Huolettoman Torvelon joulukorttitehdas

Kohta se taas rapsahtaa postilaatikkoon. Se punainen kuori, jossa on deadline. Se kauhea päivä, mihin mennessä (aivan kohtuuttoman aikaisin) pitää olla tehtynä kymmeniä joulukortteja, jos mielii päästä edullisemmalla postimerkillä. Mielellään kortit täytyy tehdä tietenkin itse, koska hyvänen aika perinteet ja kunnioitus kanssaihmisiä kohtaan velvoittavat. Oma korttisumani tarkoittaa yleensä kymmeniä kortteja juuri niistä materiaaleista, joita tarjolla on. En harrasta askarteluoppaita, -kuvastoja tai joulukorttiaskartelutrendejä. Tavoite on yleensä tehdä ihan kiva kortti pienessä ajassa sellaisella tekniikalla, etteivät ihan kaikki muut kilpakorttikosijat tee samaa.

Tämän vuoden älynväläys oli nopea painaminen softislevyn avulla ja sattumanvaraisuudesta ammentava lopputulos (lue: jos ei tule priimaa, niin kuva-aiheen suurpiirteisyys antaa sen kyllä anteeksi). Kaikki alkoi kuvan raapimisesta softislevyn palaan, mielellään sitä vähän paksumpaa levyä. Hyviä raapimisvälineitä olivat parsinneulat ja cocktail-tikut pikkuväelle, sellainen pistelyväline olisi varmasti myös hyvä, jos sellainen on. Piirustuksen on hyvä olla suurpiirteinen, orgaaninen ja eläväinen, sillä ihan tarkkaa viivaa tai pieniä yksityiskohtia on vaikea tehdä. Partakarvat ja pisteinä toteutetut lumihiutaleet näyttivät erityisen kivoilta. Kun levy on piirretty se leikataan irti haluttuun muotoon. Levyä suunnitellessa kannattaa muuten miettiä se oman leimasintyynyn koko: Varsinkin pikkuväen on helpompaa siirtää mustetta omaan levynpalaan, jos se on pienempi kuin leimasintyyny.

Tonttuja ja kuusimetsää jouluyön usvaisessa tunnelmassa, vain huoleton leimaaja voi saavuttaa moisen salamyhkäisyyden verhon.

Leikattu levynpala liimataan purkinkannen tai paksun pahvin sileälle puolelle, se ei saa jäädä notkolle tai leimaaminen on hankalaa. Kuivuttuaan leimasin painetaan jämäkästi leimasintyynyyn, leimasinta täytyy vähän siirrellä jos se on suurempi kuin tyyny. Purkinkansi oli siitä hyvä, että mustetta pystyi painelemaan myös kannen sisäpuolelta siististi. Itse lorautin kuivuneeseen tyynyyni vähän pullomustetta kyytipojaksi, ei tuntunut siitä suuttuvan, tontut kun olivat aikamoisia mustesyöppöjä. Sitten vaan painelemaan kuvia x määrä! X = lähetettävien joulukorttien määrä ja muutama yli epäonnistumisten varalta.

Tuunatut tontut.

Hyviksi havaittuja leimasinhahmoja olivat karvaiset tontut, utuiset maisemat, joulupallot, mökit ja kuuset. Ihan pieni leimaaja, joka ei muotoja kumartele, voi vain pistellä ja raapia levyn palaa, painotuotteen voi leikata jouluisiin muotoihin vaikkapa piparimuotin (ja äidin) avulla. Epäonnistuneet leimaukset päätin tuunata uuteen uskoon: Jatkoin kuvaa tussilla piirtäen tai valkoisella maalilla sutien, niistäkin tuli välillä ihan hauskoja.

Mökki keskellä joulumaata.

Tehtiin pikkuihmisen kanssa taustapaperia leimaamilleni taloille. Levitimme joka reunasta teipatulle akvarellipaperille vettä, mustetta, glitterliimaa ja karkeaa merisuolaa edellämainitussa järjestyksessä, varoen ettei liima ja suola mene kauheasti sekaisin. Syntyi talven timantteja täynnä oleva tekstuuri, johon mökit istuivat kuin satuun. Olen kuullut huhuja, että myös vesivärit reagoivat merisuolaan samalla tavalla. Paperin kuivuttua suola tulee rapistella pois roskikseen. Teimme pohjia myös akryylimaaleja käyttäen, mahdollisimman värikkäitä tietysti. Lastasimme maalia paksun pahvin avulla ja muistimme lopettaa ajoissa ennenkuin tulos muistutti ruskeaa.

Katkerinta tässä kaikessa on se, kun lapset tekevät niin paljon hienompia juttuja kuin minä. Näitä ei kaikkia ehkä raaski lähettää.
Hippitonttutyttöjen mekko on paperille lastattua akryylimaalia, leimasintyyny vaihtui välillä punaiseen.

Oma korttiläjäni alkaa jo parin illan leimailun jälkeen hipoa riittäviä lukemia, ja pahinta on että nyt se ideoiden keksiminen vasta lähtee käyntiin. Täytyy kirjoittaa ylös ja palata aiheeseen ensi sesonkina. Toivotan kaikille oikein piperrystä välttelevää joulua!