopan avulla. Nyt kun kevätlinnut laulaa ja rikkaruohot kurkkii, niin ei sitä malta olla sisällä ollenkaan. Ulos voi nyt alla olevasta tiedostoliitteestä ladata mukaansa Ötönopan.

Tulostettavan taulukon ja nopan avulla voi lähteä rakentelemaan ulos ötököitä ja katsoa millaisia tulee! Taulukossa on kahta numeroa vastaamassa aina kaksi eri luonnonmateriaalia, jotta ei etsimisestä ei tule liian hankalaa erilaisissa luontoympäristöissä. Näiden rakentelu vaatii varmasti pientä luovuutta ja hahmotusta. Samalla saa tutkia mitä ulkoa löytyy ja tunnistaa erilaisia asioita.

Muistakaahan ne jokamiehenoikeudet! Jos se on kiinni, sitä ei voi ottaa :D.

Moni varmaan miettii, että voisiko ne fontit olla vähän selkeämpiä ja laitettu vaikkapa tietokoneella. Voisi ne, mutta käsin piirtäminen on sata kertaa hauskempaa.

Lataa ötönoppasi omaan tai ammatilliseen käyttöön tästä. Ja tervetuloa seurailemaan Instaan tai Facebookiin @latvarelli.

Legoukkelit retkellä ja muita valokuvia

Olemme tässä hurahtaneet aika ajoin tuijottelemaan Instagramissa legovalokuvaajia, nimenomaan niitä sellaisia, jotka rakentavat tyyppejä ja skenaarioita luontoyhteyteen ja saavat aikaan todella hienoja tunnelmia. Kevät tuli, lumi suli ja Lego-ukkelikin saattoi jo sanoa puli puli. Siksi lähdimme kokeilemaan varsin nopealla ja matalalla kynnyksellä legovalokuvausta kotimetsään. Lapset x 3 nappasivat haluamansa keskushenkilöt matkaan kannelliseen rasiaan (!) (arvaatteko miksi huutomerkki?) ja lähtivät vapaasti toteuttamaan itseään pelkästään Instagramista saamiensa visuaalisten tärppien innoittamina.

Tämä oli kyllä innostavaa ja hauskaa puuhaa, sekä leikin että luovuuden että kasvattajan kokeman hyödyllisyyden kautta. Kuvien tapahtumien rakentelu oli innostavaa ja kannusti lapsia kehittämään omaa tarinaansa: kuin itsestään syntyi juonia, jatkotapahtumia ja mielikuvia maaston käytöstä. Visuaalinen maailma muuttui siis tarinallisuudeksi, jonka punaista lankaa rakensi lapsi itse.

Toisena näkökulmana syntyi minäkeskeistä kerrontaa: Tyyppi olikin valokuvien rakentaja itse. Ukkeli meni istumaan kannon päälle, vaeltelemaan vuoristoon ja lämmittelemään saunaan ilta-auringon loisteessa. Tekemään sellaisia asioita, jotka tekisivät hahmon luojankin onnelliseksi. Kuvista syntyi hyvää mieltä, mutta niiden rakentaminen oli hyvin vakava asia, johon ei auttanut aikuisen mennä säätämään omiaan.

Väkisinkin tuli mieleen tässä yhtymäkohdat voimauttavaan valokuvaukseen, jota olen opiskellut aikoja sitten, mutta käyttänyt oppimaani harvakseltaan. Tässäkin oltiin hienossa ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa kuvan rakentajan ja valokuvaajan välillä. Legoukkeleiden asettelijat tarkistivat kuvat joka välissä ja pyysivät korjaamaan kuvakulmia, jotta tarina olisi juuri oikeannäköinen ja tuottaisi heille onnistumisen kokemuksen. Jatkossa kokeillaan kyllä kuvan näppäämistä ihan itse, mutta vielä näin kuralätäköiden aikaan en ottanut riskiä kameran kohtalosta. Itse kuvista tuli mielestäni kertovia ja hienoja, mutta tärkeimpänä antina pidän itse kuvan rakentamiseen liittyvän tarinan luomista ja innostusta, joka sai jo suunnittelemaan jatko-osia.

Mukana oli myös se pienin pahnanpohjimmainen, joka rakensi kuviaan leikin kautta, mutta oli hyvin tyytyväinen onnistuessaan luomaan kauniin ja harmonisen kuvan ponien piknikistä. Hänen tarinansa oli vielä päivärytmin ja arkeen kuuluvien rutiinien tarinaa, mutta se oli aika hauskaa seurattavaa kuinka pieni leikki-ikäinenkin osasi rakentaa loogista kuvastoa omasta arjestaan.

Lähtekää tekin kokeilemaan legoilla, muovieläimillä, prinsessoilla tai millä keksittekään. Lämmin suositus!

Taidokkaita toukkia taitojen hahmottamisen avuksi lapsille

Missä sinä olet hyvä? Mitä sinä osaat? Oletko omasta mielestäsi enemmän tekijätyyppiä vai pohdiskelija? Tykkäätkö liikkua tai ilmaista itseäsi? Keikutko kantojen päällä kauemmin kuin muut tai osaatko aivan erityisen hyvin pysähtyä auringonlaskun äärelle? Ovatko sinun huipputaitosi sellaisia, jotka näkyy tai kuuluu jo kauas vai huomaako ne vasta pidemmän tuntemisen jälkeen?

Entäpä muut ihmiset lähelläsi: Millaisia taitoja he sinussa näkevät? Tai miten sinä näet kaverin vierelläsi? Mitkä taidot olisivat sellaisia, joita ehdottomasti haluaisit opetella lisää? Mikä sinua ei kertakaikkiaan oikein kiinnosta? Tai onko jokin tekemisen aihe, josta saat harmaita hiuksia ja näppylöitä?

Latvarellin Taidokkaat toukat -kotikutoinen korttisarja avaa ammatilliseen tai yksityiseen käyttöön 33 leikki-ikäisen tai koululaisen perustouhua. Voit tulostaa kortit, leikata ja laminoida ja ottaa tueksi silloin, kun haluat vähän visuaalista apua lapsen tai lapsiryhmän taitojen kartoittamiseen.

Alkunsa toukat saivat ihan kotona tapahtuneesta hetkestä, kun 9-vuotias piti ihan mahdottomana vastata kysymykseen ”missä sinä olet hyvä?”. Mieleen tuli pelkkiä humpuukeja ja älämölöjä, mutta kuvien kautta ne tuppisuutkin usein alkavat vähintään sulkemaan pois kiinnostuksen aiheitaan. Koko korttisarjasta oli alussa hankalaa valikoida, kun oma itsetuntemus on vasta rakentumassa, mutta kortteja saattoi asettaa myös muutaman riveihin, joista lapsi valitsi sen parhaiten hallussa olevan taitonsa.

Latvarelli on Tampereen pohjoisessa kolkassa asustava yhden naisen yritys. Latvarelli yhdistää taidetta, luovuutta ja luontoa Green Care -otteella, mutta nämä vuorovaikutusta tukevat menetelmät ovat myös lähellä sydäntä ja blogista niitä löytyy matkan varrelta ammatilliseen tai yksityiseen käyttöön.

Askartele Luonnon Lemmenlinssi kaikille ulkoilunkipeille ystävänpäivään!

Ystävänpäivä. Se oli niin ihanaa kun oltiin vielä ala-asteella. Halisydämiä, askarteluja, kortteja, kimalletta, naamiaisasuja ja salaisia posteja. Nykypäivänä taitaa käydä minullekin niin, että ystävät kuitataan giffeillä ja lapset pullapussilla. Jotenkin ei enää jaksa sitä krääsäosuutta, vaikka periaatteessa itse päivä onkin minusta oikein kiva asia.

Mutta ystävänpäivänä, kuten muinakin päivinä, mennään joka tapauksessa pihalle! Niin voihan sitä silläkin tavalla juhlistaa, että havainnoi ystäväämme luontoa yhdessä oman ystävän tai pikku porukan kanssa. Ylitin itseni askarteluasiassa ja kehittelin Luonnon Lemmenlinssin. Tarvitset vain teippiä, vessapaperirullan per osallistuja sekä sakset, niin voitte kaikki kokea maailmaa erityisen sydämellisellä tavalla.

Pikaohjeet linssin valmistukseen.

Luonnon lemmenlinssi on siis paperirullaan kiinnitetty musta paperin pala, johon on leikattu sydämen muotoinen aukko. Kuvasta voit katsoa kuinka minä sen toteutin. Sitähän voisi vielä koristella aivan ihastuttavaksi, mutta tosiasia on, että lumivauriot saattavat vetistää upeat toteutukset.

Linssin idea on sellainen, että yhdessä kaverin kanssa tai porukalla mennään ulos etsimään mahdollisimman monia erilaisia sydämiä linssin avulla, Erilaisuutta tuovat värit, pinnat, valoisuudet, kuviot ja muut luonnossa esiintyvät struktuurit. Tämän kirjoituksen lopusta voit tulostaa rastitehtävä pdf:n, jossa on esitelty 12 erilaista sydäntä, niitä voitte etsiskellä. Voitte myös etsiä omaa lempisydänmaisemaa, mikä on katsojan silmään kaikista kaunein. Tai isompien kanssa liittää rullan kännykän kameraan, ja tehdä kuvakokoelmia erilaisista sydämistä, siitäkin on kuva tässä alla.

Kännykän kameran läpi kuvatessa on hyvä tehdä kaverin kanssa yhteistyötä, sillä kädet meinaavat loppua kesken. Huomatkaa tarkentaa kameran kuva sinne sydämeen, niin saatte esille yksityiskohtia.

Muistakaa ottaa mukaan lempeyttä ja ystävällistä mieltä, sillä talven aika on värimaailmaltaan aika haastava, otatte sitten kesällä uusiksi ja muistelette miten ratkaisitte värihaasteet lumiseen aikaan. Sydämellistä ystävänpäivää ja muistakaa katsoa luontoa sillä silmällä!

Tästä voit ladata tulostettavan pdf-tiedoston Luonnon Lemmenlinssiä varten yksityiseen tai ammatilliseen käyttöön:

Keittiökemiaa ja juhlatunnelmia

Minun syntymäpäivieni aihe on kemia. Tämä julistus tehtiin viime vuoden puolella ja tammikuulle pärähti juhlapäivä kalenteriin. Ja pakkohan oli ottaa aiheesta koppia, olihan tuleva sankari jo henkisesti täysin valmistautunut siihen, että syntymäpäivät ovat suuri pettymys. Viime vuoden juhlat pilasi koronarajoitukset ja nyt ovat varmaan kaikki jo hänet unohtaneet. Heti nousi mieleeni yksi hyvä syy pitää kemialliset juhlat: Sopii erinomaisesti tilaisuuteen, jossa tulevia tieteilijöitä on paikalla vain kourallinen. Meillä vieraita taisi olla neljä, ja se oli juuri sopiva määrä tähän ponnistukseen. Mutta mitä siellä keittiökemiallisissa juhlissa voisi sitten tapahtua? Siitä kerron teille meidän versiomme nyt. Ja valitan jo etukäteen valokuvien vauhdikasta laatua, oli kädet täynnä. Koko ajan. Valmistaudu siihen, jos aiot seurata jäljissämme.

Puhutaanpa ensin hieman varustautumisesta. Tämä keittiökemiatouhu on hirvittävän hauskaa, opettavaista ja kekseliästä, mutta lähtee aina ihan hanskasta. Jos siis mietit onko vahakangasliina liian mauton muuhun sisustukseen, niin hetkeäkään en katunut sen laittamista. Kamalaa on, jos joka välissä pitää varoa sotkemista (koska se on mahdotonta) tai vaatteiden likaantumista. Kakkoset päälle ykköstason juhliin siis. Meidän juhlissa oli pääosin eskareita, joista suurin osa osasi jo lutata omatoimisesti, etenkin jos oli aiemmin tehnyt jotain vastaavaa, mutta osa tarvitsi apua. Erityisen hyödyllisiksi koin keskelle pöytää asetetut kaksi isompaa astiaa, joista toisessa oli puhdasta vettä huuhteluun ja toinen oli jätekemikaaleille, joita kemistien kokeiluista syntyi. Aikaa olisi tarvittu loputtomiin, tunti nyt vähintään ja senkin jälkeen osa jäi vielä omatoimisiin testailuihin pöydän äärelle.

Oli kädet täynnä. Koko ajan. Valmistaudu siihen, jos aiot seurata jäljissämme.

Juhlien alussa jokainen pääsi perinteisen onginnan pariin. Onkimispussista tuli kieltä värjäävien ja poksuvien karkkien sekä muiden olennaisuuksien lisäksi jokaiselle oma pipetti, pieni suppilo ja muovipullo testejä varten. Ja koska detaljit tekevät juhlan, sai jokainen myös oman tiedemiespassin, joka aluksi oli piilotettu raaputustarran alle. Kolikon avulla saattoi paljastaa oman tiedehahmonsa vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet.

Näiden varusteiden kanssa kirmasimme pöydän ääreen tekemään kemiallisia kokeitamme sankarin valitsemassa järjestyksessä. Puolet hauskuudestahan on se oma kokeilu ja testailu, joten sille kannattaa antaa viimeistään lopussa aikaa. Seuraavaksi kerron teille itse testeistä, joita me teimme ja voitte ottaa tästä vinkkiä:

  1. PH -testit. Klassikko kemiantunneilta. Tässä kokeessa saadaan nesteen väri vaihtumaan happamuuden ja emäksisyyden vaihtelun kautta. Perusliemenä eli indikaattorinesteenä toimii punakaalimehu. Sitä saa vaikkapa niin, että suikaloi vajaan puolikkaan punakaalin kulhoon ja kaataa kiehahtanutta vettä litran verran päälle. Hetken liottuaan neste on muuttunut ihanan violetiksi ja tyrmäävän tuoksuvaiseksi testinesteeksi. Kun tätä lientä kaataa testipulloon, saa sen värin muuttumaan happamilla ja emäksisillä aineilla. Me kokeilimme sitruunamehulla, etikalla, ruokasoodalla ja pesuaineella. Osa kokeili myös ihan kaikkea sekaisin, että saako väriä palautumaan takaisin muuttamalla ph:ta. Enpä muista miten kävi. Tämä oli sankarin oma suurin toive ja suosikki. Ja koko joukko oli innosta tohkeissaan, kun sai testailla oikealla pipetillä.
  2. Karkkisateenkaari. Tarvitaan kourallinen Skittles-karkkeja ja laakea lautanen. Ehkä kuitenkin hyvä, jos reunat kohoavat hiukan ylöspäin. Tässä kokeessa lapset asettivat yhteisiin rinkeihin karkkeja. En raaskinut antaa jokaiselle omaa, koska kamalaa laittaa karkkia roskiin. Ja vielä kamalampaa syödä ne testin jälkeen. Kun kehä oli valmis, kaadoin varovasti vettä lautasen keskelle kunnes karkkien pohjat uivat vedessä. Sitten piti odottaa ehkä 15 sekuntia ja simsalabim! Upea värikaruselli liukeni lautasen keskelle. Joku keksi jälkeenpäin tehdä siihen hammastikulla pyörteitä, toinen upotti palan poretabletista ja sai aikaan ruskeaa liejua. Tämä kokeilu on siitä hyvä, että siinä menee vain hetki ja se on hyvin yksinkertainen toteuttaa.
  3. Glitter-kuohu. Lasten lemmikki, oma suhteeni on hieman ristiriitainen. Jokainen sai parin kanssa purkin kannen tai muun pienen kupposen, jonka pohjalla oli pari teelusikallista ruokasoodaa. Sitten nämä taiteilijatieteilijät kuorruttivat soodansa kaikilla erilaisilla glittereillä (irtoglitteriä, ei liimaa) niin että sooda peittyi. Kun tämä oli tehty, saivat he varovasti pipetilla lisätä kuppiinsa etikkaa. Sooda ja etikka yhdessä synnyttivät kuohun, joka sai glitterit helmeilemään kaikissa valoissaan ja ihastuneet huokailut täyttivät keittiön pöytämme. Mutta sitten se ristiriitainen osuus. Siivous. Tämä tökötti aiheutti minulle harmaita hiuksia, sillä sitä oli sitten joka paikassa. Ja yhdessä ruokaöljyn kanssa se muodosti liiton, jota mikään pesuaine ei oikein tuntunut voittavan. Ratkaisu: Tehkää kertakäyttöastioihin, tai valuttakaa glitterit vaikka suodatinpussiin. Eikä nämäkään keinot mitään ratkaisuja tässä sopassa ole. Viemäriin en laskisi, enkä luontoon!
  4. Värikerrokset. Tätä testiä emme ehtineet tekemään juhlissa, vaan after partyissa pienen ja valikoidun joukon kanssa. Tämä olikin vaan hyvä asia, sillä värikerrosten tekeminen vaatii keskittymistä ja hengityksenpidättelyä, juhlaväki oli ehkä molemmissa altavastaajina. Olin tehnyt pulloihin sokerilientä, joissa sokerin määrä vaihteli suhteessa nesteeseen. Tökötein oli ehkä suhteessa 70% sokeria, 30% vettä, seuraava 50% -50% ja laihin liuos noin 30% sokeria ja 70% vettä. Värjäsin nämä vesiväreillä ja merkkasin pullot. Sokerinesteet valutettiin varovasti reunaa pitkin koeputkeen niin, että tihein siirappi tuli pohjalle, vetisemmät järjestyksessä päälle. Koska nesteiden tiheys vaihteli, eivät ne sekoittuneet vaan syntyi kauniita värikerroksia. Sokeriliuokset toimivat parhaiten, kun ne saivat muhia rauhassa ihan pari päivää hyllyn päällä, hätäisesti tehdyt meinasivat sekoittua helpommin. Mutta tämä oli selvästi taitotasoltaan vaativampi homma.
  5. Laavalamppu. Todellinen shown pysäyttäjä ja juhlien huipennus. Jokainen lapsonen pesi tahmean pullonsa ja täytti sen liki puoliväliin vedellä. Sitten he värjäsivät pensselin ja vesivärien avulla itselleen juuri sopivan taikaliemen. Tähän päälle aikuinen kaatoi melkein yhtä paljon kuin nestettä kaupan edullisinta ruokaöljyä. Nyt alkoi hauskuus: Kun pulloon pudotti pieniä herneen kokoisia paloja vitamiiniporetabletista, alkoi se porista pullossa ja puskea kuplia öljyn läpi saaden aikaan laavalamppuefektejä ja miniavaruusmyrskyjä. Tätä jaksoi tehdä vaikka kuinka kauan, mutta valitettavasti sama päti myös loppusiivoukseen. Ehkäpä kuitenkin se oli sen arvoista.
Laavalampun poreita, sokeriliemiä ja värejä koeputkessa.

Joku keksi jälkeenpäin tehdä siihen hammastikulla pyörteitä, toinen upotti palan poretabletista ja sai aikaan ruskeaa liejua.

Keittiökemiaa kaipaillaan meillä vielä nyt helmikuussakin, ja kivi vieri sydämeltä, kun syntymäpäivien pettymyksen pelko vaihtui kokemukseen parhaista juhlista ikinä. Vaatiihan tällainen rypistys aina aikuiselta ylimääräistä vaivannäköä, mutta toisaalta se taitaa välillä kuulua vanhemmuuteen vahvistaa lapsen itsetuntoa hyvillä jaetuilla kokemuksilla ja osoittaa että hänen pienet mielipiteensä ovat hyviä ja tärkeitä.

Karkkisateenkaaret.

Vanhojen tuttujen metsäbingo

Meidän suvulla on nykyään tapana kokoontua kerran vuodessa metsäretkelle Arpaisille. Väkeä on aika paljon ja kaikki hajallaan ympäri Suomea. Rippijuhlien ja ylioppilaiden aika on ohi, joten luontaisia kokoontumisen paikkoja on aika vähän. Arpaisille saa tulla joka vuosi sellainen porukka, mikä milloinkin menoiltaan ehtii. Tällaiseen väkeen mahtuu erilaisia liikkujia ja ajanviettäjiä: On vikkeläkinttuisia vaeltajia ja valokuvia räpsiviä haaveilijoita. On niitä, jotka leipovat seitsemää sorttia ja sellaisia, jotka tulevat lähikaupan kautta pikaisesti poiketen. On myös sellaisia, jotka kaipaavat järjestettyä ohjelmaa ja heitä, jotka karkaavat nuotiolle syrjään muista. On kukkujia ja nukkujia, palelevia ja hikoilevia, värikkäitä ja villaisia. Kaikenlaisia, kuten joka suvussa. Mutta millä voisi herättää alkujännityksessä tai -kankeudessa sopivaa yhteishenkeä?

Tämän vuoden metsäretkellemme kehittelin metsäbingoa. Sen voi tehdä sulan maan vuodenaikaan milloin tahansa. Miksi ei talvellakin, mutta silloin pitää olla jo aika kekseliästä värisilmää paikalla. Bingon aiheet ovat metsästä kerättäviä pieniä asioita, meidän bingo oli laminoitu ja siinä oli narulenkki jolla se kulki kaulassa, lisäksi taakse oli niitattu minigrip-pussi, johon aarteita keräiltiin. Keräiltävät aiheet sopivat lapsille ja aikuisille. Meistä suurin osa lähti liikkumaan pienissä porukoissa tai pareissa ja teki bingoa yhdessä. Pienet koululaiset ja nuoremmat tarvitsivat aikuisen ohjausta hankalammissa rasteissa.

Kun kaikki rastit on kerätty ja luonnosta siirrytään sisätiloihin tai kauniilla säällä evästaukopaikalle voi miettiä mitä kerrotaan toisille. Katsotaanko kaikki rastit ja löydöt? Isolla porukalla tähän kuluu aikaa. Saako jokainen kysyä yhdeltä osallistujalta yhden rastin, mikä aihe kiinnostaa? Kertooko jokainen parhaasta löydöstään? Koostetaanko rastien löydöksistä pieni luontotaideteos? Sen voi jokainen miettiä oman porukkansa kannalta sopivalla tavalla. Tärkeintä ei ole tehdä kaikkia rasteja tai vaatia täydellistä osallistumista, pienet yhteen hiileen puhaltamisen hetket riittävät.

Meidän porukassa lapset veivät aikuisia, heidän innokkaat äänensä ja kekseliäisyytensä sai kaikki kumartelemaan ainakin suurimman osan rasteista. Meillä yksi rasti oli korvattu tehtävällä, jossa piti etsiä elementti kuvaamaan paikallaolevaa tasavuosia juhlistavaa syntymäpäiväsankaria. Se rasti toivottiin vähintään kaikkien tekevän, sillä löydetyistä ihanista jutuista koostimme sankarille muistoksi taulun, jossa muutamalla sanalla jokainen perusteli valintaansa. Kuultiin ihania oivalluksia ja kauniita sanoja sen verran, mitä puheensorinan läpi kuultiin. Tällaisissa jutuissa huomaa, kuinka samasta suvusta löytyy erilaisia persoonia ja jokainen vähän kasvaa tai muuttuu rippikoulun jälkeen, mutta sitä ei välttämättä huomaa jos ei muista kysyä.

Tästä alta voit tulostaa metsäbingon oman porukkasi käyttöön, toivottavasti se aikaansaa elämyksiä ja rentoa mieltä!

Pikkupiirtäjän Mörkögeneraattori

Kesä hujahti ja syksykin sujahti. Olisi mukavaa sanoa, että tietokone pysyi kiinni koko tämän ajan ja blogi uinaili, mutta oikeasti on ollut silkkaa sinivaloista kiirettä Latvarellin arjessa. Mutta nyt on juuri sopivan pimeää ja synkkyyteen vajoavaa piristävälle mörköpiirtelylle. Latvarellin kynästä aika kotikutoisissa tunnelmissa on syntynyt mörkögeneraattori. Voit tulostaa tiedoston omaan tai ammatilliseen käyttöön tämän kirjoituksen lopusta.

Jotta mörkögeneraattori toimii tarvitset tulosteen lisäksi piirustuspaperia, kyniä ja nopan. Koululaisille tämä on helppoa kuin Frankensteinin luominen, eli vähän säkää ja mielikuvitusta. Ajatuksena on heittää noppaa rivi kerrallaan ja piirtää mallin mukainen muoto. Sarakkeista löytyy pään muoto, silmät, nenä, suu ja mörkömäisiä lisäkkeitä. Valmiiseen hahmoon voi piirtää itse keksityn vartalon tai vaikka puhekuplia. 4-vuotiaan kanssa tehtiin yhdessä: Hän heitti noppaa ja harjoitteli laskemista sekä väritti sen mitä aikuinen piirsi. Lopussa hän myös muisti analysoida millainen mörkö tuli: ”Tuota en kyllä haluaisi nähdä!” oli yleisin kommentti.

Tässä on hauska vaihtoehto päästä lähestyvän Halloweenin tunnelmaan ilman kaupallisia kotkotuksia ja pelkokerroinkin on aika matalalla. Meillä on aina saanut piirrellä mörköjä ja monstereita niin paljon kuin sielu sietää tai mielikuvitus kestää ja tällaisten teemojen ympärille syntyy lapsilla aina kiehtovaa tarinaa. Voi olla, että löydätte itsenne piirtämisen lomassa keskeltä suurta tarinaa. Kehotankin aikuisia lähtemään mukaan piirustuspöydän äärelle, valmis sabluuna sopii vähän töistä puutuneelle mielelle oikein oivasti.

Ei muuta kuin käyttöön! Hytisevää synkeyden aikaa kaikille!

Kasarilasten kesä!

Ikä tuo mukanaan mahdollisuuden: Voin ensimmäistä kertaa kunnolla vertailla aikakausia, joiden välissä on useampi vuosikymmen. Juuri nyt vertailen ahkerasti kesälomaansa viettävien lapsosten arkea ja vertailun aikakautena toimii tietenkin oma lapsuuteni kotoisalla 80-luvulla. Silloin päivissä oli vielä aimo annos maaseudun mummolaa ja kiireisenä hommasta toiseen teputtavia kotitakkisia aikuisia. Huomaan kuinka monta arkista askelta on muuttunut helpommaksi tai yksinkertaisemmaksi meidän nykyvanhempien elämässä. Lapsilla on mahdollisuus laistaa monista kasaritenavan peruspuhteista, kuten perunan pesusta, viimeisten housujen pyykkäämisestä järvessä tai neliön puutteista johtuvasta teltassa nukkumisesta.

Tästä ajatuksesta inspiroituneena lähdinkin laatimaan 80-luvun lapsen kesämökin puuhalistaa. Lista koostuu niistä asioista, joilla me päivämme täytimme halusimme tai emme. Nyt miettiessäni näen nuo kaikki asiat tärkeinä palasina tukemassa lapsen taitojen kehittymistä matkallaan itsestään huolehtivaksi ihmiseksi. Oma pahin pelkoni on, että lapseni kasvavat sellaisessa ympäristössä, missä mitään ei osata tai viitsitä korjata ja olemisen suurin tavoite on täydellisen mukavuuden saavuttaminen. Siksikin siis: porstaa käteen ja matoa koukkuun! Listan puuhat ovat kaikki suhteellisen helppoja toteuttaa pienellä vaivalla ja budjetilla.

Jos et aivan vielä ole vakuuttunut siitä, että nostalgiamatka parantaisi teidänkin lomailuanne, niin muistatko nuotioperunat? Nuotion hiilien alle haudatut folioon käärityt uudet perunat, jotka kypsyivät siellä kutistuen viinirypäleen kokoon vain odottaen voisilmää seurakseen. Entäpä alkukesällä mökkisaunan nurkkaan viedyn koivunoksanipun tuoksun? Tai viimeisen nahistuneen leipäpalan, jonka sai luvan kanssa murustaa rantaveden salakoille? Meidän kasarilasten kesä oli täynnä seesteisiä, aisteja virittäviä, rauhoittavia ja malttiin kannustavia puuhia. Sellaisia asioita, joiden puute haastaa monen nykylapsen arjen sujumista.

Pienen järjen äänen haluan tähän vielä lisätä: 80-luvun lapset olivat jo ajan hengen vuoksi macgyvereita. Puukot heiluivat huolettomasti ja metsäpalovaroitus oli vierasperäinen slangisana. Tässä suhteessa ollaan siis viisastuttu. Toteuta siis ideoitani vapaalla kädellä, riittävällä valvonnalla ja sellaisella tavalla, että homma pysyy hanskassa ja hauskana kaikkien kannalta.

Jos et tällä kertaa halua tarttua nostalgiamatkapakettiin, niin käytä kuitenkin hetki aikaa sen miettimiseen millaiset käytännön taidot itse toivoisit lapsellasi olevan? Onko olemassa jokin asia, mitä ette ole koskaan kokeilleet, vaikka se on aivan olennainen ja luonnollinen osa elämää? Heti tuli mieleen itselleni, että tuleva eskarilaiseni ei ole koskaan maksanut kassalla pienintäkään omaa ostosta. Kaikki tietävät mistä se johtuu, mutta tällaisia katvealueita syntyy helposti arjen kiireessä ja pienillä muutoksilla lapset voi ottaa osaksi toimintaa.

Liitän tähän ladattavan pdf-tiedoston, josta saatte yksityis- tai ammatilliseen käyttöön kasarilasten huippuhetkiä. Listaa voitte toteuttaa hillopurkkiin piilotettujen arpalippusten muodossa tai vaikkapa bingona. Lapsillakin voisi olla hyviä ideoita parhaaseen toteutustapaan! Tervetuloa seurailemaan Latvarellia!

Lataa tästä vihjekortit pääsiäisen munajahtiin!

Pääsiäisen iloisempina pyhinä meillä on tavattu piilotella herkkuja. Tänä vuonna pihapiirin kätköt piilotetaan huolella. Lapsille kerrotaan vain alue, jolla kätköt ovat ja annetaan kori käteen sekä kerrotaan jokaiselle oma väri. Maastosta löytyy helpoilta paikoilta eri värisiä helmiä ja vain oman värisiä on lupa mennä tutkimaan. Helmien (legopalikoiden, värillisten paperinpalojen tai muiden väreillä eroteltavien kohteiden) sijoittelulla voi vaikuttaa vaikeustasoon. Tässä kohtaa on mahdollista haastaa myös aikuisia peliin näyttämään kuinka helmet löytyvät. Mutta reilu peli kannattaa säilyttää ja laittaa eri värit selkeästi tasoille, kuten kiville ja kannoille.

Helmen läheltä löytyy vihjekortti (ladattava tiedosto), joka paljastaa kätkön korkeuden jostain lähistöltä. Ennen tulostusta kannattaa miettiä montako korttia tarvitset, ja tulostaa riittävä määrä kappaleita. Kätköltä, jonka piilottaja siis keksii, löytyy makea yllätys koriin poimittavaksi. Osallistujat keräävät koriin myös helmet. Kun kymmenen on löydetty, on aarre kasassa. Aarteen päättäköön kukin aivan itse etsijöiden mieltymysten mukaan.

Iloista pääsiäisen aikaa! Tulkaa seurailemaan Latvarellia, jos haluatte pysyä kuvioissa! Tämä tiedosto on täällä tervehtimässä teitä vain pääsiäisen pyhien ajan, joten kannataa toimia nopeasti.

Pakko ja sen mahdollisuudet

Koronan ajasta on vaikea kirjoittaa. Se on aivan liian läsnä ankeuttamassa arkeamme ja pelottelemassa piikeillään. Tietoa on yhtä aikaa liikaa ja liian vähän.

Kaikki on muuttunut niistä ajoista kun itse olin lapsi. Perheen saamisen myötä aikaa tarkastelee sukupolvien sykleissä. Maailma näyttäytyy hyvin eri valossa tämän päivän lapsille kuin 80-luvun tenaville. Myös koronan aika on laittanut oman ympäristön uuteen valoon. Saavutetuista eduista ei haluaisi tinkiä, mutta tämän päivän maailma asettaa eteemme jotain sellaista, mikä isoäideillemme oli tuttua: pakon.

Pakko on kuivaa känttyä, kun on kasvanut oman sukupolveni maailmassa. Meillä on ollut vapaus valita ja seurata toiveitamme, meillä on ollut lupa ja kannustus tutkia minäämme ja rakentaa itsetuntoamme individualistisessa ympäristössä. Matkallamme oman elämän loistokkuuteen olemme karistaneet muuttokuormastamme hankalat ihmissuhteet ja epämuodikkaat räsymatot.

Latvarelli: Hirvi

Lastemme maailma etenee yksilöllisessä jatkumossa, mutta siihen on kehittynyt jotain muutakin: Yhä varhaisemmassa vaiheessa huomatut lahjakkuudet ja niiden harjaannuttaminen. Lapsemme harrastavat, ovat kiinnostuneita ja sitoutuvat paljon muuhunkin kuin koulunkäyntiin jo ihan pienestä pitäen. Tätä olen miettinyt paljon, sillä omat lapseni harrastavat hyvin vähän jo maantieteellisistä syistä, että pitäisikö minunkin entistä tarkemmin havainnoida heidän erityisiä kykyjään ja auttaa hiomaan ne huippuunsa ennenkuin kilpaveikot ja -sisaret kiilaavat kauas edelle.

Koronan aika on vienyt harrastavilta lapsilta paljon jättäen tilalle paljaan arjen. Ja sen arjen tarkastelun valossa omat syrjäseudun mukulani ovat vetäneet pidemmän korren: Heidän elämänsä kiinnostuksen kohteet ovat pysyneet ennallaan monipuolisen luontoympäristön ja luovia virikkeitä tursuavien jemmakaappien turvin. Arjen sisällön vastuu on tässä ajassa yksin perheillä. Kotikuvioissa pyöriessä voisikin hetken miettiä sitä omaa lapsuuttaan, jolloin elinpiirimme olivat luonnostaan suppeammat ja touhut vähemmän tavoitteellisia: Mitkä asiat arjessa silloin tuottivat iloa ja voimaa, voisiko niitä tuoda tähän päivään?

Latvarelli: Korppi

Palaan ajatuksissani taas isoäitien aikaan: Heille yhden koronavuoden rajoitukset olisivat ehkä olleet henkisesti paljon kevyempi selättää, kun ei ollut niitä kaikkia saavutettuja etuja, joista ahdistua. Elämä pyöri luonnostaan kodin töissä ja matkailu oli hyvin vähäistä. Heillä oli ehkä muistissaan myös paljon suuremmat uhraukset kuin meillä. Tämän ajatuksen ei ole tarkoitus vähätellä perheiden sosiaalisia tai taloudellisia ahdinkoja tässä ajassa, tiedän että niitä on paljon, vaan pohtia sitä kuinka koko koronarajoitusten ajassa näkyy maailman nopea kehitys ja yksilön sinnittely sen vauhdin kelkassa.

Isoäideillämme oli kenties myös paremmat mahdollisuudet ottaa haltuun vaikeita tilanteita. Pakko sanana sisälsi tiedon siitä, että jos tämän jättäisi tekemättä voisi talo kylmetä, eläimet kuolla tai työmatka jäädä taittamatta. Omalle sukupolvelleni pakko on paljon venyvämpi käsite. Käsitteitä omaan muottiin venyttelevä sukupolveni sekä rakkaat lapsemme olemme hieman hukassa koronarajoitusten edessä: Suurin osa meistä puree hammasta ja tekee parhaansa, mutta sitten ovat ne oman elämänsä supertähdet, jotka tanssivat yössä suuren joukon yläpuolella. Isoäidit olisivat ehkä tienneet paremmin senkin kuinka heitä lähestyä.

Koronan ajasta on vaikea kirjoittaa. Se on aivan liian läsnä ankeuttamassa arkeamme ja pelottelemassa piikeillään. Tietoa on yhtä aikaa liikaa ja liian vähän. Ehkä otamme tästä vaikeasta vuodesta tai parista mukaamme jotain arvokasta: Yksilön vastuun yhteisön hyväksi, yhteisön tuen yksinäisten hyväksi ja aikuisen katseen siirtymisen perhearjen pyörittämisestä sen arjen sisällön laatuun. Lasten vastuuksi jääköön tästä ajasta näkyväksi tuleminen omassa perheessään, leikki ja ulkoilu. He kantavat kapeilla harteillaan aikuisten tympääntyneitä huokailuja, supinoita, uutisten irtosanoja ja käsidesin tuoksua. Ja isoina he muistavat tästä ajasta sen, mitä me heille annamme.

Latvarelli: Karhu