Kategoria: Pöpelikössä pikkuväen kanssa

Lapset heittäytyvät luontoon tavalla, jota aikuinen voi vain kadehtia.

Julkaistu

Kasarilasten kesä!

Ikä tuo mukanaan mahdollisuuden: Voin ensimmäistä kertaa kunnolla vertailla aikakausia, joiden välissä on useampi vuosikymmen. Juuri nyt vertailen ahkerasti kesälomaansa viettävien lapsosten arkea ja vertailun aikakautena toimii tietenkin oma lapsuuteni kotoisalla 80-luvulla. Silloin päivissä oli vielä aimo annos maaseudun mummolaa ja kiireisenä hommasta toiseen teputtavia kotitakkisia aikuisia. Huomaan kuinka monta arkista askelta on muuttunut helpommaksi tai yksinkertaisemmaksi meidän nykyvanhempien elämässä. Lapsilla on mahdollisuus laistaa monista kasaritenavan peruspuhteista, kuten perunan pesusta, viimeisten housujen pyykkäämisestä järvessä tai neliön puutteista johtuvasta teltassa nukkumisesta.

Tästä ajatuksesta inspiroituneena lähdinkin laatimaan 80-luvun lapsen kesämökin puuhalistaa. Lista koostuu niistä asioista, joilla me päivämme täytimme halusimme tai emme. Nyt miettiessäni näen nuo kaikki asiat tärkeinä palasina tukemassa lapsen taitojen kehittymistä matkallaan itsestään huolehtivaksi ihmiseksi. Oma pahin pelkoni on, että lapseni kasvavat sellaisessa ympäristössä, missä mitään ei osata tai viitsitä korjata ja olemisen suurin tavoite on täydellisen mukavuuden saavuttaminen. Siksikin siis: porstaa käteen ja matoa koukkuun! Listan puuhat ovat kaikki suhteellisen helppoja toteuttaa pienellä vaivalla ja budjetilla.

Jos et aivan vielä ole vakuuttunut siitä, että nostalgiamatka parantaisi teidänkin lomailuanne, niin muistatko nuotioperunat? Nuotion hiilien alle haudatut folioon käärityt uudet perunat, jotka kypsyivät siellä kutistuen viinirypäleen kokoon vain odottaen voisilmää seurakseen. Entäpä alkukesällä mökkisaunan nurkkaan viedyn koivunoksanipun tuoksun? Tai viimeisen nahistuneen leipäpalan, jonka sai luvan kanssa murustaa rantaveden salakoille? Meidän kasarilasten kesä oli täynnä seesteisiä, aisteja virittäviä, rauhoittavia ja malttiin kannustavia puuhia. Sellaisia asioita, joiden puute haastaa monen nykylapsen arjen sujumista.

Pienen järjen äänen haluan tähän vielä lisätä: 80-luvun lapset olivat jo ajan hengen vuoksi macgyvereita. Puukot heiluivat huolettomasti ja metsäpalovaroitus oli vierasperäinen slangisana. Tässä suhteessa ollaan siis viisastuttu. Toteuta siis ideoitani vapaalla kädellä, riittävällä valvonnalla ja sellaisella tavalla, että homma pysyy hanskassa ja hauskana kaikkien kannalta.

Jos et tällä kertaa halua tarttua nostalgiamatkapakettiin, niin käytä kuitenkin hetki aikaa sen miettimiseen millaiset käytännön taidot itse toivoisit lapsellasi olevan? Onko olemassa jokin asia, mitä ette ole koskaan kokeilleet, vaikka se on aivan olennainen ja luonnollinen osa elämää? Heti tuli mieleen itselleni, että tuleva eskarilaiseni ei ole koskaan maksanut kassalla pienintäkään omaa ostosta. Kaikki tietävät mistä se johtuu, mutta tällaisia katvealueita syntyy helposti arjen kiireessä ja pienillä muutoksilla lapset voi ottaa osaksi toimintaa.

Liitän tähän ladattavan pdf-tiedoston, josta saatte yksityis- tai ammatilliseen käyttöön kasarilasten huippuhetkiä. Listaa voitte toteuttaa hillopurkkiin piilotettujen arpalippusten muodossa tai vaikkapa bingona. Lapsillakin voisi olla hyviä ideoita parhaaseen toteutustapaan! Tervetuloa seurailemaan Latvarellia!

80-luvun-kesaLataa
Julkaistu

Äiti, sinä olet huono askartelija!

Totuus tulee tietysti aina lapsen suusta, mutta mitkä olivat perusteet tämän väitöksen takana? Sitä lähdin selvittämään tuntosarvet koholla pikkukriitikkojeni kanssa. Äitienpäivä lähestyy joka vuosi yhtä salakavalasti, ja sen ympärillä olikin hyvä miettiä mikä tekee askartelusta hyvän askartelun.

Uskalsin sekoitella kyistä keittoa ja kysyä 6-vuotiaalta kriitikoltani, että miksi minä olin huono askartelija? Olenhan sentään luova kädentaitaja, hyvä maalari, piirtäjä ja kekseliäs veitikka kaikin puolin. Poikani, joka itse on mestarisanoittaja, totesi että ”päiväkodissa on paljon kivempi askarrella, koska siellä on helpot säännöt, sinä et osaa tehdä sääntöjä.”

Lapseni syytti minua pienimuotoisesta heitteillejätöstä askartelujen ääressä. Ja näinhän se on: Olin aina kuvitellut, että luovuus on mukavaa ja pikkuaskartelija haluaa tehdä omia ratkaisuja, mutta olin väärässä. Selkeät mallit ja annetut ohjeet tukivat lasta onnistumisen kokemukseen. Toki lapsissakin on eroja. Kuopus ei välitä ohjeista tuon taivaallista, koska on kanssani samasta puusta, mutta kaksi muuta eivät halua ohjata laivaa pimeydessä. Tähän väittämään peilaten päätin siis kehittyä: Tein selkeän mallin, sanoitin sen ja vielä näytin esimerkkiä.

Oliko sitten vielä muuta, missä olin huono? ”Äiti, minua ei kiinnosta askarrella niitä tylsiä juttuja, eikä vaikeita.” Itse aina välillä sukellan Pinterestin ihanaan ideamereen ja innostun kaikesta näkemästäni, mutta totuuden nimissä niitä pitäisi tehdä ihan yksikseen eikä kuvitella lasten niistä liekehtivän. Lapset saavat tekemisen äärellä elämyksiä pienistä jutuista, ei niinkään lopputuloksista. Ilmapallot on mahtavia: Kaikki niistä tykkää ja hieno lopputulos, eli painettu pallo, syntyy noin neljässä sekunnissa. Tässä onkin ehkä kotiaskartelijoilla opittavaa ihan varhaiskasvatuksen ammattilaisilta, jotka ovat muuten myös aivan huippuja keksimään kaikenlaista nimenomaan lasten omista ideoista ponnistaen: Erilaisissa ryhmissä aika ja ryhmäkoko yksin asettavat raamit tekemiselle, että minkä kokoisia kokonaisuuksia porukalle on realistista tarjota ja millä aikavälillä. Me kotiaskartelijat olemme suuruudenhullua kansaa, jotka syötämme lapsille vähän turhan vaativia kokonaisuuksia, koska haluamme tehdä niitä itse.

Missä vielä olin möhlinyt? No esivalmisteluissa tietenkin. Minulla on kaikki aina seitsemässä eri kaapissa ja siinä vaiheessa kun lapsia kiinnostaisi osallistua, olen itse vasta miettimässä missä kaikki on. Tähän projektiin sai tulla vasta kun tavarat oli esillä. Projekti kesti lasten osalta seitsemän minuuttia ja kaikki lähtivät tyytyväisinä leikkeihinsä. Näissä hommissa pitää todellakin iloita pienistä hetkistä, sillä ohikiitävää on askartelu.

Touhun jälkeen uskalsin kysyä, että menikö minulla nyt yhtään paremmin? Kuulemma meni, sillä askartelusta jäi hyvä mieli ja onnistunut olo. Ja ehkäpä siinä juuri ollaan ikätasoisen tekemisen ytimessä, kun tehdään ja opitaan, mutta ei väännellä väkisin. Onnistumisen mittari on tietenkin luopumisen vaikeus: Vielä on muutama päivä aikaa puhua askartelija ympäri oikeasti antamaan nämä kortit eteenpäin.

Julkaistu

Lataa tästä vihjekortit pääsiäisen munajahtiin!

Pääsiäisen iloisempina pyhinä meillä on tavattu piilotella herkkuja. Tänä vuonna pihapiirin kätköt piilotetaan huolella. Lapsille kerrotaan vain alue, jolla kätköt ovat ja annetaan kori käteen sekä kerrotaan jokaiselle oma väri. Maastosta löytyy helpoilta paikoilta eri värisiä helmiä ja vain oman värisiä on lupa mennä tutkimaan. Helmien (legopalikoiden, värillisten paperinpalojen tai muiden väreillä eroteltavien kohteiden) sijoittelulla voi vaikuttaa vaikeustasoon. Tässä kohtaa on mahdollista haastaa myös aikuisia peliin näyttämään kuinka helmet löytyvät. Mutta reilu peli kannattaa säilyttää ja laittaa eri värit selkeästi tasoille, kuten kiville ja kannoille.

Helmen läheltä löytyy vihjekortti (ladattava tiedosto), joka paljastaa kätkön korkeuden jostain lähistöltä. Ennen tulostusta kannattaa miettiä montako korttia tarvitset, ja tulostaa riittävä määrä kappaleita. Kätköltä, jonka piilottaja siis keksii, löytyy makea yllätys koriin poimittavaksi. Osallistujat keräävät koriin myös helmet. Kun kymmenen on löydetty, on aarre kasassa. Aarteen päättäköön kukin aivan itse etsijöiden mieltymysten mukaan.

Iloista pääsiäisen aikaa! Tulkaa seurailemaan Latvarellia, jos haluatte pysyä kuvioissa! Tämä tiedosto on täällä tervehtimässä teitä vain pääsiäisen pyhien ajan, joten kannataa toimia nopeasti.

paasiaisjahdin-vihjekortitLataa
Julkaistu

Voi tuli ja leimaus, mikä neronleimaus!

Nyt kuulosuojaimet hollille ja luovat pamauttelijat irti.

Aina joskus sitä vaan keksii lähikauppojen puutteessa jotain kätevää. Nyt pääsi niin tapahtumaan. Maalaamisen suhteen meillä asustaa välillä sellaisia välineurheilijoita, joita stressaa kauheasti kun veto epäonnistuu tai odotukset eivät täyty. Silloin on hyvä vähän harhauttaa tekemään niitä maalaushommia vähemmän perinteisillä tavoilla. Tykkään kovasti kaikenlaisesta painopinnasta ja töpöttämisestä, mutta en ollenkaan pidä sormet sotkevista kömpelöistä välineistä tai liiasta varomisesta tekemisen äärellä. Taaperoleluvaraston ja kodintarvikekaapin pyhästä liitosta syntyi näihin tuntemuksiin vastaava väline, olisiko se huopanuija, ehkäpä jopa huopamuija!

Huopanuijamuijalla ihan pienikin pystyy nopeasti ja näppärästi tekemään maalipintoja yhdellä tai useammalla värillä. Sormet pysyvät kaukana maalista ja huopapinta imee aika sopivan määrän väriä kerrallaan. Nuija saattaa tämän jälkeen siirtyä maalausvälinevarastoon, mutta jos nuijan omistaja jo tähän hommaan pystyy niin ehkäpä onkin jo aika astua eteenpäin. Huopapäätä voi kulutuksen mukaan vaihtaa jos tarvetta on, mutta vaikutti aika kestävältä.

Tasaiselle pinnalle voi tehdä maalitippoja, enemmän tai vähemmän juoksevalla värillä, tämä riippuu ohjaavan tahon roiskimistoleranssista, ja niitä saa pamautella menemään. Tämä ääni houkuttelee paikalle myös isompia lapsia. Muistakaa nyt kuitenkin ne vahakangas- tai sanomalehtisuojat, sekä pahvista kyhätyt roiskesuojat pahimmille pamauttelijoille.

Huopanuijasella on hauska tutkia värien sekoittumista ja pintojen rakentumista, työtä voi rakentaa yksin tai porukalla. Täydellisen pallon muotoa voi tavoitella, jos tekee vaikkapa lumipalloja, toukkia, autonrenkaita tai hedelmiä. Tästä alta voit kurkata mitä me lähdettiin tekemään, vähän pelottaa mitä noista kuoriutuu…

Tervetuloa seurailemaan Latvarellin ääriviivoja Instagramiin tai Facebookiin, niin saat aina tuoreimmat jutut tietoosi. Latvarellin blogi yhdistelee luontoa ja taidetta rennolla otteella, taustalta löytyy Green Care -ajattelua sekä kuvataiteen ja sosiaalialan osaamista.

Julkaistu

Näin kävi! -ilmepeli lapsille

Kuinka Hama-helmet paljastivat minullekin paremman puolensa.

Jotkut meistä osaavat jo syntyessään paukutella henkseleitään. He ovat todellakin saaria, joille veneilijät rantautuvat vain käväisemään, eikä se saarta paljon hetkauta. Sisäsyntyinen itseluottamus ja usko omiin kykyihin on suuri lahja, varsinkin jos sitä tuetaan ja autetaan kukoistamaan. Mutta kaikki emme ole syntyneet yhtä varmoina.

Usko omiin kykyihin ja itsearvostus on asia, joka koskettaa ihan kaiken ikäisiä, mutta tänään olivat mielessäni lapset. Olen saanut tutustua moniin kouluikäisiin lapsiin, joilla on vahva empatiakyky ja suuri kiltteys, mutta pettymyksen tuottaminen toiselle ihmiselle ihan sallitullakin tavalla on haastavaa. Oma pelkoni on, että lapsi joka ei osaa tarvittaessa sanoa ei tai linjata mikä hänelle on ok, on vaarassa joutua tuuliajolle toisten toiveiden ohjaamana isompana.

Ei muuta kuin luomaan iloisia, omannäköisiä ilmeitä. Taiteesta ei ehkä kannata puhua tässä yhteydessä, mutta näpertelykin on ihan terapeuttista puuhaa.

Nämä lapset mielessäni kehittelin tämän päivän Latvarellin tekemisen: Näin kävi-korttipelin. Siinä rakennellaan Hama-helmistä ilmeosat ja peilataan niillä omia reaktioita arkipäivän tapahtumiin. Näin kävi -korttitulosteen löydät blogitekstin lopusta. Ilmeiden rakentelun hyvä puoli näiden superempaattisten lasten kohdalla on se, että monesti he ovat myös niitä, jotka eivät ääneen halua kertoa kielteisistä mielipiteistään. Peli saattaa antaa ohjaajalle tietoa myös erityislasten kokemusmaailmasta, sillä joskus vieraamman ihmisen on haastavaa päästä perille heidän ajatuksistaan.

Nyt varastoistani löytyykin Hama-helmistä tehdyt ilmeilijät arki- ja työkäyttöön, koska näillä on hauska tehdä sekä hyödyllisyyksiä että hyödyttömyyksiä.

Meidän perhe, josta myös löytyy sekä saaria että kilttejä miellyttäjiä, hurahti joulun pyhinä Hama-helmiin. Hurahduksen koki ihan jokainen lapsi ja aikuinen, mikäs sen hellyyttävämpää kun pöydän äärellä kyyristelee useampi sata kiloa näpertelijöitä kerrallaan. Olen karttanut noita imuripussin salaisia agentteja jo aika pitkään, mutta putkihelmet paljastuivatkin liittolaisiksi: Lapsen into kohtaa kasaripikseligrafiikan nostalgian, pienet ja näppärät sormet sekä isot ja tumpelot näpertävät trendiaiheiden parissa keskittymistä ja motoriikkaa vaativalla tavalla. Hama-helmissä on paljon leikkimielisyyttä ja se on kaikille yhtä helppoa tai vaikeaa. Ilmeisesti ainakin aidot Hama-helmet ovat myös ekologisesti muuta muoviromua kestävämmällä kantilla. Nyt varastoistani löytyykin Hama-helmistä tehdyt ilmeilijät arki- ja työkäyttöön, koska näillä on hauska tehdä sekä hyödyllisyyksiä että hyödyttömyyksiä.

Kouluikäisten osallistujien kanssa tämä homma voisi lähteä vaikkapa siitä, että jokainen tekisi itselleen Hama-helmistä itseä miellyttävät silmät, joilla on selkeät kulmakarvat. Jokainen tekisi myös nenän, nokan tai kärsän ja kaksi suuta: iloisen ja neutraalin ilmeen. Iloisesta suusta saa vihaisen kääntämällä sen ylösalaisin ja neutraalia voi käyttää jos ei ole niin suuren tunnemyrskyn paikka. Silmien ilmettä voi käännellä ja väännellä sekä korkeuksia vaihdella, niillä saa paljon ilmeikkyyttä. Kaikki onkin hyvä aloittaa parin minuutin ilmepyörittelyllä: Voi antaa vaikka tehtäväksi pikailmeitä, kuten iloinen, surullinen, vihainen, yllättynyt ja väsynyt, jotta kaikki pääsevät jyvälle.

Mitä sitten tehdään?

  • Peliä varten jokaisella olisi edessään omat ilmeosat ja vaikkapa pahvista leikattu kasvojen muoto alustana.
  • Ohjaaja voi tästä blogitekstin lopusta tulostaa itselleen ”Näin kävi!” -kortit ja leikata ne erilleen.
  • Ohjaaja lukee aina yhden kortin sisällön kerrallaan. Peli menee niin, että ilmeitä muutetaan aina ”Näin kävi” -tapahtumia vasten.
  • Jokainen muuttaa kasvojen ilmettä omasta lähtökohdastaan, on siis tärkeää että kukaan ei yritä antaa mallivastauksia vaan kuvata juuri niitä omia tuntemuksia.
  • Kun kaikki ovat saaneet ilmeen valmiiksi kortin tekstiin liittyen, voidaan käydä kierros, jonka aikana ilmeen tunnetta kuvaillaan joko yhdellä sanalla tai parilla lauseella.
  • Ilmeen tekijä saa itse ensin kertoa mikä tunne tai reaktio on kyseessä, muut voivat kommentoida vasta sen jälkeen.
  • Jokaisen kortin kohdalla voidaan tutkailla ohjatusti ja yleisesti oliko kaikilla sama reaktio? Näin ryhmä oppii tuntemaan toisiaan ja ohjaaja ohjattaviaan, myös taidot ymmärtää erilaisuutta lisääntyvät
  • Hama-ilmeitä voi käyttää myös yksinkertaisemmin ja rakentaa niillä tunnetiloja keksittyjen tunnesanojen mukaan.
  • Ohjaajan kannattaa arvioida onko rakentelu ja pelailu päivän homma vai viikon projekti, etenkin oman ilmekokonaisuuden suunnitteluun saa kulumaan aikaa.

Tästä alta voit ladata kolmisivuisen Näin kävi -korttitiedoston tulostettavaksesi omaan tai ammatilliseen käyttöön.

Näin kävi -kortit pdf 1-3Lataa

Julkaistu

Kaikkien vuodenaikojen värit

Jokaisella vuodenajalla on oma väripalettinsa. Se sävyjen maailma, joka nousee silmiemme eteen, kun vain joku sattuu sanomaan vuodenajan nimen. Talvi. Kevät. Kesä. Syksy. Talven värit ovat muutakin kuin harmaata ja valkoista, kun niitä lähtee tarkastelemaan silmät avoimina. Auringon keltainen kirkkaus nostaa esiin lumen sävyt sekä huurtuneiden puiden värit. Sitten iltaa kohden vajotaankin taas harmaaseen ja mustaan, mutta aamulla on se sininen hetki. Taianomainen sinisen värin maailma, johon pääsee kiinni vain pieneksi ajaksi kerrallaan. Ota hetki aikaa ja mieti, minkä väriset sinulla heräävät, kun ajattelet tiettyä vuodenaikaa?

Talvi

Green Care -opintojen myötä löysin yhden suosikkiharjoitukseni, jossa on juuri sopiva määrä ohjattua toimintaa ja vapauden riemua. Nimeltään se on Luonnon värit -bingo. Annetulle värikartalle tulee saalistaa luonnosta saman väriset vastineet, itse voi sitten kohdallaan miettiä onko kuinka kunnianhimoinen sävyn tarkkuudessa vai rennosti sinnepäin. Toiminnallinen harjoitus sopii monen ikäisille, yksin tai porukalla tehtäväksi ja innostaa myös niitä, jotka eivät ole valmiiksi ihan pähkinöinä.

Kevät

Kuulin jostain, uskoakseni eräs tuttavani totesi lukeneensa asian, että tutkimuksen X mukaan luonnosta löytyy yhteensä noin 200 vihreän sävyä. En tiedä tuon lähteen uskottavuudesta, mutta haluaisin kyllä kallistua ajattelemaan, että tämä on totta. Olen tätä väribingoa ollut tekemässä moneen otteeseen ja sanoisin, että kymmenen vihreän sävyä on vielä sulan maan aikaan helppo keräillä. Haastavinta on ehkä opettaa ne omat aivot uskomaan, että sävyjä löytyy uskomaton määrä, kun vertailee, kaivelee ja katsoo eri korkeuksilta.

Kesä

Tein tähän liitteeksi väripohjat bingoa varten, jos itsekin haluat perheesi, ystäviesi tai työpaikan väen kanssa kokeilla kuinka värit löytyvät luonnosta. Ajatuksena on, että jokainen saa yhden bingopohjan, jotta voi kuljettaa sitä mukanaan sävyjä etsiessään. Jos teette porukalla yhdelle pohjalle, voitte sopia jaatteko ruudut vai etsiikö kaikki yhtä aikaa samoja värejä. Hauska idea olisi myös leikata väriruudut irti, päällystää ne ja laittaa rasteiksi pihapiiriin vaikka lautasten päälle, jolloin jokainen voisi jättää rastille oman löydöksensä ja porukka voisi lopussa tarkastella kattaustaan. Siinä säästyisi vähän mustetta tulostimeltakin.

Syksy

Näitä Luonnon väri -bingopohjia löytyy muiltakin ympäri verkkoa, mutta omasta mielestäni minun ovat aivan parhaat, sillä Latvarellin pohjia on neljä erilaista jokaiselle vuodenajalle. Suurin osa valmiista pohjista ei huomioi suomalaisen vuodenkierron vaikutusta värimaailmaan: Talvella on paha etsiä leinikkiä tai kesällä lunta. Jemmaa tästä siis tiedosto omaan tai ammatilliseen käyttöösi jokaiselle vuodenajalle. Muistathan, että kuvat omistaa Latvarelli, joten kaupallisesti et voi niitä hyödyntää.

Iloista värien saalistusta! Miettikääpä myös, että jollekin itseni kaltaiselle väriahnehtijalle voi aina antaa pienen lisähaasteen, eli vaikkapa kesän väripohjan tammikuulla. Ladattavat tiedostot löydät tästä:

Luonnon-varit-bingo-1-4-pdfLataa

Julkaistu

Metsänkävijän arvailukartta

Jonka jälkeen kaikki tietävät syökö karhu kanttarelleja

Jokainen perhe on luonnon kokijana erilainen. Luontoympäristöt tarkentuvat ja hahmottuvat aina vähän tutummiksi, kun niissä vieraillaan. Ensin lapsi sanoo marja. Seuraavalla kerralla toteaa, että mustikka. Kohta hän osaakin jo havaita, että tämähän on raaka. Pian todeta pikkusiskolle, että ei saa syödä sudenmarjaa, vaikka se näyttääkin mustikalta. Supikoiran kakassakin näkyy mustikoita. Mustikalla on myös lehdet ja varpu. Mustikka kasvaa hitaasti, sitä ei saa repiä ja riipiä irti maasta. Tieto kehittyy monella tasolla yhtä aikaa ja silmät avautuvat tälle ihmeelliselle planeetalle, jolla saamme tallustaa.

Luontoon liittyvä kokemus ja tieto on pienen kulkijan kasvussa tärkeää. On niin monta asiaa, jotka jaamme yhdessä luonnon kanssa. Onkin kummallinen ajatus, että ihmiset olisivat jotenkin erillinen osa tästä muusta kasvustosta, vaikka elämäntapamme vievätkin monet pois poluilta ja kärpästen surinasta. Kasvit ja eläimet ovat kuitenkin olleet täällä paljon kauemmin kuin ihmiset. Tapojamme vertaillessa tällainen keski-ikäistyvä käpy vähän miettii, että kumpi vetää lopulta pidemmän korren.

Mutta nyt katse kohti arvailukarttaa. Tiedän, että aika moni lasten kanssa touhuava raskaan työn tai arjen raataja potee kroonista vaivaa nimeltä maitopurkin korkkien hamstraus määrittelemätöntä tarvetta varten. Tänään saatte ottaa hyötykäyttöön ainakin 12-15 korkkia! Latvarellin kivi vieri alas leikkimielisyyden mäkeä ja tuotti ulkoilijoiden iloksi Metsänkävijän arvuuttelukartan, jonka avulla taas tiedetään vähän enemmän luonnosta.

Kartta koostuu kolmesta sivusta. Ensimmäinen sivu on seikkailijoille. Siinä on kuvasymboleja ja niiden jokaisen päälle pitäisi etsiä Suuren Seikkailuntulostajan piilottamat korkkiaarteet ja vielä laittaa ne oikeille paikoilleen. Jokaiseen korkkiin liimataan siis kuva (sivulla 3) ja ne piilotetaan. Ideana on yhdistää metsän eläin ja sille sopiva ravinto, mutta mukana on myös kuvia, jotka sopivat poimittaviksi tai varottaviksi. Kartat ovat kuvitettuja, joten seikkailijoilta ei edellytetä lukutaitoa. Mukana on hankalia ja helppoja kuvia, yhteensä tusina kuvapiiloa.

Materiaalit on ihan hyvä ajatus laminoida, päällystää kontaktimuovilla, laittaa muovitaskuihin tai suojata muuten, jos haluaa että ne kestävät useamman seikkailun ajan tai voi antaa eteenpäin. Tämä tietysti on tavoite, ihan kestävä kehitys mielessä. Itsekin aion nämä taskuttaa, kun ovat käyneet nyt kuvauksessa.

Sivulla kaksi on Suuri Tarkistus. Etsinnän jälkeen seikkailijat voivat tarkistaa menivätkö kaikki korkit oikeille paikoilleen. Ja tietysti voi vähän pohdiskella, että mitä ne kuvat esittävät, jos asiaa ei ole karttaan tarkemmin määritelty. Ehdottomasti kannattaa myös vängätä, että kartta huijaa ja on väärässä, näin syntyy loistavia keskusteluja metsäneläinten ruokavalion vaihtelevuudesta.

Sivulla kolme ovat nyt sitten ne vihjeet. Pyöreät kuvat liimataan korkkeihin, mutta ole rauhassa luova sielu ja vaikkapa laminoi! Tai kätke vanhoihin sukkiin. Pieni huumori ei ole koskaan lannistanut kenenkään motivaatiota. Kun vihjekorkit ovat valmiina tulee valinnan paikka: Haluatko vain kätkeä korkit vapaasti rajaamallesi luontoalueelle ja päästää villilauman mellastamaan vai kenties lähettää etsijät yksittäin tai pareina, jolloin toiminta pysyy hieman hallitumpana? Haluatko kenties kätkiessäsi hyödyntää tulosteiden vihjekortteja, ja kätkeä korkit keksimiesi vihjeiden perusteella? Hyviä vihjeitä ovat vaikkapa alueen suurin puu, muurahaispesän lähellä tai kannon päällä. Vihjeet voi piirtää tai kirjoittaa.

Kun nyt kuitenkin mietit, että kuinkahan käy, jos on lumihankea kuin Suomessa tammikuussa 2021, niin suosittelen lisänäkyvyyttä aarteille. Ehkäpä niitä vaarin vanhoja villasukkia. Tärkeää on myös alueen selkeä rajaaminen ja pieni muistilappu itselle, että missäs ne nyt olivatkaan. Pistin sinne korkkikuvien sekaan myös muutaman jekku-korkin: Niihin voit itse keksiä vaikkapa salatehtäviä, jos mukana on lukutaitoisia. Hyvä salatehtävä olisi vaikka “Piilota tämä korkki jonkun taskuun huomaamatta”, lopussa voi sitten kokea taikuutta, jos tekijä on onnistunut.

Nyt mars seikkailuun! Tänne blogin kommentteihin tai Latvarellin Facebookiin/Instagramiin olisi muuten mukava kuulla, että toimivatko ideat ja heräsikö tunteita. Itse kun toimii tutuksi tulleiden pikkuihmisten kanssa, niin osaa ennalta hyvin arvioida kuinka asiat sujuvat ja mihin rima vedetään, mutta toivoisin että Latvarellin luontoideat toimisivat mahdollisimman yleisellä tasolla ja tuottaisivat punaisia poskia useammallekin.

Tästä alta voit ladata kolmisivuisen tulostettavan materiaalin. Muistathan, että kartan kuvitusten tekijänoikeudet ovat Latvarellin omaisuutta, joten ethän hyödynnä materiaaleja kaupallisesti. Yksityiskäyttöön tai ammatilliseen käyttöön: Antaa tulostimen sauhuta!

metsänkävijän arvuuttelukartta s 1-3 pdfLataa
Julkaistu

Tunteet mielessä, välillä pielessä

Metsään menevä tunneleikki pikkuväelle

Viime aikoina meidän talossa ovat olleet tunteet pelissä. Poikkeavan ajan kireys alkaa valua välillä myös pikkuväen mieliin, kun rajoitukset pilaavat syntymäpäiväjuhlia, reissuja ja harrastuksia. Kuusivuotiaskin iski hanskat tiskiin ja ilmoitti, että hänen juhlansa vietetään vasta seuraavana vuonna. Hienosti tämä nuori herra kyllä tiedosti sen katkeruuden määrän, minkä kanssa olisi elettävä koko vuosi, jos olisi saanut pelkät tynkäkekkerit. Kaikesta tästä ei synny hyvä mieli, vaan paha mieli. Tämähän on monen lapsen perusmitta-asteikko, kun tunteita tulkitaan, mutta voisikohan niihin porautua leikin avulla vähän syvemmälle?

Tunnetaidoista puhutaan paljon ja niistä on saatavilla monenlaista arvokasta tietoa sekä käytännön vinkkejä. Niiden opetteleminen yhdessä lapsen kanssa on loppujen lopuksi aika helppoa ja mielekästä, varmasti hyödyllistä ja tärkeää. Meillä tunnetaitojen opettelemisesta on ollut selkeää hyötyä: Lapsi osaa tarkemmin kertoa mikä mieltä painaa ja tulkitsee myös toisten touhuja empaattisemmin. Aikuisetkin saavat oman osansa viiltävistä tunneanalyyseista, yleensä johtopäätöksenä voi vetää, että kaikkien on aika syödä jotain.

Oman olon heilahduksien tunnistaminen kantaa kauas tulevaisuuteen, näin uskon. On hyvä osata huomata, että tämän päivän synkeys ei kestä ikuisesti, mutta myöskään hulvaton hauskuus ei enää jaksa naurattaa, jos sitä on saatavilla aina. Tänään askartelin iloksemme ja käyttöön Latvarellin pienet tunnekortit, jotka voi näppärästi ladata ja tulostaa, sekä leikata korteiksi ja kenties jopa päällystää. Kortit voi ottaa mukaan metsään ja harjoitella metsän eläinten roolien kautta tunteita ja reaktioita. Tämä metsäinen tunneleikki sopii pienille koululaisille, mutta sitä voi muokata myös pienemmille tai isommille sopivaksi.

Metsään on tässä maassa menty aina ylä- ja alamäessä, joten mikä olisikaan parempi miljöö myös lasten opetella tunteita ja niiden ilmentymiä? Metsään menevässä tunneleikissä jokainen lapsi ja aikuinen vetää omalla vuorollaan esiin yhden tunnekortin. Lapsen kanssa luetaan tai tutkaillaan mikä tunne on kyseessä. Kortin nostaja saa kertoa, siinä maisemassa missä ollaan, mihin menisi juuri nyt ja mitä tekemään, jos hän itse olisi eläin, jolla on tuo kyseisen kortin tunne. Esimerkiksi: Jos Poika Pikkarainen nostaisi kortin, jossa olisi tunne ”mietteliäs”, pohtisi hän ensin yhdessä muiden kanssa mitä mietteliäs tarkoittaa, ja sitten Poika menisi paikkaan, jossa hänen mielestään mietteliäs eläin voisi hyvin olla tekemässä…niin mitä?

Helpotuksia, muunnoksia ja lisää haastavuutta:

  • Jos toiminta tuntuu liian abstraktilta, voi mukaan ottaa vaikkapa pehmolelun, jonka lapsi laittaa maisemaan tunnetilan mukaisesti. ”Mihin pupu menee, kun sillä on pelokas olo?” Voi myös kysyä ”Mitäpä luulet, miksi pupu on pelokas?”.
  • Korttien noston yhteydessä nostaja voi päättää mikä eläin hän mielestään on kyseiseen tunnetilaan liittyen.
  • Mukaan voi ottaa pussillisen muovieläimiä ja tunnekortin nostajalle nostetaan myös eläin, jolloin hän saa tarinallistaa tunnetta enemmän. Mihin menisi vaikkapa iloinen tiikeri metsässä ja mitä touhuamaan?
  • Isommat osallistujat voivat etsiä metsästä paikkaa, johon hän itse ihmisenä menisi, kun kokisi kortin tunnetta.
  • Korteille voi myös etsiä metsästä luontosymboleja. Mikä luonnonelementti kuvastaa kenellekin pettymystä tai väsymystä? Aika haastavaa, mutta saattaa nostaa esiin hyviä keskusteluja.
  • Lapset voivat myös näytellä eläinten rooleja: Toiset nimeävät nostajalle eläinhahmon ja tämä näyttelee piilossa nostamansa tunnetilan sanoin ja elein, muut arvuuttelevat mikä tunne on kyseessä.

Tästä alta löydät ladattavat tiedostot tätä tunneleikkiä varten. Voit valita otatko valmiiksi kuvitetun tunnekorttipohjan vai tyhjät kortit, joihin joku taituri saa itse piirtää tunneilmeet. Muistathan, että kuvitukset ovat Latvarellin omaisuutta etkä voi ottaa niitä kaupalliseen käyttöön. Omaan yksityiskäyttöön tai ammatilliseen käyttöön kortteja voi tulostella kaikessa rauhassa.

tunnekortit ilman valmista kuvitusta pdfLataa
Tunnekortit Latvarellin kuvittamina-pdfLataa
Iloista päivää kaikille! Tai sittenkin riehakasta, touhukasta tai virkeää. Ehkäpä reipasta, hullunkurista, haltioitunutta tai ihan perusjeesmenoa.
Julkaistu

Huolettoman Torvelon joulukorttitehdas

Kohta se taas rapsahtaa postilaatikkoon. Se punainen kuori, jossa on deadline. Se kauhea päivä, mihin mennessä (aivan kohtuuttoman aikaisin) pitää olla tehtynä kymmeniä joulukortteja, jos mielii päästä edullisemmalla postimerkillä. Mielellään kortit täytyy tehdä tietenkin itse, koska hyvänen aika perinteet ja kunnioitus kanssaihmisiä kohtaan velvoittavat. Oma korttisumani tarkoittaa yleensä kymmeniä kortteja juuri niistä materiaaleista, joita tarjolla on. En harrasta askarteluoppaita, -kuvastoja tai joulukorttiaskartelutrendejä. Tavoite on yleensä tehdä ihan kiva kortti pienessä ajassa sellaisella tekniikalla, etteivät ihan kaikki muut kilpakorttikosijat tee samaa.

Tämän vuoden älynväläys oli nopea painaminen softislevyn avulla ja sattumanvaraisuudesta ammentava lopputulos (lue: jos ei tule priimaa, niin kuva-aiheen suurpiirteisyys antaa sen kyllä anteeksi). Kaikki alkoi kuvan raapimisesta softislevyn palaan, mielellään sitä vähän paksumpaa levyä. Hyviä raapimisvälineitä olivat parsinneulat ja cocktail-tikut pikkuväelle, sellainen pistelyväline olisi varmasti myös hyvä, jos sellainen on. Piirustuksen on hyvä olla suurpiirteinen, orgaaninen ja eläväinen, sillä ihan tarkkaa viivaa tai pieniä yksityiskohtia on vaikea tehdä. Partakarvat ja pisteinä toteutetut lumihiutaleet näyttivät erityisen kivoilta. Kun levy on piirretty se leikataan irti haluttuun muotoon. Levyä suunnitellessa kannattaa muuten miettiä se oman leimasintyynyn koko: Varsinkin pikkuväen on helpompaa siirtää mustetta omaan levynpalaan, jos se on pienempi kuin leimasintyyny.

Tonttuja ja kuusimetsää jouluyön usvaisessa tunnelmassa, vain huoleton leimaaja voi saavuttaa moisen salamyhkäisyyden verhon.

Leikattu levynpala liimataan purkinkannen tai paksun pahvin sileälle puolelle, se ei saa jäädä notkolle tai leimaaminen on hankalaa. Kuivuttuaan leimasin painetaan jämäkästi leimasintyynyyn, leimasinta täytyy vähän siirrellä jos se on suurempi kuin tyyny. Purkinkansi oli siitä hyvä, että mustetta pystyi painelemaan myös kannen sisäpuolelta siististi. Itse lorautin kuivuneeseen tyynyyni vähän pullomustetta kyytipojaksi, ei tuntunut siitä suuttuvan, tontut kun olivat aikamoisia mustesyöppöjä. Sitten vaan painelemaan kuvia x määrä! X = lähetettävien joulukorttien määrä ja muutama yli epäonnistumisten varalta.

Tuunatut tontut.

Hyviksi havaittuja leimasinhahmoja olivat karvaiset tontut, utuiset maisemat, joulupallot, mökit ja kuuset. Ihan pieni leimaaja, joka ei muotoja kumartele, voi vain pistellä ja raapia levyn palaa, painotuotteen voi leikata jouluisiin muotoihin vaikkapa piparimuotin (ja äidin) avulla. Epäonnistuneet leimaukset päätin tuunata uuteen uskoon: Jatkoin kuvaa tussilla piirtäen tai valkoisella maalilla sutien, niistäkin tuli välillä ihan hauskoja.

Mökki keskellä joulumaata.

Tehtiin pikkuihmisen kanssa taustapaperia leimaamilleni taloille. Levitimme joka reunasta teipatulle akvarellipaperille vettä, mustetta, glitterliimaa ja karkeaa merisuolaa edellämainitussa järjestyksessä, varoen ettei liima ja suola mene kauheasti sekaisin. Syntyi talven timantteja täynnä oleva tekstuuri, johon mökit istuivat kuin satuun. Olen kuullut huhuja, että myös vesivärit reagoivat merisuolaan samalla tavalla. Paperin kuivuttua suola tulee rapistella pois roskikseen. Teimme pohjia myös akryylimaaleja käyttäen, mahdollisimman värikkäitä tietysti. Lastasimme maalia paksun pahvin avulla ja muistimme lopettaa ajoissa ennenkuin tulos muistutti ruskeaa.

Katkerinta tässä kaikessa on se, kun lapset tekevät niin paljon hienompia juttuja kuin minä. Näitä ei kaikkia ehkä raaski lähettää.
Hippitonttutyttöjen mekko on paperille lastattua akryylimaalia, leimasintyyny vaihtui välillä punaiseen.

Oma korttiläjäni alkaa jo parin illan leimailun jälkeen hipoa riittäviä lukemia, ja pahinta on että nyt se ideoiden keksiminen vasta lähtee käyntiin. Täytyy kirjoittaa ylös ja palata aiheeseen ensi sesonkina. Toivotan kaikille oikein piperrystä välttelevää joulua!

Julkaistu

Pimeän pojat ja tytöt

Marraskuu merkitsee pimeyttä ja seikkailua. Oletko uskaltanut hiippailemaan pimeään pikkuväen kanssa tänä syksynä? Monesti synkän vuoden ajan tummuus jyrää meidät väsyttävällä hämärällään, mutta pimeydellä on myös se toinen puoli: Jännittävyys, erilaisuus ja aivan ilmaiseksi koettava kotimainen eksotiikka. Tänään ajattelin siis heittää ilmoille idean pimeässä tehtävästä metsäretkestä lasten kanssa. Sellainen vaatii vähän suunnittelua, mutta saattaa olla seikkailuista suurin.

Pimeä metsä ei ole se helpoin paikka ulkoilla. Pimeys sekoittaa suuntavaistoa, etäisyyksien tajua ja maastoa on hankalampi hahmottaa. Valitse siis turvallinen ja tuttu maaperä, sekä alkuun ainakin tarpeeksi lyhyt matka. Helpoin tapa merkitä reittiä on heijastimilla polutettu reitti: Yhdeltä heijastimelta voi taskulampun avulla etsiä seuraavan ja edetä reittiä pitkin. Otsalamput eivät aina valaise suoraa valokeilaa, joten se perinteinen taskulamppu on pienelle käyttäjälle helpoin valaisija. Otsalamppu voi toki olla lisänä päässä niin näkee paremmin kivet ja kannot. Pimeän seikkailu lataa lapset suurella jännityksellä, pienimmät jopa pelolla ja turhautumisella, joten kannattaa ottaa rauhallinen asenne ja pienet porukat. Kilpajuoksussa ei aina ehdi huomata kaikkea mielenkiintoista.

Suunnittele seikkailun reitti jo valoisaan aikaan, pimeässä aikuinenkin menee pyörälle päästään. Reitti on hyvä merkitä heijastimilla. Hyväksi tavaksi olen havainnut jätesäkistä leikatut suikaleet, joihin kiinnitetään heijastinteipillä kuvioita. Suikaleet saa sidottua kätevästi puunrunkoihin ja ne pysyvät oikeassa suunnassa. Teipin kuviot voin suunnitella myös tarkoittamaan jotain jännää, ehkäpä kirjaimista muodostuu sana? Tarkista heijastimen suunta aina edelliseltä nauhalta, jotta reittiä näkyy hyvin ja sitä on helppo seurata.
Riittävät valot ja heijastimet tuovat turvallisuudentunnetta. Pienet kulkijat tahtovat varmasti mennä aikuisen kädessä, isommat juoksevat jo niin lujaa että pitää vähän toppuutella. Lapsille voi näyttää vanhanajan lamppuleikkejä, kuten höyryn hönkäilyjä valokeilaan tai irvistelyä lampun loisteessa. Klassikko on myös oman käden läpivalaisu, jolloin iho hehkuu oranssina.

Kun metsään sitten hiippaillaan, on sieltä hauska löytää kaikenlaista kätkettyä. Tässä on muutama ajatuksenpoikanen siitä, mitä polun varrelle voi kätkeä. Kätköt kannattaa merkata esimerkiksi led-kynttilöillä tai eri värisillä heijastinteipeillä.

  • Heijastinteipit voivat olla kirjaimien muodossa, jolloin lapset ratkaisevat sana-arvoitusta.
  • Rastille voi piilottaa maalatun kiven, hatun tai kattilan, jonka alta löytyy yllätys. Mieti tarvitseeko sen hoksaaminen sanallista vihjettä tai heijastinteipistä tehtyä nuolimerkkiä.
  • Kynttilä, tulitikut ja sädetikut ovat hauska yllätys, mutta tarvitsevat aikuisen johtamaan toimintaa. Joku voi sytyttää kynttilän ja viileässä ilmassa tehdyt sädetikun säihkyvät kuviot näyttävät upeilta. Täytyy vaan muistaa hoitaa roskat pois ja huolehtia paloturvallisuudesta. Tämän saman asian voi toteuttaa myös valokepeillä, joita saa askarteluliikkeistä.
  • Aistit terästäytyvät, kun silmät eivät hallitse. Rastilla voi olla jotain haisteltavaa, maisteltavaa tai tunnusteltavaa.
  • Varjoteatterin muotoon viritelty ”arvaa mikä” -leikki onnistuu pimeällä. Viritä puiden väliin valkoinen kangas tai paperi, kehykseen kiinnitettyä paperia voi myös aikuinen pitää ilmassa esityksen ajan. Lapsen otsalamppu toimii valonlähteenä paperin läpi, toiselta puolelta muut voivat arvailla millaisia luonnonelementtejä (käpyjä, oksia) tai annettuja asioita (muovieläimiä, kodin tavaroita) arvuuttelija näyttää.
  • Pimeässä möllöttely on harvinaista herkkua. Jollain rastilla voidaan olla vaikka käsi kädessä hiljaa paikallaan ja sammuttaa kaikki valot hetkeksi. Pimeää voi katsella ja kuunnella niin kauan kuin porukka pysyy rauhallisena ja pelottomana.
  • Pimeältä rastilta voi lähteä myös lanka, jota osallistujien tulee seurata ilman valoja. Lankasokkelon päässä voi olla vaikkapa kilistyskello tai aikuinen, mistä tietää että reitti on selvä ja valon voi taas sytyttää.
  • Rastilta voi löytyä suljettu pahvilaatikko, jonka kyljessä on reikä. Pahvilaatikon sisälle on kätketty pimeässä fosforin avulla hohtava ötökkä, tähti tai mitä löytyykään. Rastilla lapsen tulee ensin laittaa lamppu koloon ja herätellä otuksen hehku, sitten koloon saa kurkistaa.
Rasteille laitettuja led-kynttilöitä, jos sellaisia käyttää, voi elävöittää eri värisillä tuikkulyhdyillä. Muovikalvosta myös taskulamput voivat saada uusia väristyttäviä värityksiä.

Pimeän seikkailun tarjoaa meille mahtava marraskuu. Led-tuikkujen liekit houkuttelevat vielä viimeisiä ötököitä ja metsä on pimeydessäänkin levollinen. Myös aikuinen saattaa havahtua pimeässä metsässä johonkin jo unohtamaansa: Kaikki ei olekaan niin selkeää, rasahdukset kuuluvat suurempina ja jännitys nousee jostain olemisemme juurilta mieleen asti. Nyt ulos pimeään, suunnitellusti ja turvallisesti, niin siitä voi syntyä suuri seikkailu!

Palvelun tarjoaa WordPress