Kesä hujahti ja syksykin sujahti. Olisi mukavaa sanoa, että tietokone pysyi kiinni koko tämän ajan ja blogi uinaili, mutta oikeasti on ollut silkkaa sinivaloista kiirettä Latvarellin arjessa. Mutta nyt on juuri sopivan pimeää ja synkkyyteen vajoavaa piristävälle mörköpiirtelylle. Latvarellin kynästä aika kotikutoisissa tunnelmissa on syntynyt mörkögeneraattori. Voit tulostaa tiedoston omaan tai ammatilliseen käyttöön tämän kirjoituksen lopusta.
Jotta mörkögeneraattori toimii tarvitset tulosteen lisäksi piirustuspaperia, kyniä ja nopan. Koululaisille tämä on helppoa kuin Frankensteinin luominen, eli vähän säkää ja mielikuvitusta. Ajatuksena on heittää noppaa rivi kerrallaan ja piirtää mallin mukainen muoto. Sarakkeista löytyy pään muoto, silmät, nenä, suu ja mörkömäisiä lisäkkeitä. Valmiiseen hahmoon voi piirtää itse keksityn vartalon tai vaikka puhekuplia. 4-vuotiaan kanssa tehtiin yhdessä: Hän heitti noppaa ja harjoitteli laskemista sekä väritti sen mitä aikuinen piirsi. Lopussa hän myös muisti analysoida millainen mörkö tuli: ”Tuota en kyllä haluaisi nähdä!” oli yleisin kommentti.
Tässä on hauska vaihtoehto päästä lähestyvän Halloweenin tunnelmaan ilman kaupallisia kotkotuksia ja pelkokerroinkin on aika matalalla. Meillä on aina saanut piirrellä mörköjä ja monstereita niin paljon kuin sielu sietää tai mielikuvitus kestää ja tällaisten teemojen ympärille syntyy lapsilla aina kiehtovaa tarinaa. Voi olla, että löydätte itsenne piirtämisen lomassa keskeltä suurta tarinaa. Kehotankin aikuisia lähtemään mukaan piirustuspöydän äärelle, valmis sabluuna sopii vähän töistä puutuneelle mielelle oikein oivasti.
Ei muuta kuin käyttöön! Hytisevää synkeyden aikaa kaikille!
Ikä tuo mukanaan mahdollisuuden: Voin ensimmäistä kertaa kunnolla vertailla aikakausia, joiden välissä on useampi vuosikymmen. Juuri nyt vertailen ahkerasti kesälomaansa viettävien lapsosten arkea ja vertailun aikakautena toimii tietenkin oma lapsuuteni kotoisalla 80-luvulla. Silloin päivissä oli vielä aimo annos maaseudun mummolaa ja kiireisenä hommasta toiseen teputtavia kotitakkisia aikuisia. Huomaan kuinka monta arkista askelta on muuttunut helpommaksi tai yksinkertaisemmaksi meidän nykyvanhempien elämässä. Lapsilla on mahdollisuus laistaa monista kasaritenavan peruspuhteista, kuten perunan pesusta, viimeisten housujen pyykkäämisestä järvessä tai neliön puutteista johtuvasta teltassa nukkumisesta.
Tästä ajatuksesta inspiroituneena lähdinkin laatimaan 80-luvun lapsen kesämökin puuhalistaa. Lista koostuu niistä asioista, joilla me päivämme täytimme halusimme tai emme. Nyt miettiessäni näen nuo kaikki asiat tärkeinä palasina tukemassa lapsen taitojen kehittymistä matkallaan itsestään huolehtivaksi ihmiseksi. Oma pahin pelkoni on, että lapseni kasvavat sellaisessa ympäristössä, missä mitään ei osata tai viitsitä korjata ja olemisen suurin tavoite on täydellisen mukavuuden saavuttaminen. Siksikin siis: porstaa käteen ja matoa koukkuun! Listan puuhat ovat kaikki suhteellisen helppoja toteuttaa pienellä vaivalla ja budjetilla.
Jos et aivan vielä ole vakuuttunut siitä, että nostalgiamatka parantaisi teidänkin lomailuanne, niin muistatko nuotioperunat? Nuotion hiilien alle haudatut folioon käärityt uudet perunat, jotka kypsyivät siellä kutistuen viinirypäleen kokoon vain odottaen voisilmää seurakseen. Entäpä alkukesällä mökkisaunan nurkkaan viedyn koivunoksanipun tuoksun? Tai viimeisen nahistuneen leipäpalan, jonka sai luvan kanssa murustaa rantaveden salakoille? Meidän kasarilasten kesä oli täynnä seesteisiä, aisteja virittäviä, rauhoittavia ja malttiin kannustavia puuhia. Sellaisia asioita, joiden puute haastaa monen nykylapsen arjen sujumista.
Pienen järjen äänen haluan tähän vielä lisätä: 80-luvun lapset olivat jo ajan hengen vuoksi macgyvereita. Puukot heiluivat huolettomasti ja metsäpalovaroitus oli vierasperäinen slangisana. Tässä suhteessa ollaan siis viisastuttu. Toteuta siis ideoitani vapaalla kädellä, riittävällä valvonnalla ja sellaisella tavalla, että homma pysyy hanskassa ja hauskana kaikkien kannalta.
Jos et tällä kertaa halua tarttua nostalgiamatkapakettiin, niin käytä kuitenkin hetki aikaa sen miettimiseen millaiset käytännön taidot itse toivoisit lapsellasi olevan? Onko olemassa jokin asia, mitä ette ole koskaan kokeilleet, vaikka se on aivan olennainen ja luonnollinen osa elämää? Heti tuli mieleen itselleni, että tuleva eskarilaiseni ei ole koskaan maksanut kassalla pienintäkään omaa ostosta. Kaikki tietävät mistä se johtuu, mutta tällaisia katvealueita syntyy helposti arjen kiireessä ja pienillä muutoksilla lapset voi ottaa osaksi toimintaa.
Liitän tähän ladattavan pdf-tiedoston, josta saatte yksityis- tai ammatilliseen käyttöön kasarilasten huippuhetkiä. Listaa voitte toteuttaa hillopurkkiin piilotettujen arpalippusten muodossa tai vaikkapa bingona. Lapsillakin voisi olla hyviä ideoita parhaaseen toteutustapaan! Tervetuloa seurailemaan Latvarellia!
Totuus tulee tietysti aina lapsen suusta, mutta mitkä olivat perusteet tämän väitöksen takana? Sitä lähdin selvittämään tuntosarvet koholla pikkukriitikkojeni kanssa. Äitienpäivä lähestyy joka vuosi yhtä salakavalasti, ja sen ympärillä olikin hyvä miettiä mikä tekee askartelusta hyvän askartelun.
Uskalsin sekoitella kyistä keittoa ja kysyä 6-vuotiaalta kriitikoltani, että miksi minä olin huono askartelija? Olenhan sentään luova kädentaitaja, hyvä maalari, piirtäjä ja kekseliäs veitikka kaikin puolin. Poikani, joka itse on mestarisanoittaja, totesi että ”päiväkodissa on paljon kivempi askarrella, koska siellä on helpot säännöt, sinä et osaa tehdä sääntöjä.”
Lapseni syytti minua pienimuotoisesta heitteillejätöstä askartelujen ääressä. Ja näinhän se on: Olin aina kuvitellut, että luovuus on mukavaa ja pikkuaskartelija haluaa tehdä omia ratkaisuja, mutta olin väärässä. Selkeät mallit ja annetut ohjeet tukivat lasta onnistumisen kokemukseen. Toki lapsissakin on eroja. Kuopus ei välitä ohjeista tuon taivaallista, koska on kanssani samasta puusta, mutta kaksi muuta eivät halua ohjata laivaa pimeydessä. Tähän väittämään peilaten päätin siis kehittyä: Tein selkeän mallin, sanoitin sen ja vielä näytin esimerkkiä.
Oliko sitten vielä muuta, missä olin huono? ”Äiti, minua ei kiinnosta askarrella niitä tylsiä juttuja, eikä vaikeita.” Itse aina välillä sukellan Pinterestin ihanaan ideamereen ja innostun kaikesta näkemästäni, mutta totuuden nimissä niitä pitäisi tehdä ihan yksikseen eikä kuvitella lasten niistä liekehtivän. Lapset saavat tekemisen äärellä elämyksiä pienistä jutuista, ei niinkään lopputuloksista. Ilmapallot on mahtavia: Kaikki niistä tykkää ja hieno lopputulos, eli painettu pallo, syntyy noin neljässä sekunnissa. Tässä onkin ehkä kotiaskartelijoilla opittavaa ihan varhaiskasvatuksen ammattilaisilta, jotka ovat muuten myös aivan huippuja keksimään kaikenlaista nimenomaan lasten omista ideoista ponnistaen: Erilaisissa ryhmissä aika ja ryhmäkoko yksin asettavat raamit tekemiselle, että minkä kokoisia kokonaisuuksia porukalle on realistista tarjota ja millä aikavälillä. Me kotiaskartelijat olemme suuruudenhullua kansaa, jotka syötämme lapsille vähän turhan vaativia kokonaisuuksia, koska haluamme tehdä niitä itse.
Missä vielä olin möhlinyt? No esivalmisteluissa tietenkin. Minulla on kaikki aina seitsemässä eri kaapissa ja siinä vaiheessa kun lapsia kiinnostaisi osallistua, olen itse vasta miettimässä missä kaikki on. Tähän projektiin sai tulla vasta kun tavarat oli esillä. Projekti kesti lasten osalta seitsemän minuuttia ja kaikki lähtivät tyytyväisinä leikkeihinsä. Näissä hommissa pitää todellakin iloita pienistä hetkistä, sillä ohikiitävää on askartelu.
Touhun jälkeen uskalsin kysyä, että menikö minulla nyt yhtään paremmin? Kuulemma meni, sillä askartelusta jäi hyvä mieli ja onnistunut olo. Ja ehkäpä siinä juuri ollaan ikätasoisen tekemisen ytimessä, kun tehdään ja opitaan, mutta ei väännellä väkisin. Onnistumisen mittari on tietenkin luopumisen vaikeus: Vielä on muutama päivä aikaa puhua askartelija ympäri oikeasti antamaan nämä kortit eteenpäin.
Pääsiäisen iloisempina pyhinä meillä on tavattu piilotella herkkuja. Tänä vuonna pihapiirin kätköt piilotetaan huolella. Lapsille kerrotaan vain alue, jolla kätköt ovat ja annetaan kori käteen sekä kerrotaan jokaiselle oma väri. Maastosta löytyy helpoilta paikoilta eri värisiä helmiä ja vain oman värisiä on lupa mennä tutkimaan. Helmien (legopalikoiden, värillisten paperinpalojen tai muiden väreillä eroteltavien kohteiden) sijoittelulla voi vaikuttaa vaikeustasoon. Tässä kohtaa on mahdollista haastaa myös aikuisia peliin näyttämään kuinka helmet löytyvät. Mutta reilu peli kannattaa säilyttää ja laittaa eri värit selkeästi tasoille, kuten kiville ja kannoille.
Helmen läheltä löytyy vihjekortti (ladattava tiedosto), joka paljastaa kätkön korkeuden jostain lähistöltä. Ennen tulostusta kannattaa miettiä montako korttia tarvitset, ja tulostaa riittävä määrä kappaleita. Kätköltä, jonka piilottaja siis keksii, löytyy makea yllätys koriin poimittavaksi. Osallistujat keräävät koriin myös helmet. Kun kymmenen on löydetty, on aarre kasassa. Aarteen päättäköön kukin aivan itse etsijöiden mieltymysten mukaan.
Iloista pääsiäisen aikaa! Tulkaa seurailemaan Latvarellia, jos haluatte pysyä kuvioissa! Tämä tiedosto on täällä tervehtimässä teitä vain pääsiäisen pyhien ajan, joten kannataa toimia nopeasti.
Jos sinäkin uskallat hetken ajatella omia kuulumisiasi, niin blogin pohjalta löydät ladattavan materiaalin, joka pistää ajatusrattaasi liikkeelle. Lapsille tai aikuisille.
Päivät valuvat eteenpäin. Arjen kuviot ovat juuttuneet kapeneville urilleen. Oma tila ja aika ovat muuttaneet merkitystään, ehkä haalistuneet haaveiksi, kun kotona ovat kaikki ja koko ajan. Toisaalta kaikki sujuu oikein hyvin: Ruokaa riittää ja yhteisiä lautapelihetkiä mahtuu viikonlopun laiskoihin päiviin, kun minnekään ei oikein voi lähteä. Yksinkertaistettu elämä nostaa esiin uusia ajatuksia siitä, mikä on arvokasta.
Tällainen arki turruttaa. Asiat ovat hyvin ja ne ovat huonosti. Rahat ovat lopussa, mutta ei sitä kyllä juuri kulukaan. Maailman meno ahdistaa niin vietävästi, mutta onneksi kotoa ei tarvitse poistua. Ulkoilu ja luonnosta nauttiminen on suuri voimavara, mutta korkeat hanget kutistavat elinpiiriä yhden kylänraitin kokoiseksi. Lapset eivät enää kysele ”koska mennään Särkänniemeen” vaan pyytelevät kaverille tai luonnonpuistoon. Tällaisena aikana välttelee aika kauan kysymystä: Mitä minulle oikeastaan kuuluu? Oman pään sisäinen hyvinvointi on eräänlainen Pandoran lipas, jos sitä lähtee kaivelemaan ei oikein osaa ennalta sanoa millainen savupilvi sieltä pelmahtaa.
Maaret Kallion Lujasti lempeä -kolumnista sai helmikuussa lukea niistä syistä, jotka auttavat toisia selviytymään koronan rajaamasta elämästä paremmin kuin toisia. Kallio nosti esiin kahden näkökulman tarkastelun tärkeyden: On riskitekijöitä, mutta on myös suojaavia tekijöitä. Näiden kahden suhde ja summa joko kaataa tai pitää pystyssä. Riskitekijät eivät jakaannu tasaisesti, koska niiden syyt voivat olla terveydellisiä, sosiaalisia tai henkisiä. Suojaavat tekijät taas saattavat olla sellaisia, että niistä ei ole nyt mahdollista ammentaa, kuten vaikkapa urheilusta tai kulttuurista nauttiminen. Kolumni jakaa minunkin pelkoni: Kun tämä ajanjakso on ohi, niin henkisen kuormituksen hintaa maksetaan vielä pitkään, jos nyt vain sinnitellään. Tämä pätee varmasti yhteiskunnallisella tasolla yhtä hyvin kuin yksilölliselläkin.
Omat suojaavat tekijäni ovat muokkaantuneet vuoden aikana, etsineet uomia kohti tasapainoisempaa arkea. Vanhojen läheisten ystävien kanssa vietetyt kultaakin kalliimmat hetket ovat muuttuneet mustaan huumoriin whatsupissa. Heidän tukensa on kautta historiani ollut kuitenkin se pinta, jota vasten peilaan identiteettiäni ja muistelen kuka oikein olin ennenkuin todellinen aikuisuus alkoi. Nyt olen maalannut enemmän kuin pitkiin aikoihin. Ehkä siitä voin kiittää tätä vuotta. Muut työt ovat jäissä, niin luovuus näkee tässä mahdollisuuden. Tätä voin suositella. Mielekkääseen tekemiseen paneutuminen on aikaa oman itsen kanssa ja irrottaa kaikesta mieltä painavasta. Mutta moneen vuoteen en ole odottanut kevättä niinkuin nyt. Hankien korkeus rajoittaa liikkumista luonnossa ja tänä vuonna sen ottaa vähän raskaammin.
Latvarellin ideapankissa on jo jonkin aikaa hautunut ajatus oman elämän kartoitusvälineestä. Tässä yksi sellainen, hyvin yksinkertainen ja nopea tehdä, sen avulla voit kartoittaa omia suojaavia tekijöitäsi ja nähdä mitä elämänaluettasi olet unohtanut silitellä. Lataile omasi yksityiskäyttöön, tulosta ja täytä, ehkäpä myös toteutat jotain. Tein oman version lapsille ja aikuisille, koska kyllähän nämä kysymykset koskettavat myös pieniä ihmisiä. Muista kuitenkin, että kuvamateriaali on Latvarellin omaisuutta, joten et voi hyödyntää sitä kaupallisesti. Tervetuloa seurailemaan Latvarellin taiteilua Instagramiin ja blogin kuvioita Facebookiin, niin pysyt uusimpien käänteiden perässä, sekä tietysti tuet pientä yrittäjää henkisesti hankalana aikana!
Nyt kuulosuojaimet hollille ja luovat pamauttelijat irti.
Aina joskus sitä vaan keksii lähikauppojen puutteessa jotain kätevää. Nyt pääsi niin tapahtumaan. Maalaamisen suhteen meillä asustaa välillä sellaisia välineurheilijoita, joita stressaa kauheasti kun veto epäonnistuu tai odotukset eivät täyty. Silloin on hyvä vähän harhauttaa tekemään niitä maalaushommia vähemmän perinteisillä tavoilla. Tykkään kovasti kaikenlaisesta painopinnasta ja töpöttämisestä, mutta en ollenkaan pidä sormet sotkevista kömpelöistä välineistä tai liiasta varomisesta tekemisen äärellä. Taaperoleluvaraston ja kodintarvikekaapin pyhästä liitosta syntyi näihin tuntemuksiin vastaava väline, olisiko se huopanuija, ehkäpä jopa huopamuija!
Huopanuijamuijalla ihan pienikin pystyy nopeasti ja näppärästi tekemään maalipintoja yhdellä tai useammalla värillä. Sormet pysyvät kaukana maalista ja huopapinta imee aika sopivan määrän väriä kerrallaan. Nuija saattaa tämän jälkeen siirtyä maalausvälinevarastoon, mutta jos nuijan omistaja jo tähän hommaan pystyy niin ehkäpä onkin jo aika astua eteenpäin. Huopapäätä voi kulutuksen mukaan vaihtaa jos tarvetta on, mutta vaikutti aika kestävältä.
Tasaiselle pinnalle voi tehdä maalitippoja, enemmän tai vähemmän juoksevalla värillä, tämä riippuu ohjaavan tahon roiskimistoleranssista, ja niitä saa pamautella menemään. Tämä ääni houkuttelee paikalle myös isompia lapsia. Muistakaa nyt kuitenkin ne vahakangas- tai sanomalehtisuojat, sekä pahvista kyhätyt roiskesuojat pahimmille pamauttelijoille.
Huopanuijasella on hauska tutkia värien sekoittumista ja pintojen rakentumista, työtä voi rakentaa yksin tai porukalla. Täydellisen pallon muotoa voi tavoitella, jos tekee vaikkapa lumipalloja, toukkia, autonrenkaita tai hedelmiä. Tästä alta voit kurkata mitä me lähdettiin tekemään, vähän pelottaa mitä noista kuoriutuu…
Tervetuloa seurailemaan Latvarellin ääriviivoja Instagramiin tai Facebookiin, niin saat aina tuoreimmat jutut tietoosi. Latvarellin blogi yhdistelee luontoa ja taidetta rennolla otteella, taustalta löytyy Green Care -ajattelua sekä kuvataiteen ja sosiaalialan osaamista.
Kuinka Hama-helmet paljastivat minullekin paremman puolensa.
Jotkut meistä osaavat jo syntyessään paukutella henkseleitään. He ovat todellakin saaria, joille veneilijät rantautuvat vain käväisemään, eikä se saarta paljon hetkauta. Sisäsyntyinen itseluottamus ja usko omiin kykyihin on suuri lahja, varsinkin jos sitä tuetaan ja autetaan kukoistamaan. Mutta kaikki emme ole syntyneet yhtä varmoina.
Usko omiin kykyihin ja itsearvostus on asia, joka koskettaa ihan kaiken ikäisiä, mutta tänään olivat mielessäni lapset. Olen saanut tutustua moniin kouluikäisiin lapsiin, joilla on vahva empatiakyky ja suuri kiltteys, mutta pettymyksen tuottaminen toiselle ihmiselle ihan sallitullakin tavalla on haastavaa. Oma pelkoni on, että lapsi joka ei osaa tarvittaessa sanoa ei tai linjata mikä hänelle on ok, on vaarassa joutua tuuliajolle toisten toiveiden ohjaamana isompana.
Ei muuta kuin luomaan iloisia, omannäköisiä ilmeitä. Taiteesta ei ehkä kannata puhua tässä yhteydessä, mutta näpertelykin on ihan terapeuttista puuhaa.
Nämä lapset mielessäni kehittelin tämän päivän Latvarellin tekemisen: Näin kävi-korttipelin. Siinä rakennellaan Hama-helmistä ilmeosat ja peilataan niillä omia reaktioita arkipäivän tapahtumiin. Näin kävi -korttitulosteen löydät blogitekstin lopusta. Ilmeiden rakentelun hyvä puoli näiden superempaattisten lasten kohdalla on se, että monesti he ovat myös niitä, jotka eivät ääneen halua kertoa kielteisistä mielipiteistään. Peli saattaa antaa ohjaajalle tietoa myös erityislasten kokemusmaailmasta, sillä joskus vieraamman ihmisen on haastavaa päästä perille heidän ajatuksistaan.
Nyt varastoistani löytyykin Hama-helmistä tehdyt ilmeilijät arki- ja työkäyttöön, koska näillä on hauska tehdä sekä hyödyllisyyksiä että hyödyttömyyksiä.
Meidän perhe, josta myös löytyy sekä saaria että kilttejä miellyttäjiä, hurahti joulun pyhinä Hama-helmiin. Hurahduksen koki ihan jokainen lapsi ja aikuinen, mikäs sen hellyyttävämpää kun pöydän äärellä kyyristelee useampi sata kiloa näpertelijöitä kerrallaan. Olen karttanut noita imuripussin salaisia agentteja jo aika pitkään, mutta putkihelmet paljastuivatkin liittolaisiksi: Lapsen into kohtaa kasaripikseligrafiikan nostalgian, pienet ja näppärät sormet sekä isot ja tumpelot näpertävät trendiaiheiden parissa keskittymistä ja motoriikkaa vaativalla tavalla. Hama-helmissä on paljon leikkimielisyyttä ja se on kaikille yhtä helppoa tai vaikeaa. Ilmeisesti ainakin aidot Hama-helmet ovat myös ekologisesti muuta muoviromua kestävämmällä kantilla. Nyt varastoistani löytyykin Hama-helmistä tehdyt ilmeilijät arki- ja työkäyttöön, koska näillä on hauska tehdä sekä hyödyllisyyksiä että hyödyttömyyksiä.
Kouluikäisten osallistujien kanssa tämä homma voisi lähteä vaikkapa siitä, että jokainen tekisi itselleen Hama-helmistä itseä miellyttävät silmät, joilla on selkeät kulmakarvat. Jokainen tekisi myös nenän, nokan tai kärsän ja kaksi suuta: iloisen ja neutraalin ilmeen. Iloisesta suusta saa vihaisen kääntämällä sen ylösalaisin ja neutraalia voi käyttää jos ei ole niin suuren tunnemyrskyn paikka. Silmien ilmettä voi käännellä ja väännellä sekä korkeuksia vaihdella, niillä saa paljon ilmeikkyyttä. Kaikki onkin hyvä aloittaa parin minuutin ilmepyörittelyllä: Voi antaa vaikka tehtäväksi pikailmeitä, kuten iloinen, surullinen, vihainen, yllättynyt ja väsynyt, jotta kaikki pääsevät jyvälle.
Mitä sitten tehdään?
Peliä varten jokaisella olisi edessään omat ilmeosat ja vaikkapa pahvista leikattu kasvojen muoto alustana.
Ohjaaja voi tästä blogitekstin lopusta tulostaa itselleen ”Näin kävi!” -kortit ja leikata ne erilleen.
Ohjaaja lukee aina yhden kortin sisällön kerrallaan. Peli menee niin, että ilmeitä muutetaan aina ”Näin kävi” -tapahtumia vasten.
Jokainen muuttaa kasvojen ilmettä omasta lähtökohdastaan, on siis tärkeää että kukaan ei yritä antaa mallivastauksia vaan kuvata juuri niitä omia tuntemuksia.
Kun kaikki ovat saaneet ilmeen valmiiksi kortin tekstiin liittyen, voidaan käydä kierros, jonka aikana ilmeen tunnetta kuvaillaan joko yhdellä sanalla tai parilla lauseella.
Ilmeen tekijä saa itse ensin kertoa mikä tunne tai reaktio on kyseessä, muut voivat kommentoida vasta sen jälkeen.
Jokaisen kortin kohdalla voidaan tutkailla ohjatusti ja yleisesti oliko kaikilla sama reaktio? Näin ryhmä oppii tuntemaan toisiaan ja ohjaaja ohjattaviaan, myös taidot ymmärtää erilaisuutta lisääntyvät
Hama-ilmeitä voi käyttää myös yksinkertaisemmin ja rakentaa niillä tunnetiloja keksittyjen tunnesanojen mukaan.
Ohjaajan kannattaa arvioida onko rakentelu ja pelailu päivän homma vai viikon projekti, etenkin oman ilmekokonaisuuden suunnitteluun saa kulumaan aikaa.
Tästä alta voit ladata kolmisivuisen Näin kävi -korttitiedoston tulostettavaksesi omaan tai ammatilliseen käyttöön.
Runebergin päivä on ylihuomenna. Jotain vähän arkea ylevämpää väreilee siis ilmassa, ehkäpä kansallistuntoa ja runoutta. Mietin saisinko Runebergin viisaista sanoista vähän pontta tähänkin kirjoitukseen, mutta kovin ovat korkealla kielikuvat tässä minun maailmassani, jossa taustalla hakkaa pesukoneen linkousohjelma ja tekemättömien asioiden lista painaa päälle. Mutta ei auta valittaa, Runebergin aikana siellä taustalla hakkasivat paljon konkreettisemmat häiriötekijät.
Nyt illan ruskoon, auermaan, on lento joutsenen. Se laskee virran hopeaan ja laulaa, auvoinen. (J.L.Runeberg, runosta Joutsen)
Kieli muuttuu koko ajan. Suomen kielen tutkijat eivät ole siitä niin huolissaan, lainasanojen lisääntynyt määrä ja nuorten uudet ilmaisut ovat ilmeisesti vain kielen keino uusiutua ja säilyä mahdollisimman käyttökelpoisena puhujalleen. Omasta mielestäni on aina välillä hyvä vähän sukeltaa myös runojen maailmaan, missä kieli on ilmaisuvoimaisimmillaan ja epäkäytännöllisyyden palveluksessa. Aina välillä löytää itsekin sanoja, joita ei enää muista tai ymmärrä. Runebergin tuotannossa niitä on jo monta. Myös jälkipolvi kyselee kieleen liittyen mitä kummallisimpia asioita. Mitä on kropsu? Mikä on suutari? Heidän kysymyksensä paljastavat kuinka kauas he ovat kasvaneet entisaikojen elämäntyylistä ja liikkuneet isiensä murrealueilta. On hyvä vähän haastaa omaa sanavarastoaan ja ottaa haltuun myös näitä vanhempia sanoja. Nuorisoslangi on jo niin korkeaa avaruustiedettä ymmärrykselleni, että sen sisäistäminen etenee yksi sana kerrallaan.
Tässä liuta sanoja, joiden kääntämiseen jälkipolville minä olen käyttänyt aikaa. Tunnetaanko nämä teillä?
Luonto on kokonainen sanojen meri. Rakkaalla luonnolla on aina ollut monia nimiä, mutta nekin alkavat putoilemaan mielestä, kun aikansa tallaa asvalttia. Tänään Latvarellin lennokkaat liitetiedostot keskittyvät Runeberginkin kunniaksi kieleen ja synonyymeihin. Lataa itsellesi tai ammatilliseen käyttöön synonyymisivut 1&2. Toisella pohjalla on kirjoitettuna ehkäpä ne luontosanojen vieraammat muodot, toisella kuvitettuna ja kirjoitettuna vähän tutummin. Voit itse miettiä kuinka haluat sanapareja hyödyntää: Leikata, laminoida ja piilottaa, pelata noppapelinä, arpoa vai antaa osallistujien keksiä itse säännöt. Tärkeintä on, että kieli on käytössä ja sen vivahteita vähän maistellaan. Tehtävien haastavuus sopii luonnossa liikkuville lapsille tai urbaaneille aikuisille. Voi olla että joku yllättää tiedoillaan.
Olisipa hauskaa kerätä kaikki 80-luvun kadonneet arjen sanat ja katsoa mitä muistuu mieleen.
Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin. (J.L.Runeberg, Vänrikki Stool)
Tästä alta voit ladata luontosynonyymit pdf-tiedostoina. Muista tulla Facebookiin tai Instagramiin seuraamaan Latvarellin uusimpia käänteitä, niin pysyt kärryillä blogin uusista käänteistä ja pensselin heilahduksista.
Jokaisella vuodenajalla on oma väripalettinsa. Se sävyjen maailma, joka nousee silmiemme eteen, kun vain joku sattuu sanomaan vuodenajan nimen. Talvi. Kevät. Kesä. Syksy. Talven värit ovat muutakin kuin harmaata ja valkoista, kun niitä lähtee tarkastelemaan silmät avoimina. Auringon keltainen kirkkaus nostaa esiin lumen sävyt sekä huurtuneiden puiden värit. Sitten iltaa kohden vajotaankin taas harmaaseen ja mustaan, mutta aamulla on se sininen hetki. Taianomainen sinisen värin maailma, johon pääsee kiinni vain pieneksi ajaksi kerrallaan. Ota hetki aikaa ja mieti, minkä väriset sinulla heräävät, kun ajattelet tiettyä vuodenaikaa?
Talvi
Green Care -opintojen myötä löysin yhden suosikkiharjoitukseni, jossa on juuri sopiva määrä ohjattua toimintaa ja vapauden riemua. Nimeltään se on Luonnon värit -bingo. Annetulle värikartalle tulee saalistaa luonnosta saman väriset vastineet, itse voi sitten kohdallaan miettiä onko kuinka kunnianhimoinen sävyn tarkkuudessa vai rennosti sinnepäin. Toiminnallinen harjoitus sopii monen ikäisille, yksin tai porukalla tehtäväksi ja innostaa myös niitä, jotka eivät ole valmiiksi ihan pähkinöinä.
Kevät
Kuulin jostain, uskoakseni eräs tuttavani totesi lukeneensa asian, että tutkimuksen X mukaan luonnosta löytyy yhteensä noin 200 vihreän sävyä. En tiedä tuon lähteen uskottavuudesta, mutta haluaisin kyllä kallistua ajattelemaan, että tämä on totta. Olen tätä väribingoa ollut tekemässä moneen otteeseen ja sanoisin, että kymmenen vihreän sävyä on vielä sulan maan aikaan helppo keräillä. Haastavinta on ehkä opettaa ne omat aivot uskomaan, että sävyjä löytyy uskomaton määrä, kun vertailee, kaivelee ja katsoo eri korkeuksilta.
Kesä
Tein tähän liitteeksi väripohjat bingoa varten, jos itsekin haluat perheesi, ystäviesi tai työpaikan väen kanssa kokeilla kuinka värit löytyvät luonnosta. Ajatuksena on, että jokainen saa yhden bingopohjan, jotta voi kuljettaa sitä mukanaan sävyjä etsiessään. Jos teette porukalla yhdelle pohjalle, voitte sopia jaatteko ruudut vai etsiikö kaikki yhtä aikaa samoja värejä. Hauska idea olisi myös leikata väriruudut irti, päällystää ne ja laittaa rasteiksi pihapiiriin vaikka lautasten päälle, jolloin jokainen voisi jättää rastille oman löydöksensä ja porukka voisi lopussa tarkastella kattaustaan. Siinä säästyisi vähän mustetta tulostimeltakin.
Syksy
Näitä Luonnon väri -bingopohjia löytyy muiltakin ympäri verkkoa, mutta omasta mielestäni minun ovat aivan parhaat, sillä Latvarellin pohjia on neljä erilaista jokaiselle vuodenajalle. Suurin osa valmiista pohjista ei huomioi suomalaisen vuodenkierron vaikutusta värimaailmaan: Talvella on paha etsiä leinikkiä tai kesällä lunta. Jemmaa tästä siis tiedosto omaan tai ammatilliseen käyttöösi jokaiselle vuodenajalle. Muistathan, että kuvat omistaa Latvarelli, joten kaupallisesti et voi niitä hyödyntää.
Iloista värien saalistusta! Miettikääpä myös, että jollekin itseni kaltaiselle väriahnehtijalle voi aina antaa pienen lisähaasteen, eli vaikkapa kesän väripohjan tammikuulla. Ladattavat tiedostot löydät tästä:
Jonka jälkeen kaikki tietävät syökö karhu kanttarelleja
Jokainen perhe on luonnon kokijana erilainen. Luontoympäristöt tarkentuvat ja hahmottuvat aina vähän tutummiksi, kun niissä vieraillaan. Ensin lapsi sanoo marja. Seuraavalla kerralla toteaa, että mustikka. Kohta hän osaakin jo havaita, että tämähän on raaka. Pian todeta pikkusiskolle, että ei saa syödä sudenmarjaa, vaikka se näyttääkin mustikalta. Supikoiran kakassakin näkyy mustikoita. Mustikalla on myös lehdet ja varpu. Mustikka kasvaa hitaasti, sitä ei saa repiä ja riipiä irti maasta. Tieto kehittyy monella tasolla yhtä aikaa ja silmät avautuvat tälle ihmeelliselle planeetalle, jolla saamme tallustaa.
Luontoon liittyvä kokemus ja tieto on pienen kulkijan kasvussa tärkeää. On niin monta asiaa, jotka jaamme yhdessä luonnon kanssa. Onkin kummallinen ajatus, että ihmiset olisivat jotenkin erillinen osa tästä muusta kasvustosta, vaikka elämäntapamme vievätkin monet pois poluilta ja kärpästen surinasta. Kasvit ja eläimet ovat kuitenkin olleet täällä paljon kauemmin kuin ihmiset. Tapojamme vertaillessa tällainen keski-ikäistyvä käpy vähän miettii, että kumpi vetää lopulta pidemmän korren.
Mutta nyt katse kohti arvailukarttaa. Tiedän, että aika moni lasten kanssa touhuava raskaan työn tai arjen raataja potee kroonista vaivaa nimeltä maitopurkin korkkien hamstraus määrittelemätöntä tarvetta varten. Tänään saatte ottaa hyötykäyttöön ainakin 12-15 korkkia! Latvarellin kivi vieri alas leikkimielisyyden mäkeä ja tuotti ulkoilijoiden iloksi Metsänkävijän arvuuttelukartan, jonka avulla taas tiedetään vähän enemmän luonnosta.
Kartta koostuu kolmesta sivusta. Ensimmäinen sivu on seikkailijoille. Siinä on kuvasymboleja ja niiden jokaisen päälle pitäisi etsiä Suuren Seikkailuntulostajan piilottamat korkkiaarteet ja vielä laittaa ne oikeille paikoilleen. Jokaiseen korkkiin liimataan siis kuva (sivulla 3) ja ne piilotetaan. Ideana on yhdistää metsän eläin ja sille sopiva ravinto, mutta mukana on myös kuvia, jotka sopivat poimittaviksi tai varottaviksi. Kartat ovat kuvitettuja, joten seikkailijoilta ei edellytetä lukutaitoa. Mukana on hankalia ja helppoja kuvia, yhteensä tusina kuvapiiloa.
Materiaalit on ihan hyvä ajatus laminoida, päällystää kontaktimuovilla, laittaa muovitaskuihin tai suojata muuten, jos haluaa että ne kestävät useamman seikkailun ajan tai voi antaa eteenpäin. Tämä tietysti on tavoite, ihan kestävä kehitys mielessä. Itsekin aion nämä taskuttaa, kun ovat käyneet nyt kuvauksessa.
Sivulla kaksi on Suuri Tarkistus. Etsinnän jälkeen seikkailijat voivat tarkistaa menivätkö kaikki korkit oikeille paikoilleen. Ja tietysti voi vähän pohdiskella, että mitä ne kuvat esittävät, jos asiaa ei ole karttaan tarkemmin määritelty. Ehdottomasti kannattaa myös vängätä, että kartta huijaa ja on väärässä, näin syntyy loistavia keskusteluja metsäneläinten ruokavalion vaihtelevuudesta.
Sivulla kolme ovat nyt sitten ne vihjeet. Pyöreät kuvat liimataan korkkeihin, mutta ole rauhassa luova sielu ja vaikkapa laminoi! Tai kätke vanhoihin sukkiin. Pieni huumori ei ole koskaan lannistanut kenenkään motivaatiota. Kun vihjekorkit ovat valmiina tulee valinnan paikka: Haluatko vain kätkeä korkit vapaasti rajaamallesi luontoalueelle ja päästää villilauman mellastamaan vai kenties lähettää etsijät yksittäin tai pareina, jolloin toiminta pysyy hieman hallitumpana? Haluatko kenties kätkiessäsi hyödyntää tulosteiden vihjekortteja, ja kätkeä korkit keksimiesi vihjeiden perusteella? Hyviä vihjeitä ovat vaikkapa alueen suurin puu, muurahaispesän lähellä tai kannon päällä. Vihjeet voi piirtää tai kirjoittaa.
Kun nyt kuitenkin mietit, että kuinkahan käy, jos on lumihankea kuin Suomessa tammikuussa 2021, niin suosittelen lisänäkyvyyttä aarteille. Ehkäpä niitä vaarin vanhoja villasukkia. Tärkeää on myös alueen selkeä rajaaminen ja pieni muistilappu itselle, että missäs ne nyt olivatkaan. Pistin sinne korkkikuvien sekaan myös muutaman jekku-korkin: Niihin voit itse keksiä vaikkapa salatehtäviä, jos mukana on lukutaitoisia. Hyvä salatehtävä olisi vaikka “Piilota tämä korkki jonkun taskuun huomaamatta”, lopussa voi sitten kokea taikuutta, jos tekijä on onnistunut.
Nyt mars seikkailuun! Tänne blogin kommentteihin tai Latvarellin Facebookiin/Instagramiin olisi muuten mukava kuulla, että toimivatko ideat ja heräsikö tunteita. Itse kun toimii tutuksi tulleiden pikkuihmisten kanssa, niin osaa ennalta hyvin arvioida kuinka asiat sujuvat ja mihin rima vedetään, mutta toivoisin että Latvarellin luontoideat toimisivat mahdollisimman yleisellä tasolla ja tuottaisivat punaisia poskia useammallekin.
Tästä alta voit ladata kolmisivuisen tulostettavan materiaalin. Muistathan, että kartan kuvitusten tekijänoikeudet ovat Latvarellin omaisuutta, joten ethän hyödynnä materiaaleja kaupallisesti. Yksityiskäyttöön tai ammatilliseen käyttöön: Antaa tulostimen sauhuta!
